Hyppää sisältöön

Kalevi Häkkinen oli Suomen alppihiihdon tienraivaaja: "Rakkaus ja elämäntehtävä"

Entinen alppihiihtäjä ja pitkän linjan lajimies Janne Leskinen muisteli Yle Urheilun haastattelussa lämmöllä poisnukkunutta nopeuslaskun lajilegendaa Kalevi "Häkä" Häkkistä.

Kalevi "Häkä" Häkkinen valmiina laskuun Hyvinkään Kulomäessä 5. helmikuuta 1983. Kuva: Lehtikuva

Suomalainen urheiluväki suree nopeuslaskun legendaa Kalevi "Häkä" Häkkistä. Alppilajien pitkän linjan kisa- ja puuhamies nukkui aiemmin viikolla pois 89-vuotiaana kotikunnassaan Hankasalmella.

Koko kansan tuntema "Häkä" muistetaan eritoten nopeuslaskijana, mutta lajimies aloitti uransa ja teki paljon myös Suomen alppihiihdon parissa. Entinen huippulaskija ja viimeksi Lahden MM-kisojen pääsihteerinä toiminut Janne Leskinen muistelee laji-ikonia lämmöllä.

- Ensimmäistä kertaa muistaakseni häneen törmäsin joskus 80-luvulla Nipasen rinteillä Tarkon kupeessa. Olin siellä itsekin harjoittelemassa ja "Häkä" siellä treenaili. Kyllä sitä ihmeteltiin, että kaveri punaisessa lateksipuvussa vetelee menemään, Leskinen muistelee Yle Urheilulle.

- Vaikka se oli sitä hänen huippuvuosien jälkeistä aikaansa, niin muistan, että hirveitä määriä hän laski. Koko ajan sahasi rinnettä edestakaisin.

Häkkisen ura olikin poikkeuksellisen pitkä ja vauihdikas. Hän kisasi jo vuoden 1956 talviolympialaisissa Cortinassa alppiyhdistetyssä, mutta vaihtoi tulevina vuosikymmeninä nopeuslaskuun. Hurjapää toi koko lajin Suomeen – ja laski suomalaisten sydämiin.

Häkkinen vastaanotti vuoden 2012 Suomen Urheilugaalassa palkinnon elämänurastaan. Kuva: Lehtikuva

Oman ennätysnopeutensa 205,011 km/h Häkkinen laski 60-vuotiaana, ja Albertvillen olympialaisissa 1992 "Häkä" avasi kisojen laskuradan 64-vuotiaana. Osallistuipa hurjapää vielä yli seitsemänkymppisenäkin vuoden 2003 MM-kisoihin.

- Se oli se vauhdinhurma, mitä hän rakasti. Mutta menestyksen taustalla oli aina hirveän kova työnteko, Leskinen kertoo.

Vaatimattomista oloista ME-mieheksi

Kalevi "Häkä" Häkkisen matka keskisuomalaisen maatalon pojasta olympialaisiin ja nopeuslaskun maailmanennätyksen rikkovaksi nopeuslaskijaksi on monella tapaa kuin elokuvasta.

- Pohjat tehtiin halkometsässä, Leskinen lohkaisee.

- Ruumiillinen työ tuli perintönä ja sitä hän jatkoi koko elämänsä. Hän kehitteli kaikenlaisia omia treenimuotoja, mitä nyt maatallolla pystyi. Omat punttisalit rakensi, tukkinostureita viritteli... hän oli sellainen tee-se-itse-mies.

Häkkisen kuivaharjoittelua auton katolle sidottuna vuodelta 1971. Kuva: Lehtikuva

Häkkinen kiersi alppihiihtouransa alussa maailmaa kirjaimellisesti reppu selässä. Hän kulki ja harjoitteli monien joukkueiden mukana ja imi oppipojan lailla oppia.

- Hän ponnisti erittäin vaatimattomista oloista ja vieläpä Suomesta siihen aikaan, kun täällä ei ollut minkäänlaista alppihiihtokulttuuria. Hän raivasi tietä itselleen ja koko lajille maassa, jossa keihäänheitto ja maastohiihto ovat pitkään olleet ne kansallislajit, Leskinen selittää.

Alppihiihto elämäntehtävänä

Vaikka Häkkinen itse profiloituikin ikonisena nopeuslaskijansa, säilyi lajilegendan intohimo perinteistä alppihiihtoakin kohtaan vahvana. Hän valmensi 70-luvulla Suomen alppimaajoukkuetta ja seurasi lajia tarkasti läpi koko elämänsä.

- Harvoin näkee jollekin yhdelle asialle noin omistautunutta ihmistä. Se oli hänelle suuri rakkaus ja elämäntehtäväkin, Leskinen toteaa.

2000-luvulla pariinkin otteeseen Suomen alppihiihdon lajijohtajana toiminut Leskinen olikin töidensä puitteissa useasti Häkkisen kanssa tekemisissä.

- "Häkä" soitteli urheilusuoritusten jälkeen ja analyysit olivat valmiina. Eritoten arvokisoja ennen ja niiden jälkeen hän oli aktiivisesti yhteydessä ja sillä lailla myös hengessä mukana, Leskinen muistelee.

Puhelutuokiot tunnetun juttumiehen kanssa venyivät helposti pitkiksi.

- Usein tietysti palattiin hänen takavuosien reissujen ja kisamatkojen seikkailuihin. Oli se kyllä villiä aikaa nykymeininkiin verrattuna – ja "Häkällä" oli aina uusi tarina kerrottavanaan.

Häkkinen palkitsemassa alppi- ja freestylelaskija Jouni Pellistä Helsingissä 2011. Kuva: AOP