Kanada kaatui vihdoin, Suomi hakee paikkaansa – kansainvälisen jääkiekon voimasuhteissa muutosta

Kansainvälisen jääkiekon asetelmat ovat muuttumassa vahvan kärkiseitsikon sijaan selkeämmin erottuvaksi eliittiviisikoksi. Kanada on yhä supermaa, mutta Ruotsi muistutti tasostaan voittamalla maailmanmestaruuden.

Kuva: AOP

Kun panokset kovenevat, Kanada voittaa. Se on ollut kansainvälisen jääkiekon vallitseva tila, eikä lajin mahtimaalle ole meinannut löytyä varteenotettavaa vastustajaa oikein missään. Sunnuntain MM-finaali ja Ruotsin voitto oli piristävä muutos tähän trendiin, sillä vielä finaaliin lähdettäessä Kanada oli lähes kävelemässä mestariksi.

Vaikka Kanada hävisi nimekkyydessä edeltäjilleen, ei se juurikaan näkynyt tuloksissa. Kanada pääsi helpompaan alkulohkoon ja voitti sen - täysin odotetusti. Sen ensimmäinen oikea vastus oli Venäjä, välierässä, ja siinä ottelussa Kanadalle riitti yksi vahva erä, jonka aikana se nousi kahden maalin tappioasemasta 4–2-voittoon. Tre Kronorkaan ei saanut Kanadaa kunnolla huojumaan 80 minuutin puitteissa, vaan jätti nujertui vasta voittolaukauskilpailussa.

Kanadan osalta saavuttamatta jäi siis kolmas peräkkäinen maailmanmestaruus, johon Neuvostoliiton mahtivuosien jälkeen on yltänyt vain Tshekki, ja siitäkin on aikaa jo lähes kaksi vuosikymmentä. Kanada voisi pelaajamassansa puolesta voittaa kultaa vaikka joka vuosi, mutta viime keväät ovat olleet erityistä vaahteranlehtijuhlaa. Kun tähän lisätään vielä World Cupin voitto syksyllä 2016 sekä olympiakullat kahdesta viimeisimmästä turnauksesta, ei kenelläkään pitäisi olla nokankoputtamista jääkiekon suvereenin hallitsijan suhteen.

Kanadan takana asetelmat ovat kuitenkin mielenkiintoiset, ja elävät.

Ruotsi on koko ajan ollut vahva haastaja, vaikka suoritukset eivät olekaan olleet aina johdonmukaisia. Erityisesti viime kevään MM-kisat olivat harmittava sivupolku. Päättynyt turnaus kuitenkin osoitti, Ruotsin ryhmän huimasta NHL-kiekkoilijoiden määrästä huolimatta, että sinikeltaiset ovat kahden mahtimaan jälkeen johtava kiekkomaa. Ruotsi on tuottanut viimeisen vajaan vuosikymmenen aikana huipulle valtavan määrän eliittikiekkoilijoita, jotka ratkaisevat pelejä NHL:ää myöden. Ruotsi toimi myös mallina Suomen jääkiekkoliiton tekemille uudistuksille, joiden hedelmiä korjattiin viime aikojen huippulupausten tuodessa kotiin muun muassa kaksi alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruutta.

Ruotsin oma pääsarja on vahva, ja jopa parhaat Allsvenskan-joukkueet olisivat hyviä haastajia SM-liigan alemmalla puoliskolla. Tre Kronor oli juuri päättyneissä kisoissa poikkeuksellisen NHL-pitoinen, mutta sillä on SM-liigaan verrattuna tähtitason pelaajia ympäri Eurooppaa, mikä mahdollistaa taitavan joukkueen kokoamisen kerta toisensa jälkeen. Siitä huolimatta ruotsalaiset tarvitsevat valmennuksellisen edun kyetäkseen tasaamaan puntit suhteessa Venäjän kiistattomaan taitoetuun.

