Liian moni oli liian kovassa paikassa – katso Leijonien arvosanat

Peräti yhdeksän Suomen pelaajaa sai Yle Urheilun asiantuntija Antti Pennaselta välttävän arvosanan MM-kisoista. Kisajoukkueen paras pelaaja oli Mikko Rantanen, jonka lisäksi kolme muuta selvisi kiitettävästi.

Mikko Rantanen oli MM-kisojen leijonakuningas. Kuva: Lehtikuva

Maalivahdit

**Joonas Korpisalo
**Korpisalo aloitti ensimmäisissä MM-kisoissaan ykkösvahtina, mutta varmasti kunnianhimoisena NHL-vahtina miettii, mikä meni vikaan. Suoritus ei ollut missään nimessä sellainen, mitä Suomi olisi näissä kisoissa tarvinnut. Varmasti kova paikka ensimmäisissä MM-kisoissa joutua sivuun, mutta ne kasvattavat. Tullee entistä vahvempana takaisin.

Arvosana: Tyydyttävä-

Harri Säteri
Säteri oli ensimmäisissä MM-kisoissaan parempi kuin Korpisalo, jolta otti ykkösvahdin paikan. Pelasi USA:ta vastaan kohtalonottelussa nollapelin ja Sveitsi-ottelussa piti nollat maalille tultuaan. Ensimmäisessä Slovenia-pelissä näkyi hermostuneisuus, mutta takaisin maalille päästyään oli vain voitettavaa.

Arvosana: Hyvä

**Joni Ortio
**Ortio oli toisissa MM-kisoissaan kolmosvahti, joka ei pukenut kertaakaan otteluun. Ei arvosanaa.

Julius Honka oli paras puolustaja. Kuva: AOP

Puolustajat

Mikko Lehtonen
Lehtosesta on kasvamassa Suomelle hyvä pelaaja, ei välttämättä NHL-tasoa, mutta ainakin Euroopan ja kansainvälisen tason huippu. Liikkuu hyvin ja on hyvä pelaamaan kiekolla. Kevät Ruotsissa teki varmasti hyvää, kun sai pelata siellä erityylistä kiekkoa. Puolustuspelissä oli omat haasteensa, minkä takia ei aivan superkisoja pelannut.

Arvosana: Hyvä+

Lasse Kukkonen
Kukkonen oli uransa kymmenensissä MM-kisoissa jälleen yksi tärkeimpiä pelaajia, vaikka kävi välillä Suomessakin vammojaan hoitamassa. Kova soturi, joka piti joukkuetta henkisesti kasassa. Pelissä on kaukalossa omat puutteensa, mutta osuus kopissa joukkuehengen luojana on todella iso. Pelillinen arvosana on tyydyttävä, mutta johtaminen kiitettävää.

Arvosana: Hyvä

**Topi Jaakola
**Konkari Jaakolan kisat olivat vaikeat. Oli mukana monessa Suomen takaiskumaalissa etenkin turnauksen alussa. Kiekollisessa pelissä ja paineen alla pelaamisessa oli haasteita. Voi olla, että uran seitsemännet MM-kisat olivat viimeiset, pelin pitää parantua.

Arvosana: Välttävä

**Joonas Järvinen
**Järvinen oli isoissa vaikeuksissa kiekollisessa pelissä, mutta myös omassa leipälajissaan puolustavana puolustajana. On sen tyylinen pelaaja, että on yleensä onnistunut silloin, kun ei näy missään. Nyt näkyi vastustajan maalikoosteissa. Ei pystynyt puolustamaan puhtaasti ja joutui sitä kautta jäähyongelmiinkin.

Arvosana: Välttävä-

Juuso Hietanen
Hietasen perustekemisen laatu on kovaa luokkaa. Oli ongelmissa ainoastaan muille puolustajillekin tutussa paineen alta hyökkäämisessä. Laukoi muutaman ison ylivoimamaalin ja oli Ahon ylivoimakentässä iso osatekijä. Suomen toiseksi paras puolustaja, mutta ongelmiakin oli.

Arvosana: Hyvä+

**Ville Lajunen
**Lajunen oli Järvisen ja Jaakolan tavoin suomalaispuolustuksen heikompaa osastoa. Ihan ok tehot, mutta pelillisesti oli isoja haasteita. Ei pysty liikkumaan riittävän hyvin kansainväliseen peliin ja puolustuspelissä on haasteita. Toinen ylivoimakenttä ei toiminut niin hyvin, että olisi saanut omia vahvuuksiaan esiin.

