Bottas kertoo mielipiteensä aina rehellisesti – "Talli arvostaa tätä"

Täksi kaudeksi tallia vaihtanut Valtteri Bottas päätti heti Mercedes-siirtonsa varmistuttua, ettei hän vaihda tiiminsä insinöörejä.

Kuva: AOP

Valtteri Bottas ei tuonut omaa tiimiään mukanaan, kun hän siirtyi täksi kaudeksi Williamsilta Mercedeksen F1-talliin. Hän halusi tehdä yhteistyötä edeltäjänsä Nico Rosbergin insinöörien kanssa.

– Päätin siitä hyvin aikaisessa vaiheessa. Voin oppia heiltä paljon ja he auttavat minua oppimaan, miten tämä tiimi toimii. Jokainen yksilö on erilainen ja jokaisen kanssa työskentelee eri tavalla, Bottas kertoi Autosportin haastattelussa. (siirryt toiseen palveluun)

Monet F1-kuljettajat ovat kaapanneet omat luottoinsinöörit mukaansa, kun ovat vaihtaneet tallia. Bottas halusi kuitenkin ehdottomasti pitää Tony Rossin ja Marcus Dudleyn tiimissään. Ross oli siirtynyt aikoinaan Williamsilta Mersulle Rosbergin mukana.

Viime viikonloppuna uransa ensimmäisen F1-osakilpailun Sotshissa voittanut Bottas on kotiutunut Mercedekselle hyvin. Hän kertoo tiimilleen mielipiteensä asioista aina suomalaiseen tapaan suoraan.

– Sanon aina asiat hyvin suoraan. Jos mielestäni jokin asia ei ole oikein, sanon aina rehellisen mielipiteeni. Talli arvostaa tätä.

Bottaksen mukaan talli tietää, miten voitetaan, ja se näkyy jokaisessa työntekijässä. Sen ei tarvitse tyytyä pienempien tallien tavoin kompromisseihin.

– Tämä talli on nälkäinen voittojen ja menestyksen suhteen. Kun menestytään, kaikki ovat iloisia, mutta yhtä lailla pettyneitä, kun ei ole hyvä päivä. Monen keskitason tallin tai tiimin on vaikea löytää samanlaista mentaliteettia, Bottas totesi.