Suora

  • Uinnin EM, alkuerät 6.12.
  • Mäkihypyn MC, miesten karsinta, Nizhni Tagil
  • Mäkihypyn MC, miesten karsinta, Nizhni Tagil
  • Uinnin EM, välierät ja loppukilpailut 6.12.
  • Uinnin EM, välierät ja loppukilpailut

100 000 makkaraa ja 40 000 munkkia – näitä hiihtokansa himoitsee Lahden MM-kisoissa

Lahden MM-kisoissa kuluu ruokaa ja juomaa satojatuhansia. Urheilijoita on useammasta maasta kuin Falunin kisoissa. Sähköjohtoa on yli neljäsataa kilometriä.

urheilutapahtumat
Grafiikka
Yle Uutisgrafiikka / Laura Koivunen

Lahden MM-kisoja varten on valmistettu suuria määriä makkaraa, munkkeja sekä kahvia ja kaakaota.

Lahden kisaorganisaation ravintola- ja hospitalitypäällikkö Petra Rissanen kertoo, että kisojen aikana pelkästään yleisön arvioidaan syövän 100 000 kisamakkaraa ja 40 000 munkkia. Lisäksi juodaan 200 000 kuppia kahvia ja 50 000 kuppia kaakaota.

Luvut perustuvat yleisömääriin. Tämän lisäksi mukana on urheilijoita, heidän huoltojoukkojaan, vapaaehtoisia sekä median edustajia.

– Olemme tehneet ennakkoon kyselyjä, ja nämä luvut on saatu sen perusteella suhteutettuna yleisömäärään eli 250 000 kävijään. Kysely osoitti, että yleisöstä esimerkiksi 60 prosenttia kisaväestä ostaa makkaran.

Nämä ruoat ja juomat eivät ole ainoita kisoissa myytäviä tuotteita, mutta ne ovat kestosuosikkeja. Lisäksi kisoissa on tarjolla esimerkiksi hampurilaisia, poroa, lihapiirakkaa, mehua, keittoja ja hodareita.

Rissanen uskoo, että varatut ruoka- ja juomamäärät tulevat riittämään MM-kisoissa.

– Haluamme myös minimoida jonotukset.

Grafiikka
MM-kisojen grafiikkaYle Uutisgrafiikka / Laura Koivunen

Myös urheilijoiden kohdalla puhutaan suurista määristä.

Lahden MM-kisojen kilpailuorganisaation kilpailupäällikkö Tami Kiuru kertoo, että tämän vuoden kisoissa on muutama maa enemmän kuin Falunin MM-kisoissa vuonna 2015. Kilpailijoita tulee niinkin kaukaa kuin esimerkiksi Tongasta.

– Eri kansallisuuksien osallistumismäärä kasvaa koko ajan. Vuoden 2015 Falunissa oli mukana maita yhteensä 57 maasta, Lahdessa on mukana nyt jo 61 kansallisuutta, Kiuru sanoo.

Lahden MM-kisoissa järjestetään yhteensä 21 kilpailua ja vajaassa parissa viikossa tehdään vähintään 126 dopingtestiä. Testaustoiminnassa on mukana yhteensä noin 40 ihmistä.

Vapaaehtoisia MM-kisoissa on kaiken kaikkiaan ainakin 2700. Vapaaehtoistoiminnan päällikkö Jenni Pehkonen kertoo, että tulijoita olisi ollut enemmänkin.

Grafiikka
Yle Uutisgrafiikka

Sähköjohtoa kisoissa kuluu arviolta 400 kilometriä.

Lahden MM-kisojen kisaorganisaation teknisen päällikön Hannu Lehtisen mukaan se on arvio. Sekä kisa-alueella että torilla käytetään paljon johtoa.

– Sähköjohdon määrää on mahdoton arvioida, mutta sitä on paljon. Esimerkiksi yhteiskaapeleita, kuitukaapeleita ja väliaikaiskaapeleita menee runsaasti. Johtoja on enemmän kuin Salpausselän kisoissa.

– Lisäksi tänne on rakennettu myös kiinteitä rakennelmia ja kattavia kuituyhteyksiä. Niitä pystytään hyödyntämään myös MM-kisojen jälkeen.

Kännykkäyhteyksiä kisa-alueella on kolmelta operaattorilta ja verkon kapasiteettia onkin laajennettu Lahden MM-kisoihin. Puhelinoperaattorit pyrkivät takaamaan MM-kisayleisölle toimivat mobiiliyhteydet ruuhkasta huolimatta. Sonera, DNA ja Elisa ovat kaikki varautuneet tavallista suurempaan käyttäjämäärään Lahdessa MM-kisojen aikana.

– Operaattoreille on rakennettu kiinteitä tukiasemia rakennusten katoille. Kaikki yhtiöt ovat laittaneet kiinteät rakenteet katoille.

Lehtisen mukaan kisajärjestäjät ovat tehneet parhaansa, että yhteydet varmasti toimivat.

– Kisa-alueella on ruuhkaa, mutta kaikki yhteydet pyritään saamaan toimimaan, Lehtinen muistuttaa.

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat