Hyppää sisältöön

Kommentti: Olympialaisista viis, NHL-väki kävelee huomennakin nauraen pankkiin

Huoli jääkiekon kasvusta räjähti käsiin maanantaina, kirjoittaa Yle Urheilun NHL-kirjeenvaihtaja Tommi Seppälä.

Kanada juhli jääkiekon miesten olympiakultaa Sotshissa vuonna 2014. Kuva: AOP

**VANCOUVER. **En usko, että koskaan on maailmalla oltu yhtä huolissaan jääkiekon kasvusta Aasiassa kuin maanantaina. Kun NHL maanantaina kuukausien kääntämisen ja vääntämisen jälkeen ilmoitti, ettei se aio osallistua talven 2018 olympialaisiin Etelä-Koreassa, akuutti hätä jääkiekkomaailmassa räjähti käsiin.

Miten käy upean lajin kasvun nyt Aasian markkinoilla? Niin tai Yhdysvalloissa?

Kukaan aiempia olympiaturnauksia kylmä mallas ja kanansiipi kädessään katselleista kuluttajista ei tietenkään ajatellut lainkaan itseään. Ei fanit eivätkä Etelä-Korean matkoja jo tähyilleet toimittajat. Kaikki olivat yhdessä rintamassa huolissaan nimenomaan jääkiekon puolesta.

NHL sen sijaan on itsekäs ja ahne paskiainen.

Miksi NHL:n olisi pitänyt lähteä?

Otetaanpa askel taaksepäin.

Selvää tietenkin on, ettei olympialaisista pois jääminen ainakaan hyvää tee jääkiekolle. Tämä on fakta. Kuten on jo monessakin paikassa toitotettu, Etelä-Korea ei ole Kiina, mutta silti. Uusi markkina ja uudet mahdollisuudet paikallisessa liike-elämässä ynnä muuta. Kasvun mahdollisuus.

Mutta.

Miksi NHL:n olisi pitänyt lähteä?

Sanotaan, että minulla on rakennusfirma. Yrityksessäni on töissä paljon ihmisiä ja pohdin, kuinka saada firmalleni kasvua vaikeina aikoina. Samaan aikaan minua lähestyy toinen yritys, joka tekee niin ikään hyvää bisnestä rakennusalalla.

Toisen firman toimitusjohtaja ilmoittaa minulle, että viitsitkö sulkea työmaasi kahdeksi viikoksi, lainaan työntekijöitäsi. Samaan hengenvetoon kilpailevan yrityksen toimitusjohtaja sanoo, ettei aio muuten maksaa lainatyövoimasta pennin hyrrää.

Junaliputkin toiselle paikkakunnalle menevät työntekijöiden omasta pussista. Ja jos kilpailevan yrityksen rakennustyömaalla sattuu vahinkoja, minä vastaan niistä yksin sairaslomineen kaikkineen.

Pitäisikö minun suostua?

Koska tästä oli maanantaina kyse.

NHL-komissaari Gary Bettman Kuva: AOP

Olympiakomitea ilmoitti jo hyvissä ajoin, ettei se aio maksaa penniäkään pelaajien matkoista tai vakuutuksista liittyen olympialaisiin. Miksi ihmeessä NHL-seurojen omistajien pitäisi kärsiä sen vuoksi, että kansainvälinen olympiakomitea voi pyörittää sirkustaan?

”Sulkekaa te kioskinne kahdeksi viikoksi, niin me leivomme pelaajillanne rahaa”, oli KOK:n viesti.

Ja nyt on turha alkaa hurskastella olympia-aatteella tai olympiaurheilun jaloudella. Pelkästään Sotshin olympiakisojen ympärillä nähdyistä korruptio- ja ihmisoikeusrikkomuksista alkaa kuka tahansa normaali moraalikäsityksen omaava ihminen voida pahoin.

Jos joku olympiaurheilun perinteitä ihannoiva urheiluromantikko ei sitä vielä ole ymmärtänyt, niin kaiken kauniin alla olympialaiset ovat miljardibisnes. Pelkkää kylmää bisnestä.

Nyt jo joku huomauttaa, kuinka kansainvälinen jääkiekkoliitto oli valmis kuittaamaan tuon parinkymmenen miljoonan laskun liittyen logistiikkaan ja vakuutuksiin. Kyllä oli, mutta ei ole silti vaikeaa ymmärtää, miksi tämä ei riittänyt NHL:lle.

Pitäähän KOK:n jokin korvaus antaa, jos NHL:ssä lappu lyödään luukulle kesken kilpailukauden.

NHL on bisnestä, olympialaiset on bisnestä ja jääkiekon MM-turnaus on bisnestä. Jos NHL-omistajat eivät saa mitään kompensaatiota siitä, että antavat työntekijänsä olympialaisiin – loukkaantumisriskillä (!) – onko päätös väärin?