Arvosana: Välttävä-

Atte Ohtamaa
Ohtamaa pelasi hyvin, koska on silloin usein elementissään, kun ei näy hyvässä eikä pahassa. Ongelmat olivat samat kuin lähes kaikilla puolustajilla, kiekollisessa pelissä paineen alla. Pystyi puolustamaan kuitenkin vahvasti.

Arvosana: Hyvä-

Julius Honka
Honka tuli hienosti ensimmäisiin MM-kisoihinsa ja hänestä on kasvamassa Suomelle hyvä tulevaisuuden huippupuolustaja. Selvisi ainoana pakkina myös paineen alta pois ja pystyi syöttämään murtavia syöttöjä. Liikkuu loistavasti ja on ennakkoluuloton pelaaja. Pelinopeus on hyvää, pystyy ennakoimaan peliä ja on kiekolla varma. Parhaat avut ovat hyökkäyssuuntaan, mutta riittävän hyvin pystyy myös puolustamaan.

Arvosana: Kiitettävä

Sebastian Aho ja Mikko Rantanen olivat Suomen valovoimaisin kaksikko. Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva

Hyökkääjät

Miro Aaltonen
Aaltosella oli isot odotukset ensimmäisiin MM-kisoihinsa, koska oli Euro Hockey Tourilla Suomen tehokkain pelaaja. Silloin oli kuitenkin keskellä, nyt soviteltiin laitaan ja roolia ei löytynyt. Eikä sitä lopulta oikein ansainnutkaan. Oli pettymys, kun piti tulla tekemään tulosta, muttei löytynytkään roolia. Suoritus olisi melkeinpä huono, mutta valmennusjohdon roolituksen takia se vähän nousee.

Arvosana: Välttävä-

**Veli-Matti Savinainen
**Savinainen oli myönteinen yllätys, kun pystyi turnauksen aikana nostamaankin rooliaan. Kova luonne näkyi, on kova taistelija ja kompensoi kovalla luonteellaan vajeitansa. Isoin haaste on luisteluvoima. Oli yksi harvoista joukkueen myönteisistä yllättäjistä.

Arvosana: Kiitettävä

Sebastian Aho
Aho kantoi isoa kuormaa ja jossain vaiheessa näytti, että meinaa vähän hiipua. Jostain kaivoi kuitenkin henkisiä voimia. Heidän ylivoimansa oli koko ajan tehokas ja teki isoja maaleja, muun muassa puolivälierässä avausmaalin. On huikea ja Suomen parhaita, mutta totta kai sitä häneltä odotetaankin.

Arvosana: Kiitettävä

Joonas Kemppainen
Alivoimapeli oli Suomen isoin heikkous, ja Kemppainen oli iso osa sitä. Hyökkäysketjun tuotokset hyökkäyssuuntaan jäivät aika vajaaksi, eikä oikein tuntunut löytyvän sopivaa koostumusta. Iso maali puolivälierässä USA:ta vastaan ja täytti kolmossentterin roolin jollain tapaa. Ei kuitenkaan missään nimessä hyvät kisat, luisteluvoima meinasi loppua kansainvälisessä vauhdissa.

Arvosana: Tyydyttävä

Jani Lajunen
Lajusella oli vähän samoja ongelmia kuin Kemppaisella. Oli iso vastuu alivoimalla ja lukemat olivat huonot, niin puhtaita papereita ei tule. Myös luisteluvoiman puute hyökkäyssuuntaan näkyi. Ei nyt kuitenkaan ihan huonot kisat nelossentterinä, josta voitti taiston Tomi Sallista vastaan.

Arvosana: Välttävä+

Markus Hännikäinen
Hännikäinen aloitti ensimmäiset MM-kisansa hyvin, mutta matkan aikana vähän hiipui. Sai hyvän kokemuksen ja näki, missä kansainvälinen peli menee. Myönteinen jätkä ja huokui sellaista asennetta. Toisaalta iso vahvuus, fyysinen taklauspeli, ei oikein tullut näkyviin. Teki tärkeän maalin Norja-kamppailun jatkoajalla.

Arvosana: Tyydyttävä-

Mika Pyörälä
Pyörälä on perusvarma pelaaja, jonka suoritusvarmuus on kovaa luokkaa. On perustekemisen laadulla tehnyt itsestään kansainvälisen pelaajan. Huippupelaajan tasosta puuttuu se ihan yksi superominaisuus. Pelasi hyvät kisat, mutta alivoimasaldo vähän tiputtaa arvosanaa. Oli kuitenkin valmennusjohdon palapelissä tärkeä palanen, koska häntä voi käyttää missä roolissa tahansa.

Arvosana: Hyvä-

Jesse Puljujärvi
Ei lähtenyt Puljujärvellä ensimmäisissä MM-kisoissa oikeastaan lainkaan, vaikka Ranska-pelin kolmoserässä vähän pilkahtelikin. Luisteluvoimassa ja kiekollisessa hyökkäyspäässä on kansainvälistä tasoa, mutta kiekottomana ja puolustuspelissä on isoja kehityskohteita. Iso kesä on edessä, jos mielii maailman huipulle päästä. Perustekemisen laatu pitää olla paljon kovempi, jos mielii huippupelaajaksi NHL:ään. On aika mennä rehellisesti peilin eteen ja miettiä, mistä vuotaa.

Arvosana: Välttävä-

Tomi Sallinen
Sallisen rooli jäi pienemmäksi, kun Lajunen vei kaavaillun nelossentterin paikan. Pelasi EHT:llä ihan kohtuullisesti, mutta MM-tasolla pelin vaatimukset alkavat olla kovaa luokkaa. Luisteluvoimasta jää etenkin kiinni, eikä ole oikein selviä vahvuuksia.

Arvosana: Välttävä

Juhamatti Aaltosen maalit jäivät tekemättä. Kuva: AOP

Antti Pihlström
Pihlström oli hajuton ja mauton, mikä on hänen kohdallaan hyvin harvinaista. Aloitti sentterinä, kun valmennusjohto varmaankin odotti Jori Lehterän päätöstä NHL:ssä. Kun Lehterä ei tullut, oli aika luontevaa laittaa Aho ykkösen laidasta kakkosketjun sentteriksi. Pihlströmin oikea paikka olikin laitahyökkääjän, muttei oikein sieltäkään saanut nyt vahvuuksiaan esille. Ei pettänyt, mutta vähän kisat jäivät vajaaksi.

Arvosana: Välttävä+

Juhamatti Aaltonen
Aaltonen oli kyseenalainen valinta koko ajan, etenkin kun tiedetään, ettei ole helpoin pelaaja joukkueessa. Jäi ne maalit tekemättä, joita häneltä odotettiin. ”Huippuhetket” nähtiin otsikkopuolella, kaukalossa suoritus oli melkoisen heikko. USA-pelin 2-0-maalin tärkeä syöttö nostaa ehkä juuri ja juuri "luokalta eteenpäin".

Arvosana: Välttävä-

Valtteri Filppula
Filppulalla oli iso kuorma, vastuuta tuli ykkössentterinä niin ylivoimalla kuin alivoimallakin. Joutui kantamaan joukkuetta vaikeina aikoina, mikä on henkisesti raskasta. Pystyi kuitenkin suorittamaan kohtalaisella tasolla ja teki turnauksen tärkeimmän maalin Sveitsiä vastaan jatkoajalla. Jos sitä ei olisi tullut, nyt käytäisiin todennäköisesti erilaisia keskusteluja Suomi-kiekossa. Paras rooli olisi kuitenkin kakkossentterinä, aivan ykkösjohtajan saappaisiin ei pystynyt pelillisesti astumaan.

Arvosana: Hyvä

**Oskar Osala
**Osala oli nelosketjun koossa pitävä liima, jota ilman se ei olisi varmaankaan toiminut. Olisi pystynyt isompaankin rooliin, mutta nelosketju olisi sen jälkeen vuotanut. Näkee, että on kasvanut maailmalla ja voittanut, tietää mitä se vaatii. Henkisesti kova, mikä näkyi myös lausunnoissa kisojen aikana. Loppua kohden sai vastuuta myös ylivoimalla.

Arvosana: Hyvä

Mikko Rantanen
Rantanen oli Suomen joukkueen paras pelaaja. On tulevaisuudessa Leijonien kapteeni, kun vähän tulee ikää ja karismaa lisää. On menossa hienoon suuntaan, kehitystä NHL:ssä on tullut todella paljon. Perustekemisen laatu on kovaa luokkaa lähes kaikilla osa-alueilla. Kropan voimansa kun saa vielä vähän tehokkaammin käytettyä luisteluun, niin hyvä tulee. Tällä hetkellä on esimerkiksi Puljujärveä edellä hurjasti niin pelillisesti kuin henkisesti.

Arvosana: Kiitettävä+