Suora

  • Yleisurheilun halli-EM, 1. päivä
  • Inomhus-EM i friidrott, torsdag (svenskt referat)
  • Yleisurheilun halli-EM
  • Urheiluruutu
  • Elävä arkisto esittää

Leijonilla synkkä lähihistoria Yhdysvaltoja vastaan

Suomi ja Yhdysvallat ovat kohdanneet 2010-luvulla kahdeksan kertaa MM-tasolla. Torstaina edessä on vuosikymmenen yhdeksäs mittelö.

Jääkiekon miesten MM 2017
Dylan Larkin, Johnny Gaudreau
Dylan Larkin (vas.) ja Johnny Gaudreau ovat USA:n tämän vuoden joukkueen parhaimmistoa.AOP

Leijonat kohtaa tämän kevään MM-turnauksen puolivälierässä Yhdysvallat. Haaste on kova sekä tämän kevään peliesityksien että lähihistorian perusteella.

Yhdysvallat voitti Kölnissä pelatun A-lohkon ja hävisi vain isäntämaa Saksalle. Tiistaina pelatussa lohkon päätöspelissä joukkue voitti Venäjän 5–3. Nuoren joukkueen (keski-ikä 22,72) pelaaminen on näyttänyt vakuuttavalta.

B-lohkossa neljänneksi jääneen Suomen lähihistoria USA:ta vastaan ei ole mairitteleva. Maat ovat kohdanneet 2010-luvulla MM-tasolla kahdeksan kertaa, joista USA on voittanut viisi. Pudotuspeleissä saldo on tasainen 1–1. Venäjä olisi ollut Leijonille historian perusteella hitusen helpompi vastus, 2010-luvun kohtaamiset ovat menneet Suomelle 5–4.

Kenties traumaattisin muisto Yhdysvaltoja vastaan on kuitenkin vuoden 2010 olympialaisisten välierästä. Silloin USA löi taululle 6–0-lukemat 12 minuutissa ja 46 sekunnissa. Sen jälkeen Leijonat pelasi lähinnä kunniasta, ja ottelu päättyi 1–6-tappioon.

Puolivälieristä hyvä saldo

Suomi kohtasi edellisen kerran USA:n viime vuonna alkulohkovaiheessa. Silloin Leijonat otti 3–2-voiton Mikko Koivun, Antti Pihlströmin ja Leo Komarovin maaleilla.

Puolivälierissä joukkueet olivat vastakkain viimeksi Suomen kotikisoissa 2012, jolloin Leijonat eteni jatkoon maalein 3–2.

Suomi ja USA ovat kohdanneet MM-turnauksen historiassa puolivälierissä viisi kertaa, joista Suomi on voittanut neljä. Yhdysvaltojen ainoa puolivälierävoitto on vuodelta 2009.

Lue myös:

Kylmää kyytiä Kanadalta – Leijonat kohtaa puolivälierissä Yhdysvallat

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat