Koe uusi yle.fi

Suora

  • X Games Minneapolis: Rullalautailu, BMX park, Flat Track ja Hooligan

Mäkäräisen varjosta valokeilaan – Mari Laukkasen läpimurto ei ollut vahinko

Mari Laukkanen on tällä kaudella oppinut, ettei hyvä tulos takaa hyvää itseluottamusta, vaan urheilijan pitää rakentaa se itse.

ampumahiihto
Mari Laukkanen tuulettaa.
Lehtikuva

Ampumahiihdon maailmancupin viimeiseen naisten osakilpailuun Holmenkollenilla Mari Laukkanen starttasi hänelle oudoista lähtökohdista: hän oli voittanut kaksi edellistä osakilpailua, pikamatkan ja takaa-ajokilpailun.

Laukkanen oli ottanut voitot äärimmäisen kovassa tilanteessa, sillä joukkueen pitkäaikainen ampumavalmentaja Asko Nuutinen oli ollut sairaalassa edellisestä kisaviikonlopusta lähtien ja menehtynyt lauantain vastaisena yönä.

Laukkanen oli kuitenkin pystynyt pitämään tunteensa kurissa kilpailujen aikana ja pystynyt tekemään ampumapenkalla juuri sen, mitä Nuutinen oli hänelle opettanut. Hän oli vihdoin ottanut sen askeleen eteenpäin, jota häneltä oli odotettu pitkään ja noussut voittajaksi.

Yhteislähtökilpailu päätti maailmancupkauden. Tunteiden vuoristorata oli väsyttänyt Laukkasta, mutta se ei näkynyt ladulla. Ja jotain muutakin oli tapahtunut. Jotain oli muuttunut.

Kun Laukkanen ampui ensimmäiseltä ampumapaikalta yhden ohilaukauksen ja joutui tämän takia nousemaan takaa-ajoasemista takaisin kärkitaistoon, hän ei hämmentynyt. Kun tilanne toistui toisella ampumapaikalla, jatkoi Laukkanen keskittymistä vain omaan suoritukseensa.

Se oli sellainen tilanne, mitä ei ole koskaan aikaisemmin tapahtunut.

Muita kilpailijoita tuli ja meni hänen ympärillään, mutta tällä kertaa Laukkanen ei hätkähtänyt. Aiemmin hänen ajatuksensa olisivat lähteneet vaeltelemaan ja hän olisi pohtinut ohilaukausten vaikutusta hänen lopputulokseen. Nyt hän hyväksyi ohilaukaukset ja päätti katsoa, miten korkealle tämä tulos riittäisi maalissa.

Puhtaat ampumissuoritukset kahdella viimeisellä paikalla ja koko kisan nopein hiihtosuoritus nostivat Laukkasen lopputuloksissa kuudenneksi. Tämä oli yksi hänen kautensa parhaista suorituksista.

– Missään vaiheessa ajatus ohilaukausten jälkeen ei päätynyt siihen, että minun täytyy nyt tehdä jotakin, jotta voin nousta. Tai että jos minä nyt ammun seuraavalta paikalta ohi, niin en voi enää nousta. Ajatus pysyi hallussa. Se oli sellainen tilanne, mitä ei ole koskaan aikaisemmin tapahtunut, Laukkanen myönsi Yle Urheilun haastattelussa.

Mari Laukkanen
AOP

Laukkanen on ollut koko uransa ajan potentiaalinen menestyjä. Jo nuorena hän menestyi maastohiihtokisoissa ja napsi nuorten MM-kisoissa mitalien värisuorankin. Tällä kaudella hän on ollut maailmancupissa melkein joka kilpailussa kymmenen parhaan hiihtäjän joukossa.

Laukkanen on harjoitellut kymmenen vuoden ajan yli 700 tuntia vuodessa, joten hänellä on taustallaan riittävästi määrää ja laadullista harjoittelua. Hän on rakentanut elimistöään siihen, että se kestää. Aina se ei kuitenkaan ole kestänyt.

Vaikka tämä kausi on ollut Laukkaselle hänen uransa fyysisesti vahvin kausi, on siihen vaikuttanut vahvasti se, että hän jätti viime kauden kesken ja uskalsi antaa kehonsa toipua ylikunnosta.

– Se tauko oli ihan pakkotilanne viime keväänä, mutta siihen tarvittiin uskallusta, että uskalsin pitää sen riittävän pitkänä.

