Suora

  • Suunnistuksen EM
  • Urheiluruutu
  • Digital Racing eSM 2021
  • Navetta on Kristiina Mäkelälle henkireikä: "Lehmät ovat kuin psykologeja"
  • Urheiluruutu

Puukotuksen uhriksi joutunut Kvitova pelaa jo Ranskan avoimissa

Petra Kvitova pelaa Ranskan avoimessa tennisturnauksessa. Tshekkipelaaja joutui pitkälle sairauslomalle, kun murtovaras puukotti häntä.

tennis
Petra Kvitova
Petra KvitovaEPA

Petra Kvitovan paluuta tenniskentille on odotettu jo jonkin aikaa, ja hänen uumoiltiin palaavan tositoimiin Ranskan avoimessa tennisturnauksessa. Kvitovan lähipiiristä kerrottiin, että pelaaja tekee päätöksen aivan turnausta ennen ja nyt päätös on tehty.

Ranskan turnauksen kisajärjestäjät ovat lisänneet 27-vuotiaan Kvitovan nimen ottelukaavioon ja sijoittaneet hänet turnauksessa 15:nneksi. Hänen ensimmäiseksi kierroksen vastustajansa on yhdysvaltalainen Julia Boserup. Kvitova kävi totuttelemassa pelialustaan jo torstaina.

Kvitova selviytyi vuonna 2012 Roland Garros’lla neljän parhaan joukkoon. Hän on jo aikaisemmin ilmoittanut osallistuvansa Wimbledonin turnaukseen, jonka hän on myös voittanut kahteen otteeseen.

Kvitova joutui murtovarkaan puukottamaksi viime joulukuussa kotikaupungissaan Prostejovissa. Hänen uransa pelättiin jo olevan ohi, sillä hänen vasen kätensä vaati monen tunnin leikkauksen. Kvitova palasi yli neljän kuukauden tauon jälkeen kentälle toukokuun alussa.

Lue myös:

Veitsi-iskun kohteeksi joutunut tennisässä palaa kentille Wimbledonissa

Uran pelättiin olevan ohi – puukotuksen uhriksi joutunut tennistähti palasi tänään harjoituksiin

Kvitova pääsi jouluksi kotiin - "Paras joululahja, että sormet liikkuivat"

Veitsihyökkäys pitää Kvitovan pitkään pois tenniskentiltä

Kaksinkertainen Wimbledon-voittaja loukkaantui murtovarkaan veitseniskusta kotonaan

Lähteet: Reuters

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat