Koe uusi yle.fi
Kaikki FIFAn jalkapallon MM-kisoista!Kisasivuille

Kuudennessa Urheilukansanradiossa arvellaan vuoden urheilijan jo ratkenneen

Torstai-iltana Yle Puheessa Iivo Niskasen MM-kulta saa suitsutusta. Myös formulaan ja joukkuevoimisteluun uskotaan.

urheilu
Iivo Niskanen tuulettaa maailmanmestaruutta.
AOP

Hollolalainen Kari Arvila seurasi paalupaikalta Lahdessa, kun Iivo Niskanen lykki 15 kilometrin maailmanmestaruuteen maaliskuun ensimmäisenä iltapäivänä.

Hänella on vankka näkemys tulevasta vuoden 2017 urheilijasta. Arvila hehkuttaa Niskasen suoritusta.

- Kyllä se siihen ratkesi. Ei ole enää epäilystä siitä, kuka on vuoden urheilija. Uskomaton suoritus!

Kari Arvila seurasi kilpailua vaimonsa Leila Arvilan kanssa. Sydän löi lujaa molemmilla.

- Ihan hirveää, kun jännitti, niin että 200 on pumppu, arvioi Leila Arvila sykettään.

Voisiko formuloista tulla haastaja?

Torstain kuudennessa Urheilukansanradiossa pureskellaan myös alkanutta formulavuotta.

Kausi on juuri käynnistynyt. F1 saattaa vielä heittää oman mausteensa soppaan, kun loppuvuodesta pannaan taas järjestykseen parhaita suomalaisurheilijoita.

Kake Lahdesta haluaa edistaa nuorisourheilua ja uskoo edelleen siinäkin suomalaiseen autourheiluun.

- Me ollaan sellaisia rattikettuja, toteaa Kake pohtiessaan, miksi pienestä maasta tulee jatkuvasti voittajaehdokkaita.

Kake povasi menestystä Valtteri Bottakselle jo ennen kolmanteen sijaan päättynyttä kauden avauskilpailua.

- Hyvinhän siellä käy. Maailmanmestaruus on hilkulla, jos auto kestää, lahtelainen uskoo.

Kimi Räikköselle Kake povasi jo MM-hiihtojen aikaan totuudenmukaista sesongin starttia.

- Siellä tullaan ihan Bottaksen perässä!

Voisiko tulla jopa kaksoisvoittoja?

- Se olisi jo vähän liioteltua. Ei ehkä ihan niin hyvin mene kuitenkaan. Mutta aika liki, Kake ennustaa.

Kotikisamenestys haussa myös Helsingin jäähallissa

Lahden ja taitoluistelun MM-kisojen jälkeen katseet Suomen maaperällä kääntyvät joukkuevoimistelun toukokuun lopun maailmanmestaruuskilpailuihin.

- Meillä on kaksi huippujoukkuetta ja neljä paikkaa kotikisoihin. Kyllä sieltä mitalia odotetaan ilman muuta, kirkasta mitalia, hehkuttaa Uura Hagberg Espoosta.

Joukkuevoimistelussa Suomella on pitkät perinteet ja taattua menestystä arvokisoista toiseen. Menestystä haetaan jälleen MM-kisoista seurajoukkueilla.

Suomen vahvimpana valttina pidetään Olarin Voimistelijoiden OVO Teamia sekä Tampereen Voimistelijoiden Minetit -joukkuetta.

Kuudenessä Urheilukansanradiossa kysytään jälleen suomalaislta, mistä urheiluun liittyvästä asiasta julkisuudessa pitäisi puhua nykyistä enemmän.

Studiossa suorassa lähetyksessä kansalaisten ajatuksia kommentoivat taekwondossa Tokioon tähtäävä Jenna Partanen ja keihäänheittäjä Antti Ruuskanen.

Mikko Hannula ja Jussi Putkonen toimittavat.

Urheilukansanradio Yle Puheessa to 30.3. klo 18.03-20.00 ja uusintana su 2.4. klo 17.05-19.00.

Suosittelemme

Tuoreimmat