Suora

  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Mihin katosi Veikkausliigan maalikuningas? "Mut on leimattu täydeksi flopiksi"

Myyntiuhan alla herätyksen kokeneella Aleksandr Kokolla takana vaikea avauskausi Australiassa.

urheilu
Aleksandr Kokko
Henri Pitkänen

*NEWCASTLE, AUSTRALIA. *Veikkausliigan kaksinkertaisen maalikuninkaan Aleksandr Kokon debyyttikausi Australiassa on ollut vaikea ja loukkaantumisten sävyttämä. Sopimus myös ensi kaudeksi lämmittää mieltä, sillä kohta kolmekymppinen mies uhkuu edelleen näyttöhaluja.

Kokko siirtyi Rovaniemen Palloseurasta A-liigaan Newcastle Jetsin riveihin viime vuonna kesken kotimaisen kauden, ja RoPS-organisaatio järjesti miehelle komeat jäähyväiset. Sopeutumisvaihe uusissa ympyröissä sai heti odottamattoman käänteen, kun Kokon joukkueeseen hankkinut Scott Miller sai lähteä päävalmentajan paikalta Kiinan harjoitusleirin jälkeen, ja tilalle tuli Mark Jones. Sen jälkeen kuvaan astuivat loukkaantumiset.

- Loukkaannuin syksyllä todella huonoon aikaan pariin otteeseen. Ensin tuli pohjevamma, ja kun pääsin takaisin, olin avauskokoonpanossa, mutta loukkaannuin jälleen 20 minuutin pelin jälkeen. Olin muutaman viikon sivussa, ja kun palasin, parin hyvän ottelun jälkeen leukani murtui marraskuussa. Siinä meni taas muutama viikko sivussa. Aina kun tuntui siltä, että tästä se nyt lähtee, tuli vastoinkäymisiä, lempinimellä “Boris” tutuksi tullut Kokko harmittelee Yle Urheilulle Newcastlessa.

Leukamurtuman jälkeen FC Jazzin kasvatti pääsi jälleen kärsivällisen odotuksen jälkeen pelaamaan, mutta esitykset eivät tyydyttäneet aussiluotsia. Jones ilmoitti Western Sydney Wanderersille kärsityn 2-0-tappion jälkeen tammikuun lopulla australialaismediassa Kokon olevan myynnissä, mikäli joku hänet vain haluaa ostaa. Vaikka tilanne oli hankala, se oli lopulta ratkaiseva käänne parempaan suuntaan.

Pelin jälkeen seuraavissa treeneissä valmentaja tuli ilmoittamaan suoraan, ettei meikäläiselle ole mitään käyttöä.

Aleksandr Kokko

- Otin valmentajan ilmoituksen aika rauhallisesti, vaikka totta kai se tuntui pahalta, ja mietin, olenko oikeasti niin huono. Seuraavan päivän harjoitukset menivät hyvin, ja sillä hetkellä aivan kuin sormia napsauttamalla päätin, että haluan kääntää valmentajan pään, ja tulen todellakin pelaamaan täällä vielä. Onneksi vanhempani olivat myös käymässä juuri siihen aikaan, ja heiltäkin sain tärkeää tukea, Kokko muistelee parin kuukauden takaista tilannettaan.

Parempien treeniviikkojen myötä Jonesin luottamus Kokkoa kohtaan kasvoi, ja viime aikoina paikka on jälleen löytynyt enimmäkseen avauskokoonpanosta. Mitenkään itsestään selvää se ei ole kuitenkaan ollut.

- Pelasin neljässä ottelussa putkeen avauksessa, tein maalin, hankin rangaistuspotkun ja muutenkin on mennyt viime aikoina paremmin, vaikka joukkueena olemmekin pelanneet tuloksellisesti todella huonosti. Harjoitukset ovat sujuneet hyvin, ja varmaankin sitä kautta sitä vastuuta on jälleen tullut. Joka viikko tosin on aivan arvoitus, että olenko avauksessa vai kokonaan poissa kokoonpanosta katsomon puolella, Kokko naurahtaa hieman päätään pudistellen.

Newcastle Jets juhlii maalia.
AOP

Ikä tuonut viisautta

Kauden ainokainen maali syntyi helmikuun lopulla sarjajumbo Central Coast Marinersin verkkoon, ja sitä olivat odottaneet niin joukkue kuin pelaaja itsekin. Vaikka maaliton jakso oli ajallisesti pitkä lähes puolen vuoden jakso, Kokon mukaan uran varrelle on mahtunut pidempiäkin kuivia kausia peliminuuttien mukaan laskettuna.

