Koe uusi yle.fi

Suora

  • X Games Minneapolis: Rullalautailu, BMX park, Flat Track ja Hooligan

Mari Laukkanen levänneenä Kontiolahdelle - "Kaikki mittarit olivat niin punaisella kuin voi olla"

Mari Laukkanen oli kolme vuotta sitten palkintokorokkeella Kontiolahden maailmancupissa. Perjantaina Kontiolahdella kilpaillaan pikakilpailu.

ampumahiihto
Mari Laukkanen
Mari LaukkanenTomi Hänninen

Mari Laukkanen osallistui Lahden MM-hiihtojen sprinttiin ja sijoittui siinä mainiosti kahdeksanneksi. Nyt on edessä jälleen paluu ampumahiihtoon, kun maailmancup jatkuu perjantaina Kontiolahdella. Lahden sprintin jälkeen ohjelma on ollut selkeä.

- Olen nukkunut, syönyt ja treenannut siinä järjestyksessä. On ollut aika pitkä rypistys joululomasta asti. Kaikki mittarit olivat jo niin punaisella kuin voi olla, Laukkanen kertoi.

Laukkanen jätti viime viikonlopun maailmancupin kisat Koreassa väliin. Sinnekin oli tarkoitus mennä, mutta maailmancupin ohjelmanmuutokset muuttivat suunnitelmia.

- Alkuperäinen suunnitelma oli mennä myös Koreaan, kun Tjumen oli kalenterissa. Kun se vaihtui Kontiolahteen, niin heräsi kiinnostus, että olisi mukava olla täällä vielä hengissä, Laukkanen hymyili.

Laukkasella on hyviä muistoja Kontiolahdelta kolmen vuoden takaa, jolloin hän oli pikakilpailussa kolmas.

- Tällä kaudella pikakilpailu on ollut minulle jostain syystä haastavampi, vaikka se on aiemmin ollut vahvin matkani. Ehkä nyt olisi aika onnistua siinäkin. Keskityn pikakisan ammuntaan ja vaadin itseltäni paljon siinä.

Kotimaisemissa on aina mukava kilpailla.

- Se on iso asia. Sen aistii, että ihmiset ovat sinun puolellasi, Laukkanen sanoi.

Ampumahiihdon maailmancupin miesten pikakilpailu Kontiolahdelta perjantaina kello 15.20 TV2:ssa ja naisten pikakilpailu kello 18.35 TV2:ssa.

Suosittelemme

Tuoreimmat