Suora

  • Urheiluruutu
  • CS:GO: IEM Chicago – välierät
  • Aviopari katoaa
  • Uinnin MM, aamun kilpailut

PS Kemillä liki 70 000 euroa verovelkoja ja laskuja ulosotossa: "Emme onnistuneet taloudenpidossa"

Viime kaudella Veikkausliigaan noussut PS Kemi on taloudellisissa vaikeuksissa. Seuran taustayhtiön verovelat ovat kasvaneet ja laskuja on maksettu vasta perinnän kautta.

Veikkausliiga
PS Kemi
AOP

Vuoden 2015 marraskuussa perustetulla PS Kemi Oy:llä oli jo viime syksynä 45 069 euron edestä maksamattomia veroja Verohallinnolle. Nyt maksamattomien verojen määrä on kasvanut liki 70 000 euroon, sillä maksuhäiriötietojen mukaan Verohallinto perii yhtiöltä lisäksi 22 667 euroa.

Viimeisin verorästi on kirjattu tämän vuoden helmikuussa. Yhtiöllä on nyt maksuhäiriömerkinnöissä kaksi erillistä verovelkaa maksamatta.

– Viimeisin kirjaus liittyy viimevuotiseen verovelkaan. Verovelasta viime vuonna tehty maksusuunnitelma päättyy kesäkuussa. Silloin kaikki velat verottajalle on hoidossa viime vuoden osalta, selitti seurajohtaja Arto Hakala sähköpostitse Yle Urheilulle.

Vielä syksyllä hallituksen puheenjohtaja Antti Pasanen kertoi Yle Urheilulle, ettei tuolloin perinnässä ollut velka rasittanut liigayhtiön taloutta lainkaan, sillä se mahtui budjettiin. Pasanen kertoi, että 45 000 euron summa on maksettava vuoden 2016 loppuun mennessä pois.

Yhtiölle on tullut lisäksi perintäyhtiöltä noin 2000 euron edestä julkisuusuhkaisia maksukehoituksia, eli trattaprotesteja. Kemiläisiltä on peritty ulosoton kautta kymmenien tuhansien eurojen edestä maksamattomia laskuja viime syksystä saakka. Mukana on muun muassa työnantajan sairausvakuutusmaksuja, arvonlisäveroja sekä ennakonpidätyksiä. Yhteensä reilun 66 000 euron perintäsummasta on maksamatta vielä noin 13 000 euroa.

Hakala kommentoi sähköpostissaan, että kemiläiset pystyvät maksamaan loput velat verottajan hyväksymän suunnitelman mukaisesti.

– Viime vuoden taloudenhoidossa emme onnistuneet ja siihen on useitakin eri syitä, Hakala kirjoittaa.

Kovat tappiot liigakaudesta

Veikkausliigan avausinfon yhteydessä maaliskuussa esitettyjen tietojen mukaan PS Kemi Oy:n viime tilikauden tappiot olivat noin 200 000 euroa. Tiedot perustuivat vielä vahvistamattomaan tilinpäätökseen. Hakalan mukaan tilinpäätös valmistuu pian ja viime kauden tappiot ovat tarkentuneet 250 000 euroon.

Seurajohtaja ei usko, että tuleva liigakausi on vaarassa taloushaasteista huolimatta.

– Viime vuoden alijäämä on vaikuttanut tietenkin myös tämän vuoden maksuvalmiuteen. Lähtökohtaisesti tämän vuoden tilanne on parempi edeltävään vuoteen verrattuna. Töitä tehdään koko ajan valtavasti sen eteen. Meidän näköpiirissä ole sellaisia esteitä, ettemme voisi kaudesta selvitä, vaikka haasteita onkin. Pelaajien ja muun henkilöstön palkat pystymme hoitamaan sovitusti.

Palkkaturvassa saatavia ei ole. Tämän kauden budjetti 665 000 euroa, josta pelaajabudjetin osuus on 329 000 euroa.

– Kuluvan vuoden osalta talous on asetettu tiukkoihin raameihin ja siinä on myös huomioitu edellisen vuoden velvoitteet, Hakala kertoo viestissään.

Liigajoukkue sijoittui ensimmäisellä pääsarjakaudellaan yhdeksänneksi, vaikka moni veikkasi PS Kemin taistelevan putoamiskarsinnassa. Joukkue on nyt neljän ottelun jälkeen sarjataulukossa viimeistä edeltävänä.

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat