Seitsemäs selostustoivekonsertti tahdittaa juhannuksen menoliikennettä

Yle Puheen selostustoivekonsertti viihdyttää torstaina juhannusruuhkissa hikoilevia suomalaisia.

urheilu
Mari Laukkanen kuvassa
Mari Laukkasen suuri hetki keväällä Holmenkollenilla.AOP

Torstaina iltapäivällä, kesken vilkkaimman menoliikenteen, radion Yle Puhe ja Sen selostuksen haluaisin kuulla -toivekonsertti palauttavat mieliin viime talven Mari Laukkasen hehkeän läpimurron.

MM-kisoissa neljännen sijan normaalimatkalla saavuttanut Mari Laukkanen kruunasi loppukautensa kahdella komealla maailmancupin voitollaan Holmenkollenilla.

- Haluaisin kuulla Jussi Eskolan ja Sanna-Leena Perungan selostuksen, kun Mari Laukkanen voittaa sensaatiomaisesti uransa ensimmäisen kilpailun, kirjoittaa nimimerkki PT.

Myös Esa Haapala toivoo saman kilpailun kohokohtia selostustoivekonserttiin.

- Usean vuoden sitkeä yritys sai hienon huipennuksen. Esimerkki muillekin pitkäjännitteisyydestä ja peräänantamattomuudesta, Haapala perustelee.

Nimimerkki Ght katsoo myös tulevaisuuteen.

- Ampumahiihdon menestys on ollut pitkään Mäkäräisen harteilla mutta näin olympiavuoden kynnyksellä on mahtavaa huomata että Marikin on mitalikandinaatti. Lisäksi Eskolan ja Perungan selostus kyseisestä kisasta on ikimuistoinen, kuvailee Ght.

Varenne nostaa ravit selostustoivekonserttiin

Vaikka ratsastusta on jo kuultu selostustoivekonsertissa aiemmin, niin raviurheilun nousu toiveiden listalle koetaan vasta nyt. Atte K. kaipaa useampaakin kaviouran kohokohtaa. Niistä poimitaan Mikkelin vauhdikkaan radan huippuhetki kesältä 2002.

- Varennen Mikkelin ME-juoksu. Varenne saapui Suomeen maailmanennätyksen perässä ja onnistui, toivoo Atte.

Toivojalla menee kylmät väreet vieläkin.

- Selostaja intoutui lopussa uskomattomaan, unohtumattomaan tokaisuun;veni, vidi, vici - Varenne, muistelee Atte Mikkelin kenttäkuuluttajan eläytymistä

Torstain selostustoivekonsertissa kuullaan, kuinka Varennen ME-juoksun televisiossa selosti Markku Heikkilä.

Melkein nirvanaan

Jääkiekolla on aina merkittäva osa Sen selostuksen haluaisin kuulla -lähetyksissä. Matti Poutanen haluaa palata MM-kisoihin 1999.

- Antero Mertaranta ja Suomen jääkiekkohistorian tähän mennessä tärkein maali, painottaa ja perustelee ehkä vähän yllättävästikin Matti valintaansa.

Hän tarkoittaa välierien jatkoaikaratkaisua, joka synttyi Marko Tuomaisen mailasta.

- Kaksiosaisten välierien jälkimmäinen ottelu hävittiin, josta seurasi jatkoaika ja pelko Hannu Hanhien noususta oli pinnassa, mutta toisin kävi, huokaisee Matti Poutanen.

Hehkua löytyy vielä 18 vuotta myöhemminkin.

- Mertaranta oli aidoimmillaan ja tunne Ruotsin kaatamisesta vei melkein nirvanaan... sekä katsojan että ilmeisesti myös selostajan, päättää Matti perustelunsa.

Seitsemäs Sen selostuksen haluaisin kuulla -toivekonsertti Yle Puheessa torstaina 22.6. kello 15.05-18.00 ja uusinta perjantaina 23.6. kello 18.00-21.00.

Suosittelemme

Tuoreimmat