- Mulle on usein tullut maalittomia pätkiä, mutta kun vastuuta on tullut, jossain kohtaa niitä on alkanut taas syntyä. Viime kaudella Rovaniemelläkin meni kuusi peliä ilman maaleja, mutta sen jälkeen niitä tuli neljään peliin kuusi, kun vain sai peliaikaa. Silloin kun joukkue pelaa hyvin, ysipaikan hyökkääjänä ei tarvitse kuin seisoa viidessä metrissä maalin edessä ja pistää nimeä lehteen, mutta kun joukkueella on vaikeaa ja taulussa on nolla, katseet kääntyvät monesti hyökkääjiin, Hongassa 2008 ja RoPS:ssa 2015 Veikkausliigan maalikuninkuuden voittanut Kokko muistuttaa.

RoPS-pelaajat juhlivat maalia
AOP

Nuorempana tuittupään maineessa ollut Kokko kokee, että ikä on muuttanut suhtautumista jalkapalloon ja vastoinkäymisiin. Vaikeita kausia ja hetkiä on mahtunut uralle aiemminkin, mutta nyt asennoituminen on erilaista.

- Olin Hongassa vähän vastaavanlaisessa tilanteessa vuonna 2010, ja VPS:ssa 2011 kuvittelin pärjääväni huonossakin kunnossa. Se oli aivan omaa syytä. Osaan suhtautua futikseen nykyään eri tavalla, enkä ota enää niin henkilökohtaisesti, jos en pääse pelaamaan. Toki edelleen tuntuu aina raskaalta, jos joukkue häviää, ja mietin, mitä olisin voinut tehdä auttaakseni enemmän. Hyökkääjä elää itseluottamuksella, ja rooli on tehdä maaleja. Jos en tee niitä, nostan käden pystyyn ja syytän itseäni. Maalin tekeminen on jalkapallon vaikein asia, paitsi silloin, kun niitä vain syntyy kuin itsestään, Kokko avaa hyökkääjän henkimaailmaa.

Brittihenkinen liiga

Huhtikuun puolivälissä päättyvä Newcastle Jetsin kausi A-liigassa on ollut pahasti alavireinen, ja sijoitus on kymmenen joukkueen sarjassa lopulta joko viimeinen tai viimeistä edellinen. Kysymykseen siitä, miten Veikkausliigan kärkijoukkueet pärjäisivät Australiassa, Kokolla ei ole suoraa vastausta.

- Olen miettinyt paljon tätä, mutta arvioiminen ja vertaileminen on hankalaa. Täällä hyvässä iässä olevat noin 25-33-vuotiaat pelaajat jatkavat pelaamista pidempään, sillä tulotaso on korkeampi, kun taas Suomessa monet samanikäiset pelaajat saattavat jo lopettaa, sillä täytyy miettiä muutakin elämää tulevaisuudessa. Taso pysyy korkeampana sitä kautta, mutta noin yleisesti sanoisin, että laadukkaat ja sopivan ikäiset suomalaiset pärjäisivät täällä kyllä. Suoraan joukkueita on vaikea miettiä, Kokko pyörittelee.

Australian liiga on vauhdikas ja fyysinen sarja, jossa olosuhteet ovat kunnossa ja joukkueet pelaavat hienoilla, myös muiden lajien, kuten supersuositun rugbyn käytössä olevilla stadioneilla. Kokko on viihtynyt hyvin Newcastlessa niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin.

- Vaikeuksista huolimatta henki joukkueessa on ollut hyvä, kaupunki on mukava, kelit ovat kohdallaan, ihmiset ovat aidosti avuliaita ja ystävällisiä, ja seuran puolelta kaikki on hoidettu koko ajan todella ammattimaisesti. Veikkausliigaan verrattuna täällä pyritään pelaamaan enemmän maata pitkin, ja esimerkiksi kaikki joukkueet avaavat mielellään maalivahdista lähtien lyhyillä syötöillä, vaikka se olisi joskus riskialtistakin. Pelit ovat erittäin fyysisiä, sellaisia brittihenkisiä vääntöjä, Kokko selventää.

Aleksandr Kokko upottaa rangaistuspotkun Veikkausliiga-matsissa.
AOP

Maajoukkue kiinnostaa ja Veikkausliiga jännittää

Alle 21-vuotiaiden maajoukkueeseen aikanaan kuuluneen Kokon edustukset Huuhkajissa ovat jääneet yhteen, viime vuonna pelattuun Ruotsi-otteluun Abu Dhabissa, mutta mikäli kutsuja on jatkossa tulossa, Kokko on innolla mukana.

- Ei olla "Riven" (päävalmentaja Markku Kanerva) kanssa nyt juteltu, mutta totta kai maajoukkue kiinnostaa paljon. Mitä olen ymmärtänyt, niin hänellekin on tärkeää se, että pelaajat pääsevät pelaamaan. Hyökkääjien kohdalla tietysti odotetaan aina maaleja, Kokko sanoo.

Nykyään Pietarina tunnetussa Leningradissa kesäkuun alussa 1987 syntyneellä Kokolla on inkeriläiset juuret, ja myös Venäjän kansalaisuus. Kahden passin mies uskoo maajoukkueen parempaan tulevaisuuteen, sillä palikat nähtyä parempaan ovat miehen mukaan olemassa, mutta kokonaisuuden täytyy olla paremmassa kunnossa.

- Jos mietitään yksittäisiä pelaajia, meillä on Lukas Hradeckyn kaltainen maailmanluokan huippumaalivahti, ja muutenkin laadukkaita jätkiä isoissa rooleissa ihan hyvissä seuroissa. Liikaa on tullut maaleja erikoistilanteista omiin, mutta tuntuu siltä, että kunhan nyt löytyy oikea avauskokoonpano, oma pää pysyy paremmin kuosissa ja käydään iskemässä toiseen päähän aina se yksi maali, suunta kääntyy, Kokko linjaa.

Alkanutta Veikkausliigaa Kokko seuraa nyt ensimmäistä kertaa pitkään aikaan katsojan roolissa. Suosikin paineet hän lähettää monien muiden tavoin Helsinkiin.

- Olen aivan innoissani alkavasta sarjasta, ja on jännittävää olla nyt vain katsomossa. Aikaeron takia ei heti pelejä pysty juuri seuraamaan, mutta HJK on tietysti iso ennakkosuosikki, ja mielenkiinnolla seuraan myös totta kai vanhaa seuraani Rovaniemellä. Siellä on tullut paljon muutoksia, Kokko tietää.

Jos nyt miettii, että tällainen kausi olisi ollut jossain Turkin divarissa, ei siellä välttämättä enää olisi saanut mahdollisuutta.

Aleksandr Kokko

Ensimmäinen kausi ulkomailla ammattilaisena on ollut opettavaista aikaa, ja "Boris" tietää, että ensi kaudella verkon täytyy pölistä eri tavalla, mikäli peliminuutteja haluaa saada.

- Tiedän, että mut on leimattu ja leimataan täydeksi flopiksi tämän kauden perusteella, mutta olen iloinen, että sopimus jatkuu ensi kaudelle. Jos tämä reissu päättyisi tähän, jäisi todella paljon hampaankoloon, mutta aion ja haluan näyttää, että pystyn tekemään maaleja tässä liigassa, Kokko toteaa suorapuheiseen tyyliinsä.

Kokko kävi näytillä useissa seuroissa vuosien varrella ympäri Eurooppaa, mutta lopulta Australia maantieteellisestä etäisyydestä huolimatta on osoittautunut oikeanlaiseksi askeleeksi.

- Näkisin, että tämä oli juuri sopiva askel pois Suomesta. Jos nyt miettii, että tällainen kausi olisi ollut jossain Turkin divarissa, ei siellä välttämättä enää olisi saanut mahdollisuutta. Täällä on kohdeltu koko ajan hyvin, ja kannattajat ovat jaksaneet tsempata vaikeuksista huolimatta. Se on saanut uskomaan, että itse tekee asioita oikein, ja halu kaikin keinoin muuttaa valmentajan mielipidettä on kasvanut, Kokko kertoo.

Seuran kiinalaisomistajien toiminta on Kokollekin jonkinlainen arvoitus, ja ensi kautta on tässä vaiheessa edellisen ollessa lopuillaan vielä haastavaa arvioida, mutta hän uskoo, että heikosti menneen kauden jälkeen muutoksia on varmasti luvassa.

- Saa nähdä, onko ensi kaudella vielä sama valmentaja, millaisia uusia pelaajia joukkueeseen on tulossa ja mitkä seuran suunnitelmat suhteeni ylipäätään ovat. En kuitenkaan vaivaa päätäni näillä asioilla, vaan keskityn päivittäin treenaamaan itseäni siihen kuntoon, että ensi kaudella olen parempi ja valmiimpi kuin nyt. Olen saanut olla terveenä jo monta kuukautta, ja se lupaa hyvää. Vähän jopa harmittaa, että kausi on nyt päättymässä, Kokko tuumii.

Jetsin kautta on jäljellä vielä yksi ottelu, ja sen jälkeen edessä on korkeintaan seitsemän viikon mittainen kesäloma, jonka Kokko aikoo viettää pääosin Suomessa.

- Pyörin varmasti Rovaniemellä ja Porissa, ja tarkoitus olisi piipahtaa myös Venäjällä. Toivottavasti pääsen RoPS:n mukaan treenaamaan, ja pyrin katsomaan myös kotipelejä paikan päällä. Vähän vaikeaa päättää, että meneekö sinne "katkarapukatsomoon" vai faniryhmän sekaan, mutta jos kävisi vaikka toisen puoliajan toisella puolella ja toisen toisella, kulttihahmon maineen napapiirillä saavuttanut Kokko päättää virnistäen.

Henri Pitkänen

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat