Leijonien kapellimestari ei jossitellut - "Yritimme saada omaa peliä näkyviin, nyt ei riittänyt"

Sebastian Aho on ennen MM-finaalia turnauksen pistepörssissä yhdeksäntenä koottuaan kymmenessä pelaamassaan ottelussa pisteet 2+9=11.

Sebastian Aho ja Venäjän Nikita Gusev Kuva: EPA

Leijonien paras pelaaja Pariisissa ja Kölnissä, 19-vuotias Sebastian Aho korosti, ettei Suomen jääminen mitalien ulkopuolelle johtunut ainakaan taistelun puutteesta tai vastaavasta.

- Harmittaa ja ottaa päähän, ettei jäänyt mitään käteen. Uskoimme, että tältä tarinalta olisi tarttunut jotain mukaan, mutta ei nyt riittänyt, eikä auta alkaa jossittella, sanoi Aho.

Yhdysvallat-puolivälierä oli monien mielestä ainoa ehjä 60-minuutin esitys Leijonilta. Siis yksi ainoa nappipeli riitti viemään Suomen neljän joukkoon, vai oliko asia näin? 

- En osaa oikein sanoa tuohon mitään. Tulos on aina suhteessa vastustajaan ja kovia joukkueita oli vastassa. Yritimme saada omaa peliä koko ajan näkyviin, mutta nyt ei riittänyt. Otetaan oppia tästä ja mennään eteenpäin, totesi Aho.