Suomalaisessa mieskeihäänheitossa on aukko kultaisen sukupolven jälkeen: ”Tästä pitää olla huolissaan”

Suomalaisista mieskeihäänheittäjistä yli 80 metriä on tällä kaudella heittänyt vain Tero Pitkämäki.

yleisurheilu
Tero Pitkämäki.
Tero Pitkämäki on ainoa suomalainen 80 metrin ylittäjä toistaiseksi tänä kesänä.Lehtikuva

Alkukaudesta suomalaisessa mieskeihäänheitossa ei ole nähty juurikaan huippukaaria. Tero Pitkämäki on ainoana heittänyt yli Lontoon MM-kisojen tulosrajan, 83 metriä. Pitkämäen kauden paras on kantanut 84,26.

Pitkämäen jälkeen tuleekin iso rako seuraaviin. Teemu Wirkkala on kotimaisten tilastojen kakkonen tuloksella 79,49. Sami Peltomäki ja Sampo Lehtola ovat heittäneet myös yli 79 metriä, mutta Pitkämäki on ainoa yli 80 metrin heittäjä.

Yhä kansainvälisemmässä lajissa Suomi on jäänytkin alakynteen tässä vertailussa. Saksalaisista kuusi miestä on jo heittänyt yli 80 metriä. Ruotsissakin kaksi miestä on kiskaissut yli 80 metriä.

Suomen osalta karu tilasto yli 80 metrin heittäjissä johtuu osaltaan kärkiheittäjien vaivoista. Antti Ruuskanen ja Ari Mannio eivät ole vielä aloittaneet kauttaan, joten tilanne on looginen siinä mielessä.

Heidän poissaolonsa on kuitenkin samalla osoittanut puutteita tason laajuudessa. Yle Urheilun asiantuntijan Jarkko Finnin mukaan suomalaiseen mieskeihäänheittoon onkin syntynyt aukko.

1980-luvun alussa syntyneen kultaisen sukupolven jälkeen ei ole enää tullut niin suurta rypästä huippuheittäjiä. Sukupolveen kuuluneet Tero Pitkämäki, Teemu Wirkkala, Antti Ruuskanen ja uransa jo lopettanut Tero Järvenpää hallitsivat suomalaista keihäänheittoa pitkään.

– 80-luvun lopulla syntyneistä vain Ari Mannio on ollut pysyvästi ja jatkuvasti kärkiheittäjien lomassa. Lassi Etelätalo on ollut silloin tällöin, mutta hänellä on ollut paljon loukkaantumisia. 90-luvun alussa syntyneistä ei kukaan ole noussut arvokisatasolle. Sillä tavalla pitää olla tästä hiukan huolissaan, Finni sanoo.

Finni painottaakin, että tälle kaudelle pitäisi saada nuorten arvokisoissa pärjääviä suomalaisia keihäänheittäjiä.

– 22-vuotiaissa pitäisi näkyä jo tuloksia, Finni painottaa.

Hän silti korstaa, että 90-luvun ikäluokista löytyy hyviä heittäjätyyppejä. Esimerkeiksi Finni nostaa Jami Kinnusen ja 20-vuotiaan Oliver Helanderin. 22-vuotias Kinnunen heitti viime vuonna ennätykseksi 78,12.

– He ovat tyyppeinä varmasti yhtä hyviä kuin 80-luvulla syntyneet. He eivät ole vain päässeet arvokisakarkelotasolle. Nuorten arvokisat ovat heille paras paikka näyttää nyt, Finni toteaa.

Alakuloisessa tilanteessa on Finnin mukaan jotain hyvääkin. Nyt monella heittäjällä on paikka yllättää ja nousta elokuisten Lontoon MM-kisakoneeseen.

– Yleensä arvokisoissa Ruuskanen ja Pitkämäki ovat vieneet kaksi paikkaa. Aika samat heittäjät ovat olleet kisoissa. Nyt näyttää siltä, että kaksi paikkaa on täysin auki, Finni päättää.

Lue myös:

Miksi yleisurheilun vanhin Suomen ennätys rikotaan vihdoin 49 vuoden odotuksen jälkeen? ”Ei ole sorruttu halpaan”

Viime vuonna tähän aikaan Suomen ennätyksen takonut Neziri vaisussa vireessä: "Tekniseltä syyltä vaikuttaa"

Suosittelemme

Tuoreimmat