Suora

  • Uimahyppyjen MM, naisten 10 m:n alkukilpailu
  • Uimahyppyjen MM, naisten 10 m:n välierät

Urheilun ei tarvitse kiinnostaa MM-hiihdoissa pätkääkään – "Tämä on ollut tosi iso hitti"

Loppuunmyyty lauantaipäivä Lahden MM-kilpailuissa sai hiihtokansan nauttimaan auringonpaisteesta ja pikkupakkasesta sekä huikeasta kisatunnelmasta.

Tarinat ja ilmiöt
Krista-lippu
Tomi Hänninen
Lars Græsli ja tydalilaiset fanit.
Lars Græsli ja tydalilaiset fanit.Tomi Hänninen

*LAHTI. *Lahden hiihtostadionille valuu yleisöä tasaiseen tahtiin, vaikka naisten yhdistelmäkilpailun starttiin on vielä reippaasti aikaa. Aurinko paistaa ja pikkupakkanen muodostaa täydellisen päivän hiihtokilpailuista nauttimiseen.

Kisaradan varrelta löytyy iloinen norjalaisjoukko, jonka tunnistaa samanlaisista hiihtoliiveistä. Liiviä koristaa tydalilaisen Niklas Dyrhaugin kuva, joka ei kilpaile lauantaina, vaan starttaa vasta keskiviikon 15 kilometrin kilpailuun. Se ei kuitenkaan hidasta samalta paikkakunnalta olevaa kannustusjoukkoa.

- Olemme kiertäneen MM-kisoja vuodesta 1997 eli Trondheimin kisoista lähtien, kertoi Lars Græsli.

Innokkaille yhdistetyn seuraajille Græsli-nimi saattaa herättää muistikuvia norjalaisesta Ola Morten Græslista ja Lars onkin hänen isänsä. Juuri poikansa takia Lars ystävineen onkin aikoinaan lähtenyt kisoja kiertämään.

- Hän oli Norjan MM-kisajoukkueessa kaksi kertaa. Vuonna 2003 Val di Fiemmessa hän oli 4. joukkuekisassa ja 7. sprintissä, Lars kehaisee poikaansa.

Kuuden hengen ryhmä saapui Lahden kisoihin perjantaina ja aikoo kannustaa norjalaisurheilijoita aina kisojen loppuun saakka. Naisten yhdistelmäkisasta Græsli ystävineen odottaa Marit Björgenin näytöstä, mutta miesten kilpailussa taistosta norjalaiset odottavat tiukempaa.

- Martin Johnsrud Sundby on suosikki, mutta siellä on yksi venäläinen ja eräs suomalainen... Olemme hyvin peloissamme hänestä, Græsli naurahtaa viitaten Matti Heikkiseen.

Jukka ja Esa
Jukka ja EsaTomi Hänninen

Naisten yhdistelmäkilpailun aikaan yleisön kannustus siivittää Krista Pärmäkosken hopealle. Loistava tunnelma välittyy ihmiseltä toisella, naurua, torven töräyksiä ja iloisia katsojia soljuu paikasta toiseen. Intohimoiset mäkihyppyfanit Esa ja Jukka odottavat innokkaasti illan mäkikisaa, mutta ovat innoissaan myös hiihtokisoista.

Kaksikko on tavannut toisensa aikoinaan Keski-Euroopan mäkiviikolla ja on kiertänyt näitä kisoja ahkerasti. Vantaalainen Esa on ollut mäkiviikolla jo 11 kertaa ja Lahdessa asuva Jukka 8 kertaa, 4 vuoden ajan he ovat käyneet kaikissa mäkiviikon osakilpailuissa.

- Tänä vuonna Bischofshofenissa Slovenian televisio halusi haastatella meitä ja halusivat, että laulamme alkuun jonkun suomalaisen perinnelaulun. Vedimme Ukko-Nooan. Ensimmäinen säkeistö meni hyvin, mutta toiseen meillä oli vähän erilaiset sanat, Jukka nauraa.

- Mutta kovat aplodit saatiin, Esa säestää.

Jukalle Lahden MM-hiihdot ovat jo kolmannet, mutta Esa on ensikertalainen. Hän on käynyt katsomassa yleisurheilun arvokisoja. Salpausselän kisat sen sijaan ovat tulleet tutuksi. Kaksikko odottaa näiltä kisoilta ennen kaikkea lämminhenkisyyttä ja hyvää fiilistä.

- Viime vuonna sain selfien presidentti Sauli Niinistön kanssa. Sen yli minun ei enää tarvitse päästä. Tänään täällä on paljon porukkaa, toivottavasti on kaunista ilmaa jatkossakin ja kivoja ihmisiä. Menestys ei aina ole tärkeää. Eihän Suomen mäkihyppykään ole viime aikoina ollut korkealla, mutta silti me kannustamme aina, Jukka vakuuttaa.

Annukka, Cecilia, Kaapo ja Aleksi Soininen, Otto, Hannariikka ja Antti Haataja ja Sanna-Maija Kellokumpu
Annukka, Cecilia, Kaapo ja Aleksi Soininen, Otto, Hannariikka ja Antti Haataja ja Sanna-Maija KellokumpuTomi Hänninen

Miesten yhteislähtökilpailun aikaan suurin osa ihmisistä on radan tai screenien ääressä. Röllin Talvimaassa suurinta osaa ei kuitenkaan kilpailut kiinnosta, sillä tuo alue on tarkoitettu lapsille. Talvimaasta löytyy kaikenlaista talvista puuhasteltavaa perheen pienimmille. On curlingia, mäen laskua suksien kanssa tai ilman, makkaran paistoa ja hyvää tunnelmaa.

- Lapsia ei hirveästi kiinnosta hiihtäminen. Kyllä se on enemmänkin se, että pääsee laskemaan jäämäkeä ja syömään eväitä. Jos joku menee ohi, niin silloin saadaan kannustettua, 4-vuotiaan Kaapon ja 6-vuotiaan Cecilian äiti Annukka Soininen kertoo ja kehuu Talvimaata mainioksi ideaksi.

- Tämä on ollut todella iso hitti.

Samaa mieltä ovat myös Cecilia, Kaapo ja vieressä ollut kaveri Otto. Pojat eivät kauaa pysy paikoillaan, kun uutta Rölliä pitää mennä moikkaamaan.

Lahtelainen Soinisten perhe suunnittelee saapuvansa MM-kisoihin todennäköisesti uudelleen ensi viikon lauantaina.

- Itse en kisoja todennäköisesti katso televisiosta, mutta perheen isäntää tuskin saa television edestä seuraavaan kahdeksaan päivään, Annukka naurahtaa.

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat