Suora

  • FIFAn jalkapallon naisten MM päivän kooste
  • Jalkapallon naisten maaottelu: FIN - ISL
  • FIFAn jalkapallon naisten MM: CHN - ESP
  • FIFAn jalkapallon naisten MM: RSA - GER

Näin minä pääsin ratkaisemaan Leijonille maailmanmestaruuden – lue ainutlaatuinen kertomus Bratislavan MM-kultakeväästä 2011

Leijonien voittomaalin vuoden 2011 MM-finaalissa tehnyt Petteri Nokelainen elää maailmanmestaruuteen päättyneen vuorokauden uudelleen.

jääkiekko
Petteri Nokelainen juhlii maalia MM-finaalissa
Lehtikuva

Suomi pelaa jääkiekon MM-turnauksen loppuottelussa Kanadaa vastaan 26.5.2019 Bratislavassa. Suomen edellinen maailmanmestaruus tuli kahdeksan vuotta sitten samassa kaupungissa.

Tämä juttu on julkaistu alun perin vuonna 2017. Juttua päivitetty 26.5.2019.

Luku 1 – Hotellikuolema

14.5.2011Päällimmäinen tunne on helpotus. Kävi miten kävi, tämä on vihdoin tässä. Makaan sängylläni bratislavalaisessa hotellihuoneessa, enkä tunne jännitystä tai levottomuutta. Viereisessä vuoteessa lepäilevä Väänäsen Ossi on hyvin samanlaisissa tunnelmissa. Tässä on puolitoista kuukautta MM-leirityksineen kaikkineen vietetty melko orjallista elämää, mikä on henkisesti todella rankka setti.

Kaksi kiekkoilijaa hotellikuoleman kourissa. Molemmat ovat täysin valmiita lähtemään kotiin, kävi miten kävi.

Pelaamme huomenna MM-finaalissa Ruotsia vastaan. Olo on yllättävän levollinen. Koko turnaus on edetty peli kerrallaan, eikä siinä ole ehtinyt miettiä yhtään pidemmälle. Tässä makoillessa se konkretisoituu – ei tarvita kuin yksi voitto ja se on siinä. Huomenna pääsemme viemään tämän turnauksen päätökseen, ja totta kai haluamme päättää sen voittoon. En kuitenkaan jaksa miettiä huomista sen enempää, silmäluomet alkavat tuntua raskailta. Hotellihuoneessa on hiljaista. Uni tulee helposti.

Osa levollisuudesta karkaa yön aikana tavoittamattomiin.

15.5.2011 Herään kahdeksalta, ja jännitys tuntuu vatsanpohjassa. Aamutoimien jälkeen hyppään hissin kautta hotellin alakertaan aamiaiselle. Lautaselta löytyvät ne samat ruuat, jotka on vedetty tuhat kertaa aikaisemmin tämän turnauksen aikana. Ei niissä mitään vikaa ole, mutta kyllä ne alkavat tässä vaiheessa maistua puulta.

Kaikki tuntuvat olevan vähän omissa maailmoissaan. On hiljaista. Hiljaisempaa kuin kertaakaan tämän turnauksen aikana.

Joukkueen jätkät valuvat jokainen omaan tahtiinsa aamupalalle ja porukka alkaa olla kasassa. Aistin tunnelmassa jotain erilaista – jotain, joka kertoo siitä, kuinka tärkeä peli tänään on edessä. Kaikki tuntuvat olevan vähän omissa maailmoissaan, fiilis on todella keskittynyt. On hiljaista. Hiljaisempaa kuin kertaakaan tämän turnauksen aikana.

Hyppäämme bussiin, joka vie meidät kohti jäähallia. Kaikki joukkueen pelaajat ovat mukana, vaikka osallistuminen on vapaaehtoista. Hallilla jokainen tekee omaa juttuaan. Jotkut vetävät pienen hikilenkin, toiset potkivat vähän jalkapalloa, minä menen jäälle.

Se kuuluu rutiineihin. Tykkään käydä aamulla tekemässä pienen aamujään, se ei kestä kuin kymmenestä minuutista varttiin. Kai se on henkisen puolen juttuja. Haluan tuntea kiekon ja panna luistimet ja mailan kuntoon. Ei siitä varmaan fysiologisesti ole mitään hyötyä. Aamujäät sujuvat samalla tavalla kuin joka kerta turnauksen aikana. Ei koutsien tarvitse niitä enää vetää. Kaikki tietävät, mitä tekevät.

Rutiineihin on hyvä tukeutua, kun yrittää kontrolloida jännitystä ja latausta. Kroppaa ei tarvitse herätellä näin isoon peliin ollenkaan, se tulee itsestään. Ainakin itsellä on ollut aina niin, että tärkeisiin otteluihin tarvitsee tehdä hemmetin paljon vähemmän työtä kuin yleensä – fokus vain tulee jostain. Enemmän on sitä, että yrittää pitää tunteita kurissa, rauhoittua ja jopa pienentää mielessään pelin merkitystä, ettei lataus menisi yli.

Tunti on kulunut, enkä ole nukkunut silmäystäkään.

Jääkiekkoilijan valmistautuminen yksittäiseen otteluun on oikeastaan aika tylsältä kuulostava setti. Aamujäät, koppiin, suihkuun, bussiin, hotellille, lounas, päiväunet, pelipalaveri ja niin edelleen. Pelipäivä on todella rutiininomainen suoritus.

Tänään kaava rikkoutuu päiväunien kohdalla. Oikaisen itseni rennosti pitkäkseni, mutta uni ei meinaa tulla, kun illan peli pyörii mielessä. Jotenkin koko tämä päivä tuntuu piinaavan pitkältä, kun matsi on vasta puoli yhdeksältä. Siihen on aikaa vielä vaikka kuinka monta tuntia. Kun pelasin Pohjois-Amerikassa, välillä oli päiväotteluita. Ne ovat paljon helpompia – ei muuta kuin aamupala huiviin, vaatteet niskaan ja pelaamaan. Siinä ei tarvitse paljon miettiä.

Tunti on kulunut, enkä ole nukkunut silmäystäkään. Päiväunet kuuluvat hokijätkien normaaliin vuorokausirytmiin, ja yleensä saan unta melko helposti, mutta nyt en tunne pienintäkään väsymystä. Nousen istumaan ja huomaan, että Ossillakin on silmät auki. ”Nukuitko”, kysyn, johon Ossi vastaa: ”en pätkääkään”.

Kulutamme kellosta minuutteja jutustelemalla niitä näitä. Ilmaveivin Venäjää vastaan iskenyt Granlundin Mikke on saanut meiltä lempinimen Wonderboy. Naureskelemme Ossin kanssa, että eiköhän se Wonderboy vedä sikeitä viereisessä hotellihuoneessa toista tuntia räkä poskella. Niin nuori jätkä, eikä päätä huimaa kovassakaan paikassa.

Luku 2 – Jännitys

Pelipalaverinkin aika koittaa, kun sitä tarpeeksi kauan jaksaa odottaa. Emme ole kohdanneet Ruotsia aikaisemmin tässä turnauksessa, joten käymme heidän pelitapansa pääpointit läpi. Valmennusjohto pitää palaverin melko lyhyenä, ja totta puhuen olen niin keskittynyt omaan tekemiseeni, ettei koko palaverista jää kovin vahvaa muistijälkeä.

Lähestyn finaalia oman roolini kautta. Mietin omia vastustajia, keitä Ruotsilla pelaa senttereinä ja mitä pitää huomioida puolustustilanteissa. Ei meidän tarvitse Pihlströmin Antin ja Lajusen Janin kanssa käydä enää ketjun asioita läpi. Emmehän me ole muuttaneet pelaamisessa oikeastaan mitään koko turnauksen aikana, jos miettii taktisesti. Kun on pelannut samalla tavalla koko ajan ja ottelut ovat menneet hyvin, mitään ei isossa kuvassa kannata muuttaa. Ne nyanssit, joihin voi vaikuttaa, ovat aloitukset, ylivoimat ja alivoimat. Niissä pystyy vähän huijaamaan ja olemaan pelikaverien kanssa samalla kartalla. Ne ovat isoja juttuja tällaisessa ottelussa.

Jätkien silmissä kiiluu, sanoja ei tarvita, eikä niitä kyllä tulekaan.

Pieni välipala naamariin, kahvi kouraan ja bussilla kohti hallia. Ilmapiiri on edelleen todella keskittynyt. Ylimääräistä pulinaa ja läpänheittoa ei kuulu, jokainen keskittyy loppuotteluun omalla tavallaan.

Hallilla kevennän vähän tunnelmaa ja kysyn Wonderboylta, että nukuttiko. ”Ihan hemmetin hyvin nukutti”, Mikke vastaa. Vilkaisemme Ossin kanssa toisiamme ja naamat vääntyvät virneeseen. Siellä se oli vetänyt hyvät unet, kun me vähän vanhemmat painimme stressin kourissa ja mietimme matsia.

Olen pannut mailat kuntoon jo aamulla, joten sen suhteen ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin vaihtaa aamujäällä kulutetut erkat. Kolme mailaa kuntoon ja sitten lämmittelemään. Osittain loukkaantumishistoriani takia vedän alkulämpöä tavallista pidempään – monella on jo hokkarit ja housut päällä, kun alan vasta pukea. Tykkään panna kamat päälle nopeasti, en halua päästää lämpöä karkaamaan siinä välissä.

Leijonien treenit MM-finaalin alla
Lehtikuva

Jääverryttelyssä huomaan, ettei tarvitse tippaakaan kaivaa, että saisi kroppaa hereille. Melkein päinvastoin, pitää vähän jarrutella. Koko porukka tuntuu todella latautuneelta. Kun palaamme koppiin, hiljaisuus on yhä käsin kosketeltavaa. Jätkien silmissä kiiluu, sanoja ei tarvita, eikä niitä kyllä tulekaan. Se johtuu keskittymisestä, mutta varmasti myös jännityksestä. Itse huomaan jännityksen kasvavan, syke nousee koko ajan. Se on hassu juttu, miten jännitys on kovimmillaan silloin, kun mitään ei ole vielä tapahtunut. Sen sijaan pelaaminen itsessään on normaalitila. Silloin ollaan pelissä sisällä ja jännitys katoaa.

Ottelua on kulunut pari minuuttia, kun hyppään kaukaloon ensimmäiseen vaihtoon. Kyyristyn aloitukseen Patrik Berglundia vastaan. Kiekko putoaa jäähän ja tunnen itseni täysin rauhalliseksi. Kaikki se odotus purkautuu siinä hetkessä.

Häviän aloituksen ja jäämme pitkäksi aikaa pyörimään omalle alueelle. Homma menee heti jahtaamiseksi. Magnus Pääjärvi pääsee vetopaikkaan, jonka jälkeen saamme kiekon haltuumme. Luistelen vaihtoon, kun Topi (Jaakola) ja Lasse (Kukkonen) rauhoittavat pelin maalin takana. Puuskutan penkillä. On paha startti peliin, kun jalat menevät heti hapoille.

Luku 3 – Tuska

Ruotsi on ottelussa pitkään niskan päällä, he vievät peliä, vaikka emme me missään lirissä ole. Maalittoman avauserän jälkeen tuntuu joka tapauksessa siltä, että Ruotsi on ollut parempi.

Toisen erän alkupuolella Ruotsi menee johtoon, ja minulla on valitettavasti osuutta asiaan. Jaakolan Topi antaa syötön keskelle ja kiekko pomppaa jäästä lapani yli, enkä saa sitä haltuuni. Peli kääntyy ympäri ja kiekko päätyy Pääjärvelle, joka laukoo tarkan kudin takaylänurkkaan. Se oli ilkeä pomppu, mutta kiekonmenetys minulta, totta kai. Ei tämä hyvältä tunnu, ei missään nimessä, mutta ei auta kuin jatkaa hommia, ikään kuin tilanne olisi 0–0.

Magnus Pääjärvi juhlii Ruotsin maalia.
Petteri Nokelainen koki läheltä Ruotsin johtomaalin

Tuota takaiskua tuleekin sitten pureskeltua huolella. Istun kauan penkillä ennen kuin pääsen uudestaan kentälle. Aika tuntuu tuskaisen pitkältä. Tuollaisen tilanteen jälkeen sitä haluaa heti takaisin jäälle, ikään kuin nollaamaan tapahtuneen. Nyt on vähän liikaa aikaa miettiä kaikenlaista.

Seuraavassa vaihdossa annan hyökkäyspäädyssä painetta vanhalle joukkuekaverilleni Oliver Ekman-Larssonille. Tuuppaan häntä vähän alakropasta ja kaveri menee nurin. Tuomarit viheltävät kaksiminuuttisen laitataklauksesta. Olisin voinut tulla tilanteeseen fiksummin, mutta tunnetila on niin tapissa, että se menee vähän yli. Tuollaisia tuuppaamisia tapahtuu kuitenkin tuhat kertaa ottelussa, mutta nyt Ekman-Larssonin painopiste on eteenpäin ja hän kaatuu vaarallisen näköisesti kohti laitaa. Ei tässä ole silti mitään selittelemistä, jäähyn paikka.

Jäähyboksissa istuessa tunne on avuton. Täältä ei voi tehdä yhtään mitään joukkueen eteen. Ruotsin ylivoima näyttää pyörivän vähän turhan hyvin. Katselen tuskaisena, kuinka Pääjärvi toimittaa kiekkoa maalille ja Berglund ohjaa maalin edestä tolppaan. Huokaisen syvään helpotuksesta. Nämä jutut ovat pienestä kiinni – on äärimmäisen lähellä, että minusta tulisi tämän MM-finaalin antisankari.

Olemme Ruotsin avausmaalin jälkeen olleet oikeastaan koko ajan pienessä pinteessä, mutta meille tarjoutuu sauma, kun Wonderboy Granlund hankkii yksilötaidollaan Ruotsin David Petrasekille rangaistuksen.

Ylivoimapeli ei meinaa lähteä pyörimään, meillä on vaikeuksia saada kiekkoa edes hyökkäysalueelle. Olen jo ehtinyt luopua toivosta, kun laidan viereen kaatunut Koivun Mikko syöttää kiekon luistimellaan Janne Pesoselle. Taattua Mikkoa – hän pelaa tilanteet aina loppuun asti. Pesonen jatkaa Immosen Jakelle, joka ottaa pari potkua eteenpäin ja virittelee lämäriä. Istun vaihtoaitiossa suorassa linjassa Jaken takana ja katselen paraatipaikalta, kuinka hän laukoo kiekon Ruotsin verkkoon.

Onpa hieno kuti!

Jarkko Immosen maalia juhlitaan MM-finaalissa 2011
Pukukoppimaali Jarkko Immosen lämärillä

Ja pirun tärkeä maali tähän paikkaan, seitsemän sekuntia ennen erätaukoa.

Jos ennen peliä kopissa oli hiljaisempaa, nyt jännitys on purkautunut. Se laukesi jossain määrin jo ensimmäisen erän jälkeen, mutta nyt fiilistä on lisää. Sen huomaa jätkien välisessä kommunikaatiossa, ihmiset pauhaavat, hiki virtaa, suut käyvät ihan eri tavalla, jos vertaa siihen, mitä oli ennen peliä. Koko joukkue on helpottunut maalista, mutta samalla takaraivossa jyskyttää ajatus – lisää, lisää, pitää saada lisää, että pääsemme eteenpäin.

Moni varmaan kuvittelee, että tässä vaiheessa Koivun Mikko pitää koko joukkueelle puheen, joka siivittää meidät kolmannessa erässä maailmanmestaruuteen. Niin ei käy, kopissa on monta jätkää äänessä.

Se kuvaa tätä joukkuetta hienolla tavalla. Liidereitä löytyy laidasta laitaan, se on yksi tämän turnauksen menestystekijöistä. Totta kai Kukkosen Lasse, Mikko tai Tuomo (Ruutu) ovat olleet paljon äänessä, mutta olen monta kertaa matkan varrella miettinyt, kuinka kollektiivista se johtajuus on. Tämän joukkueen henki on jotain erityislaatuista verrattuna vaikka niihin nuorten MM-turnauksiin, joissa olen ollut mukana.

Sitäkin tulee mietittyä, että kumpi tulee ensin: muna vai kana? Hitsautuuko joukkue yhteen ja sen takia voitetaan pelejä vai toisin päin. Kai siinä prosessissa on molempia juttuja. Yksi tämän joukkueen salaisuuksista on, että se on ollut jo pitkään kasassa. Moni jätkä oli mukana leirityksessä monta viikkoa ennen turnauksen alkua, eikä kukaan pöllähtänyt yhtäkkiä mukaan kesken kisojen. Se on aina haaste, kun joku hyppää liikkuvaan junaan ja toinen menettää pelipaikan. Nyt sellaista ei ollut, NHL-jätkätkin tulivat mukaan jo EHT:llä.

Luku 4 – Vyöry

Pitää saada lisää. Se ajatus mielessäni lähden kolmanteen erään, josta tulee yksi urani käsittämättömimmistä 20-minuuttisista.

Heti ensimmäisessä vaihdossa alkaa tapahtua. Kamppailen Petrasekin kanssa keskialueen vasemmalla laidalla, josta kiekko pomppaa Pihlströmille. Luistelen kohti maalia niin kovaa kuin jaloista lähtee. Näen, kuinka kiekko pyörii Antin lavassa. Huomaan, että hän aikoo laukoa, mutta viime hetkellä hän muuttaa mielensä. Antti syöttää minulle maalille. Katson, kuinka kiekko pyörii ja nousee pystyyn juuri ennen kuin se tulee lapaani. Ei siinä vaiheessa voi mitään muuta kuin yrittää laukoa, tulee kiekko missä asennossa tahansa. Kiekko vielä pyörähtää kutivaiheessa, mutta se menee oikeaan paikkaan.

2–1!

Nokelainen sivaltaa kiekon ohi ruotsalaisvahdin
Petteri Nokelainen ja uran tärkein maali

Fiilis on ihan mieletön, varsinkin kun olen ollut keskiössä vastustajan ensimmäisessä maalissa. Kukkosen Lasse luistelee kohti naama punaisena ja huutaa suoraa huutoa. Pieni usko alkaa herätä. Nyt ollaan lähellä, vaikka mitä tahansa voi vielä tapahtua.

Seuraava maali tulee nopeasti, kun Kapasen Niko lyö kiekon maalin edestä verkkoon. 2–1-tilanteessa fiilis oli hyvä, mutta nyt alamme jo vilkuilla taululle.

16 minuuttia ja 39 sekuntia jäljellä. Se on pirun pitkä aika.

Tällaiset pelit voivat kääntyä nopeasti mihin suuntaan tahansa. Se on vanha klisee, mutta kun yksi peli ratkaisee, tasaiset matsit voivat mennä miten päin vaan. Jos totta puhutaan, aina ei edes paras joukkue voita. Systeemi on niin armoton.

Kelloa tulee vilkuiltua tiuhaan tahtiin, kunnes Pesosen Janne vapauttaa meidät. Mikke heittää kiekon päädyn kautta Jannelle maalin eteen ja peli on 4–1. Mikä maali! Se hirveä jännitys, joka penkillä on ollut, alkaa purkautua. Peliä on jäljellä kolme minuuttia ja 20 sekuntia, mutta tässä vaiheessa alkaa jo oikeasti naurattaa.

Pesonen ohittaa ruotsalaisvahdin finaalissa
Janne Pesosen maali vapautti Leijonat

Katselen ympärilleni. Jätkillä ei ole enää gamefacet naamalla, vaan penkiltä kuuluu jopa kikatusta – myös koutseilta. Vilkaisen Ossia, jonka ilme palaa nopeasti peruslukemille. Myöhemmin Ossi myöntää minulle, ettei hän vielä tuossakaan vaiheessa pitänyt voittoa varmana. Kai siellä takaraivossa jyskytti eräs kerta, kun Ruotsi oli noussut mahdottomasta tilanteesta loppuhetkillä voittoon.

Turha huolehtia, Ossi, mikään ei näytä pysäyttävän meitä.

Siitä alkaa maalien vyöry – tapahtumasarja, joka tuntuu unenomaiselta. Lisää vaan tulee! Spede Pyörälä laukoo 5–1! Mikko tuulettaa suomalaisfanien edessä niin innokkaasti, että tasapaino menee. Naurattaa. Hyppään kaukaloon ja katson vierestä, kun Pihlström tekee jo kuudennen maalin. Vilkaisen taululle, 55 sekuntia. Kaikki odottavat, että peli loppuu. Voin sanoa, että penkillä on aika levotonta porukkaa.

Suomen maailmanmestaruus ratkeaa Bratislavassa
Kun mestaruus ratkesi

Summeri soi. Fiilis on euforinen, tämä on tässä! Me olemme maailmanmestareita! Jätkät katsovat toisiaan ja ihmettelevät, että mitä hemmettiä nyt tapahtuu. Ennen kuin ehdin ajatella mitään, koko jengi on kaukalossa yhdessä kasassa, jonka päälle yritän hypätä juhlimaan. Joensuun Jesse ilmestyy jostain pelipaita päällä ja huutaa suoraa kurkkua, että ”oikeeseen paikkaan, oikeeseen paikkaan!”

Jesse on älyttömän innoissaan. Se kuvastaa tätä joukkuetta hemmetin hyvin. Jesse ei ole pelannut koko turnauksessa minuuttiakaan, mutta on mahtavaa, miten täysillä hän on ollut mukana tässä hommassa. Sama juttu Lahden Jaskan ja Pappi Hovisen kanssa. Ei yhtäkään poikkipuolista sanaa tai valitusta mistään koko turnauksen aikana. Se on huikea juttu!

Kultamitalit kaulaan, pokaali nousee ilmaan, Maamme-laulu. Se kaikki tapahtuu kuin jonkinlaisessa sumussa. Ajantaju katoaa täysin. Tällaista fiilistä ei pysty löytämään mistään muualta. Se on siinä hetkessä, kun joka puolella on niitä iloisia naamoja. Kentällä, katsomossa, joka puolella! Sanoja ei tarvita, eikä niitä oikein löydykään. Sen näkee, kuinka onnellisia kaikki ovat.

Jossain vaiheessa poistun jäältä haastatteluputkeen, jota pitkin mennään koppiin. Voittomaalin tekijälle on hitusen enemmän kysyntää kuin kertaakaan aikaisemmin tässä turnauksessa.

Petteri Nokelainen haastattelussa
Maailmanmestari haastattelussa

Tuntuu kestävän ikuisuuden, että pääsen haastattelualueelta pois. Tulen koppiin ja jätkiä on ihan missä sattuu juhlimassa. On selvää, ettei tässä enää mitään puheita pidetä – se on pelkkää bailausta tästä eteenpäin. Katselen ympärilleni. Jaakolan Topi, Väänäsen Ossi, miten hienoja liidereitä kopissa. Ei puhuta pelkistä ratkaisujätkistä, vaan kaikista, jotka tekivät omalla panoksellaan niitä juttuja joukkueen eteen. Koutsit, huoltomiehet, kaikki. Ja jokainen on ihan yhtä sekaisin tästä jutusta. Pitää muistaa, kuinka moni ihminen on elänyt mukana tässä hommassa ja nyt kaikki ovat niin onnellisia. Se on se juttu.

Väsymys alkaa tuntua, kun olemme joukkueen ja Jääkiekkoliiton väen kanssa illallisella paikallisessa ravintolassa. Sitä on vetänyt sellaisella adrenaliinilla tähän asti, ettei jumaliste edes tajua, kuinka puhki sitä oikein on. Koko turnaus on puskettu eteenpäin, lataus päättyy ja tulee voitto. Kun kaikki se päättyy, tulee hirveä ulospuhallus.

Mutta se ei estä meitä juhlimasta.

Voihan se olla, että jos olisimme useammin voittaneet, juhlat vähän laimenisivat, mutta nyt homma jatkuu kyllä aamuun asti. Hotellilla on sauna lämpimänä, enkä huomaa, että kukaan kävisi edes nukkumassa.

Lento Helsinkiin lähtee aamulla, mutta… Mietitään sitä sitten aamulla.

Loppusanat

Kuusi vuotta on kulunut, mutta vieläkin nousee hymy huulille noita hetkiä muistellessa.

Päällimmäisenä mieleen on jäänyt se, kun tulimme seuraavana päivänä Helsinkiin. Se bussimatka töölöläisestä hotellista Kauppatorille oli jotain uskomatonta, sitä ei voi selittää. Se porukan määrä ja taas ne iloiset naamat, jota ei näillä leveysasteilla hirveästi aina näe. Sellaista en varmaan pääse kokemaan enää koskaan.

Petteri Nokelainen Imatralla mestaruusjuhlissa
Lehtikuva

Olen hirveän etuoikeutettu, että sain olla tuollaisessa mukana. Kaikki jätkät siitä joukkueesta ovat hemmetin hyvää pataa keskenään vielä tänäkin päivänä. Ei meillä ole ollut mitään kokoontumisia, mutta jätkiin törmää usein kuitenkin. Kun yhdessä voittaa jotain, siinä saa 25 veljeä aika nopeasti.

Maailmanmestaruus oli urallani käänteentekevä hetki myös siinä mielessä, että sen jälkeen loukkaantumiset alkoivat olla riesana joka kausi. MM-kulta on käytännössä viimeinen positiivinen juttu uralla, sen jälkeen on ollut aika vaikeaa. Tällä hetkellä näyttää siltä, etten enää koskaan pelaa jääkiekkoa ammatikseni. Näiden asioiden kanssa painiessa tuo Bratislavan kevät on ollut iso voimavara, kun tietää, että uralla on ollut tähtihetkiä mukana.

Ai niin, yksi juttu vielä. Jos joku ihmettelee, miksi tulin Kauppatorin mestaruusjuhliin niin sanotusti siviilikuteet päällä, se johtuu siitä, että MM-finaalissa käyttämäni pelipaita varastettiin tullissa. Se oli kuulemma pakattu kassiin, mutta joku sen oli vienyt sieltä. En ole tänäkään päivänä saanut sitä takaisin. Jos se joltain sattuu löytymään, niin paidan saa mieluusti palauttaa. Ilman pelkoa sanktioista.

Nokelainen siviilivaatteissa torijuhlassa
Lehtikuva

Sävel: Suomen vuoden 2011 MM-kultajoukkue

Sanat: Petteri Nokelainen

Sovitus: Joska Saarinen

Tilaa Tommi Seppälän änärikirje

Yle Urheilun Vancouverissa asuva NHL-kirjeenvaihtaja Tommi Seppälä raportoi viikoittain maailman kovimman kiekkoliigan sisäpiiristä.

Suosittelemme

Tuoreimmat