Miksi ampua viestintuoja?

Huvittavinta on ollut NHL-komissaari Gary Bettmanin lynkkaus.

Moni sosiaalisessa mediassa Bettmania vastaan rienaava ei tunnu ymmärtävän, että Bettmanin ensisijainen tehtävä on ajaa NHL-seurojen omistajien asioita, ei parantaa koko jääkiekkomaailmaa. Bettman ei ole työssään miellyttämässä pelaajia tai jääkiekkofaneja, vaan omistajia.

Kun Bettman kertoo, että NHL ei lähde olympialaisiin, se ei ole Bettmanin päätös. Asiasta on äänestänyt 31 NHL-seuran omistajaa, niin sanottu ”The Board of Governors”.

Miksi ampua viestintuoja?

Bettmanista voi olla muutenkin mitä mieltä tahansa, mutta palkan NHL:stä saava väki kävelee huomennakin nauraen pankkiin. Kun Bettman tuli komissaariksi talvella 1993, NHL oli 400 miljoonan dollarin bisnes, nyt se on noin neljän miljardin bisnes.

Koirat haukkuvat ja karavaani kulkee.

Ja, mikä omistajille parasta, tämän jälkeen World Cup on jääkiekkomaailman kovin turnaus. Syksyllä ensimmäistä kertaa kahteentoista vuoteen järjestetty World Cup leipoi NHL:lle ja sen pelaajayhdistykselle jaettavaksi noin 60 miljoonan taalan tuloksen.

Vaikutus Kiinan markkinoihin pieni

Enkä usko päätöksen 2018 osalta vaikuttavan Pekingin olympialaisiin 2022. Ensinnäkin NHL on Kiinassa harjoitusotteluineen jo ensi syksynä. Sillä on viisi vuotta aikaa pumpata renkaitaan Kiinassa, eikä se tarvitse siihen kansainvälistä olympiakomiteaa.

Ja tuolle pumpulle tulee olemaan tulevina vuosina käyttöä. Ensi syksyn harjoitusottelut ovat ainoastaan lähtölaukaus NHL:n toiminnalle Kiinassa.

Kiinassa tehdään jo nyt isoja investointeja jääkiekkoinfrastruktuuriin Pekingin kisoja ajatellen. On vaikea nähdä tilannetta, missä Kiina ei haluaisi NHL-pelaajia mukaan olympialaisiinsa viiden vuoden kuluttua.

Enkä sitä paitsi ole kuullut säännöstä, joka kieltäisi NHL-pelaajien osallistumisen kisoihin, vaikka tällaistakin mahdollisuutta on väläytelty. Jos KOK haluaisi estää NHL-pelaajien pääsyn 2022 kisoihin, sen pitäisi keksiä äkkiä sääntö, joka estää yhden – mutta ei muiden – sarjan pelaajia pelaamasta olympiaturnauksessa.

Muussa tapauksessa Kiinasta luonnollisesti kiinnostunut NHL ruuvaa talveksi 2022 kahden viikon tauon kalenteriinsa ja lähettää pelaajansa paikalle.

Yksinkertaista.

Kuva: AOP

Olympiajääkiekon lässähtäminen Etelä-Korean osalta on luonnollisesti monelta osin pettymys, mutta yksin NHL:n syyttäminen tilanteesta on puuta heinää. NHL yritti päästä mukaan kisojen kumppaniksi, saada osuutta televisiomaksuista, ja ties mitä.

Mikään ei käynyt kansainväliselle olympiakomitealle.

NHL:n Pelaajayhdistys puolestaan totesi, että ei ole meidän ongelma, ratkaiskaa keskenänne. NHL tarjosi NHLPA:lle pakettia työehtosopimuksen jatkamiseksi vastineeksi kisoihin pääsystä. Ei käynyt.

On puusilmäistä syyttää yksin NHL:ää ahneeksi ja itsekkääksi.

Sitä se tietenkin on ja sitä oli mitä suurimmassa määrin myös KOK, miksei pelaajatkin. Kun kansainvälinen olympiakomitea tai NHL:n pelaajayhdistys eivät kumpikaan olleet valmiita tulemaan askeltakaan vastaan, mitä vaihtoehtoja omistajille jäi?

Olematta kallellaan mihinkään suuntaan, lienee reilua sanoa, että omistajat ainakin yrittivät. Vastakaikua ei tullut yhtään mistään.

Ja kuten todettu, lopulta kyse on puhtaasti liiketoiminnasta. Niin kaunista ja puhdasta kuin urheilu joskus olikin, sitä se ei enää ole.

Kukaan ei tee mitään, jos ei siitä mitään hyödy. Ei Euroopan, Aasian eikä Pohjois-Amerikan päässä. NHL ehtii laajentumaan itään ilman Etelä-Koreaakin.