Kaikki jalkapallon MM-kisoista!
Kaikki FIFAn jalkapallon MM-kisoista!Kisasivuille

Classic voitti naisten Superfinaalin ja palasi Suomen mestariksi

Tampereen Classic voitti nurmijärveläisen SB-Pron 5-2 naisten Superfinaalissa.

urheilu
Classic juhlii.
Lehtikuva.

Tamperelainen Classic palasi salibandyn naisten Suomen mestariksi, kun se voitti nurmijärveläisen SB-Pron 5-2 (1-1, 3-0, 1-1). Mestaruus ratkesi Helsingissä pelatussa Superfinaalissa.

Classicille mestaruus on kahdeksas kymmenen viime kauden aikana, ja kautta aikain yhdeksäs. Edellisen kerran Classic juhli mestaruutta 2015.

Viime vuonna Superfinaalin NST:lle hävinnyt Classic ei tällä kaudella jättänyt mitään sattuman varaan palauttaessaan naisten lajivaltikan Tampereelle. Runkosarjassa joukkue otti 22 voittoa 22 pelistä, ja pudotuspelit etenivät samoin tappiotta: kauden saldo siis huikeasti 29 ottelua, 29 voittoa.

Myös SB-Pron kausi oli mainio, sillä 29 ottelustaan se hävisi vain neljä. Finaalissa se laittoi suosikin ahtaalle aina ottelun puoliväliin saakka ja johti peliä Karoliina Kujalan ajassa 9.08 iskemällä maalilla. Classicin toi tasoihin reilut neljä minuuttia myöhemmin Eliisa Alanko.

Tarkkailevaan tahtiin edenneessä finaalissa SB-Pron vastarinta murtui toisen erän puolivälissä, kun Classic iski vapauttavan 2-1-johtomaalin. Asialla jälleen Alanko, mutta nyt Eliisan pikkusisko Ella Alanko. Vajaat neljä minuuttia myöhemmin viimeisteli Hanna Sipiläinen 3-1, ja SB:n synkän kymmenminuuttisen täydensi erän viimeisellä minuutilla Salla Suomela.

Päätöserässä kirjailtiin sitten loppuluvut Alisa Pölläsen osuessa Classicille ja Elinan Kujalan maalatessa SB-Prolle.

Pelin jälkeen nähtiin erityisen tunteikas hetki, kun Classicin pelaajat ympäröivät päävalmentajansa Katriina Saarisen. Vielä viime kaudella joukkueessa pelanneella suomalaisen naissalibandyn ikonilla Saarisella, 44, todettiin helmikuussa syöpä.

Miesten Superfinaalissa Classic kohtaa helsinkiläisen EräViikingit. Suora lähetys miesten finaalista kello 16.45 alkaen TV2:ssa.

Suosittelemme

Tuoreimmat