KHL:n vahvan aseman myötä Venäjällä riittää valinnanvaraa tähtien suhteen NHL:n tilanteesta riippumatta. Tänä vuonna se oli MM-jäällä aivan yhtä vahva ilman Aleksandr Ovetshkinia kuin vuosi sitten hänen kanssaan, ja uusia tähtiä Artemi Panarinista Nikita Kutsheroviin on noussut NHL:n vaarallisimpien pelaajien joukkoon. Kaiken lisäksi Panarin, kuten myös esimerkiksi vastikään NHL-sopimuksen Las Vegasiin tehnyt Vadim Shipatshjov, ovat KHL:ssä tähdiksi nousseita pelimiehiä, jotka ovat vasta sitten lähteneet kokeilemaan siipiään rapakon takana. KHL tuottaa ja kehittää tähtiä, ja kykenee myös kotiuttamaan heitä, kuten Ilja Kovaltshuk ja Aleksandr Radulov ovat osoittaneet.

Kuva: Lehtikuva

Suomi yhä kärjen tuntumassa

Suomi hakee paikkaansa näiden maiden seassa. Suomalainen pelaajatuotanto on ottanut selkeitä askelia eteenpäin ja parikymppiset pelaajat Patrik Laineesta Mikko Rantaseen, Rasmus Ristolaisesta Julius Honkaan ja Aleksandr Barkovista Miro Heiskaseen kasvavat korkoa vielä pitkälle toista vuosikymmentä. Vaikka kotimainen SM-liiga onkin menettänyt asemaansa suhteessa esimerkiksi SHL:ään ja jopa Sveitsin NLA:han, toimii se hyvänä ponnahduslautana.

Pelkän taidon tai fyysisten ominaisuuksien puolesta Leijonista ei kuitenkaan ole haastamaan kirkkaimmasta mitalista edes MM-kisoissa. Suomi tarvitsee pelitavallista jatkumoa ja kehitystä, eikä taktisessa kasvussa ole milliäkään varaa jäädä jälkeen. Pelkästään MM-kisatasoa tarkastellessa nykymuotoinen MM-turnaus voi herkästi vääristää maiden todellista kilpailukykyä, sillä vain lohkon paremmalle puoliskolle selviytymisellä on merkitystä ennen koko kisojen tärkeintä ottelua, eli puolivälierää. Suomesta tuskin tulee MM-kisojen voimanpesää, joka jatkuvasti jyrää jatkoon ilman hidasteita, mutta NHL-pelaajien kiinnostuksesta riippuen Leijonat on aina enemmän tai vähemmän realistinen kandidaatti mitalistiksi kerta toisensa jälkeen.

Tshekki on ollut MM-tasolla viime vuosina hyvin samantapainen joukkue kuin Suomi. Se saa koottua taitavien pelaajien ryhmän Euroopasta ja hyvällä tuurilla muutaman kirsikan kakun päälle NHL:stä, mutta mestaruuksia ei ole suoranaisesti sadellut. Tshekin kohdalla kehityssuunta ei kuitenkaan ole aivan yhtä kirkas jahka nykyinen sukupolvi Tomas Plekanecin ja kumppaneiden johdolla tekee tilaa nuoremmille. Tshekin Extraligan taso on heikko ja parhaat pelaajat lähtevät mahdollisimman nopeasti joko Pohjois-Amerikan juniorisarjoihin tai muualle Eurooppaan.

Ikääntyvä pelaajisto on merkittävä haaste, johon Tshekin on jotenkin kyettävä vastaamaan. Sillä on muutamia maailmanluokan nuoria pelaajia, mutta on kiinnostavaa seurata, miltä A-maajoukkue näyttää vaikkapa viiden vuoden kuluttua talven 2022 olympialaisten ympärillä. Viime vuosikymmenen lopun unisten vuosien jälkeen Tshekistä on alkanut taas tulla parempia pelaajia ja neljä ykköskierroksen NHL-varaustakin. Esimerkiksi David Pastrnak ja Pavel Zacha ovat jo päässeet NHL:ään asti, ja yhdistettynä esimerkiksi Ondrej Palatiin, Tomas Hertliin ja Radek Faksaan Tshekin maajoukkueen tulevaisuus näyttää olevan hyvissä käsissä. Maan sisäisen taloustilanteen ja urheiluun kohdistettavien panostusten suhteen vaadittaisiin kuitenkin innovaatioita, jotta Tshekin omat sarjat kelpaisivat useammille kotimaisille kiekkoilijoille.

David Pastrnak Kuva: AOP

Slovakia on Tshekistä äärimmäisempi muoto. Maan jääkiekko on synkässä tilassa, mistä tuoreimpana osoituksena lähes putoamistaisteluun joutuminen. Ei ole kaukaa haettua epäillä, että kovemmassa lohkossa Slovakia olisi menettänyt paikkansa korkeimmalla tasolla. Slovakian Extraliga on tasoltaan vaatimaton, eikä pelaajatuotanto huimaa päätä. Koko 2010-luvun aikana maasta on tullut tasan yksi ykköskierroksen varaus, Marko Dano, ja yhteensäkin vain 16 NHL-varausta. Yksittäisiä lupauksia tulee yhä, mutta nuorten pelaajien kehittäminen on huonolla tolalla. Tshekin tapaan lupaukset siis lähtevät muille maille, mieluummin ennemmin kuin myöhemmin.

Sveitsi antoi jälleen hyviä merkkejä

Sveitsi ja Yhdysvallat olivat päättyneen MM-turnauksen sympatiajoukkueita.

Molemmat pelasivat pirteää ja ahnasta kiekkoa ja saavuttivat sillä tuloksia, vaikka tie katkesikin jo puolivälierävaiheeseen. Yhdysvaltojen iskukyky jää MM-tasolla usein piiloon, kun Patrick Kanen tai Auston Matthewsin tasoiset pelaajat seuraavat kisoja korkeintaan sosiaalisen median välityksellä. Silti USA ei ole nykyisin milloinkaan kaukana mitalipeleistä, vaikka antaakin muille joukkueille keski-iässä tasoitusta muutaman vuoden verran. USA tuottaa paljon pelaajia, ja jääkiekon asema maassa on vahvistunut mukavasti. Jos olympialaiset pelattaisiin nyt jo totuttuun tyyliin NHL-pelaajilla, olisi USA Kanadan, Venäjän ja Ruotsin ohella yksi neljästä supersuosikista mitaleille.

Sveitsi sen sijaan jatkaa hiljaista nousuaan hierarkiassa. Se ei vielä ole pisteessä, jossa mitalipelit jokaisena tai edes joka toisena vuotena olisivat realistinen tavoite, mutta puoliväleriin punavalkoisia uskaltaa odottaa jo varsin säännöllisesti. Vaikka Sveitsikin tarvitsee NHL-pelaajia haastakseen todelliset jätit, on sen pääsarjan, NLA:n, taso hyvässä nousussa. Tätä tukee hyvä taloustilanne sekä kenties Euroopan johtava katsomokulttuuri, jotka molemmat houkuttelevat tasokkaita ulkomaalaisia pelaajia ja mahdollistavat panostamisen valmennukseen sekä pelaajakehitykseen.

Tähtien on oltava kohdallaan, jotta Sveitsi voittaisi edes yhden mitalin miesten MM-turnauksessa. Ehkä karkeimmin kyse on puolivälierien kynnyksestä. Siinä missä Suomessa vuosi vuodelta Leijonien sankaruus tai konnuus ratkeaa puolivälieräottelun perusteella, Sveitsissä ollaan vielä pari askelta taaempana - tavoite on päästä kahdeksan joukkoon. Sen tason vakiinnuttamisen suhteen Sveitsi on hyvässä vauhdissa, ja muutaman vuoden kuluttua myös NHL:ssä pelaavien sveitsiläisten määrä voi olla jo moninkertainen. Sveitsi on jäänyt 2010-luvulla ilman ykköskierroksen NHL-varausta vain vuosina 2012 ja 2016, ja tänä kesänä maahan on tulossa varhaisin varaus ikinä, kun tarjolla on superlupaus Nico Hischier. Hänkin tosin pelaa jo Pohjois-Amerikassa, missä kilpailu ja pelitapa valmistavat paremmin huipulle kuin sveitsiläinen kiekko.