Laukkanen myöntää, että ampumahiihtokisoissa hänelle vaikein matka fyysisesti on ollut jo pidempään normaalimatka. Hän on usein jäänyt kärjen vauhdista pari kolme minuuttia. Siksi se, että hän onnistui tammikuussa Anterselvan maailmancupissa hiihtämään normaalimatkalla neljänneksi kovimman hiihtoajan, merkitsee hänelle paljon.

En oleta, että Holmenkollenin yhteislähtökilpailussa ollut tilanne tapahtuu nyt joka kerta tämän jälkeen.

– Ja viimeisessä yhteislähtökisassa olin porukan nopein hiihtäjä. Se 10 kertaa 700 tuntia näkyy siinä. Jo pelkästään tuo on minulle kova palkka. Mutta minun pitää myös hyväksyä se, että päivät eivät ole veljiä keskenään. Isossa kuvassa keskiarvosuorituksen parantaminen on tärkeintä ja silloin minun pitää vielä hyväksyä se tulosten heilahtelu.

Suurin työsarka Laukkasella on kuitenkin ollut ampumisessa. Sitä on pureksittu jokaisen kisan jälkeen, mutta sen analysointi on ollut Laukkaselle tätä ennen vaikeaa. Hän on joutunut takertumaan yksittäisiin onnistumisiin ja epäonnistumisiin, sillä hänellä ei ole ollut tarpeeksi "pelimerkkejä" analyysin rakentamiseen.

– En oleta, että Holmenkollenin yhteislähtökilpailussa ollut tilanne tapahtuu nyt joka kerta tämän jälkeen, mutta nyt minulla on selkeä työkalu siihen, miltä sen pitäisi tuntua ja miten sen pitäisi parhaimmillaan toimia. Aikaisemmin jopa mielikuvaharjoittelun käyttäminen jostain onnistuneesta suorituksesta on ollut vaikeaa, koska sellaista rauhaa, tyyntä, hyvää suoritusta ei ole ollut malliksi.

Mari Laukkanen
AOP

Vaikka Laukkanen nousi ensimmäistä kertaa urallaan maailmancupin palkintokorokkeelle kotiyleisönsä edessä Kontiolahdella kolme vuotta sitten, muistetaan Holmenkollenin kilpailut hänen urallaan varmasti kaikkein vahvimmin.

Laukkasen mielestä Holmenkollenin kilpailut olivat vain jatkumoa hyvistä suorituksista edellisviikonlopun Kontiolahden maailmancupeista. Tuolloin hän oli lähellä isoa tulosta, vaikka tuloslistalla onkin sijalla 19. Erot kärjessä olivat pieniä.

– Ammuin 1+1. Toinen oli sellainen puolittain sisään, puolittain ulos. Se meni sillä kertaa ulos. Jos se olisi ollut sisään, olisin ollut jo kukituksessa, Laukkanen hymähti.

Laukkasen uran ensimmäinen maailmancupin voitto tuli 17. maaliskuuta pikamatkalla. Puhtaasti ampunut Laukkanen starttasi kisan alkupäässä ja joutui jännittämään pitkään, ennen kuin voitto varmistui. Miltä voittaminen sitten tuntui? Laukkasen mielestä sitä ei pysty kuvailemaan.

– Ehkä parasta voittamisessa on, että ei tarvitse sanoa mitään, Laukkanen pohti.

Hän muistelee myös miettineensä maaliviivan ylittäessään sitä, että hän ei tullut viimeistä kilometriä yhtä kovaa kuin mitä oli tullut viikkoa aiemmin Kontiolahdella. Tämän huomatessaan hän oli aluksi pettynyt, vaikka tiesikin yltävänsä kovaan tulokseen.

Kolme kisaa putkeen ja niin isoja tunteita, iloa ja surua.

– Tämä on tulosurheilua ja vaikka kuinka puhutaan siitä matkasta ja prosessista, niin tulos on kuitenkin se, mikä merkitsee. Se sanonta, että on paljon mukavampi voittaa itsensä, kun on ensin voittanut kaikki muut, pitää kyllä paikkansa.

Toisen voittonsa jälkeen Laukkasen ajatukset olivat vahvasti edellisyönä poisnukkuneessa Asko Nuutisessa. Suru purkautui maaliviivalla, jonka ylittäessään Laukkanen taputti hihassaan ollutta surunauhaa, nosti kätensä taivasta kohti ja polvistui tämän jälkeen maalialueelle hetkeksi omiin ajatuksiinsa.

Viikonloppuun mahtui Laukkaselle ja Suomen joukkueen jäsenille monta eri tunnetilaa. Laukkanen myönsi, ettei siinä hetkessä ehtinyt asioita käsitellä.

– Kolme kisaa putkeen ja niin isoja tunteita, iloa ja surua. Sellaista tunnetta, joka vaatii pidemmän käsittelyajan ja jota ei ollut mahdollista pureksia siinä hetkessä millään. Minun kehoni reagoi siihen nostamalla kuumeen ja pakottamalla lepoon.

Mari Laukkanen
Lehtikuva

Laukkanen on tällä kaudella ottanut ison askeleen eteenpäin. Vihdoin, voisi moni sanoa, sillä häneltä on odotettu tätä jo pitkään. Laukkasen mukaan hänen piti kuitenkin itse ymmärtää tiettyjä asioita, ennen kuin kehitystä pystyi tapahtumaan.

– Kaikki muut ympärilläni tuntuvat näkevän minussa niin paljon vahvuuksia ja hyvää, että nyt on myös minun aikani nähdä sama. Mutta minun piti ensin ymmärtää, että sen itseluottamuksen täytyy tulla ensin ja vasta sen jälkeen sen tuloksen. Ei toisinpäin, hän totesi.

Hän viittasi kolme vuotta sitten saavutettuun kolmanteen sijaansa Kontiolahdella. Tuolloin ajateltiin, että Laukkanen haastaisi seuraavalla kaudella Kaisa Mäkäräisen tosissaan, mutta näin ei käynyt. Tarvittavaa kasvua ja itseluottamusta ei tullutkaan tuloksen myötä.

– Hienoa, että se toinen voitto tuli tämän oivalluksen jälkeen näinkin nopeassa aikataulussa. Olisihan se voinut viedä vielä enemmän aikaa. Mutta uskon, että jollain tavalla tämä oli jonkinlaisen prosessin lopputulos eikä mikään vahinko.

Laukkanen onnistui kauden arvokisoissa mainiosti, sillä ampumahiihdon MM-kisoissa Hochfilzenissä hän sijoittui pikamatkalla neljänneksi ja jäi pronssimitalista vain 11 sekuntia. Hiihdon MM-kilpailuissa Lahdessa hän sijoittui sprintissä kahdeksanneksi.

– Nyt kun katsoo taaksepäin, niin ne ovat kovia sijoituksia ja saavutuksia. Pidän sitä Lahden MM-kisojen kahdeksatta sijaa jopa kovempana saavutuksena kuin aikoinaan saavutettua maailmancupin viidettä sijaa. Arvokisat ovat aina arvokisat, ja silloin urheilijat haluavat olla parhaimmillaan – ja niin minäkin halusin. Siihen pystyin ja olen tyytyväinen.

Tulostavoitteet ovat toissijaisia tässä hetkessä.

Laukkanen starttaa ensi kauteen eri lähtökohdista, sillä nyt häneltä odotetaan menestystä siinä missä Kaisa Mäkäräiseltäkin. Tulossa on vielä tärkeä vuosi, sillä ohjelmassa ovat Pyeongchangin olympiakisat.

Laukkanen sai arvokasta oppia edellisten olympiakisojen jälkeen, sillä tuona Sotshin vuonna hän oli menestynyt hyvin maailmancupissa ja halusi menestyä myös seuraavana kautena MM-kotikisoissa Kontiolahdella. Nälkä menestyä kasvoi liian suureksi ja lepo unohtui.

– Jos nyt voisin tehdä jotain toisin, niin olisin antanut itselleni tuolloin pidemmän tauon enkä olisi antanut sen vireen viedä. Nyt se on varmaan se ensimmäinen asia, joka tapahtuu: tämä homma ajetaan alas. Siellä on kova talvi tulossa, mutta se ei saa tulla iholle nyt. On opittava niistä entisistä virheistä ja annettava se lepo niin keholle kuin mielelle.

Laukkanen aikookin osallistua kevään kisoihin rennolla mielellä ilman sen suurempia tavoitteita. Hän kilpailee niin paljon kuin jaksaa ja terveys sallii, mutta aikoo olla ennen kaikkea armollinen itselleen. Kun keho väsyy, on levon aika.

– Haluan säilyttää kisoissa oman tasoni. Haluan myös ajatella, että kevään kisoissa kilpaileminen on jonkinlaista show’ta. Tärkeimmät kilpailut ovat ohi ja nyt on nautiskelua luvassa, voi tavata ihmisiä ja antaa jotain niille ihmisille, jotka ovat eläneet kauden aikana mukanani. Se on se tärkein juttu. Tulostavoitteet ovat toissijaisia tässä hetkessä.

Suosittelemme

Tuoreimmat