1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. Muu palloilu

Urheilun suurtapahtuma SM-viikko tulee taas – Tampereella ratkotaan huima määrä SM-mitaleita

Suurtapahtuma SM-viikko järjestetään Suomessa nyt toista kertaa.

Kuva: Yle

SM-viikko kokoaa noin 30 lajin edustajat samaan kaupunkiin saman viikon aikana kisaamaan Suomen mestaruuksista. Kaikkiaan SM-mitaleita jaetaan viikon aikana huimat noin tuhat kappaletta, ja paikalle saapuu noin 3000 urheilijaa!

Kyse on siis todellisesta urheilun juhlasta, jossa lajit tekevät yhdessä paljon ja luovat tapahtuman jollaista Suomessa on harvoin, jos koskaan nähty.

Katsojilla on sekä paikan päällä että television välityksellä mahdollisuus osallistua huikeaan urheilujuhlaan. Yle näyttää tapahtuman TV2-kanavalla ja Yle Areenassa torstaista sunnuntaihin heinäkuun 6.-9. päivä.

Ruotsissa tapahtuma on  järjestetty usean vuoden ajan ja siellä se on huikean suosittu. SM-viikkoa voisikin kutsua miniolympialaisiksi. Mukana on lajeja laidasta laitaan, aivan kuten Suomessakin.

SM-viikko järjestettiin Suomessa ensimmäisen kerran helmikuussa 2016. Tuolloin tapahtuma keräsi runsaasti katsojia paikan päälle ja tv:n ääreen nauttimaan muun muassa X-trialin, taekwondon, dartsin ja kahvakuulan SM-kisoista.

Tänä vuonna kisapaikkoina ovat muun muassa Ratinanniemi, Tampereen messu- ja urheilukeskus, Kaukajärvi ja Kaupin urheilupuisto. Mukana SM-viikolla on monta palloilulajia, vesiurheilua, moottoriurheilua, kamppailulajeja ja älylajeja kuten shakki ja bridge.

Lista lajeista

Bridge
Darts
Drifting
Hengenpelastus (useita eri lajeja)
Jousiammunta
Kasa-ammunta
Kortteliajo
Kriketti
Laskuvarjohyppy
Lippupallo
Maahockey
Ratagolf
Ratamelonta
Rollerderby
Rugby
Shakki
Taekwondo
Taido
Thainyrkkeily
Trial-pyöräily
Triathlon
Uinti
Ultimate
Vesihiihtourheilu (useita eri lajeja)
Vesipallo
Viestijuoksu
X-trial

Lue myös:

SM-viikko valtaa Ylen kanavat – katso kisaohjelma

Suomalaiseen urheiluhistoriaan avattiin uusi luku – palaa ensimmäisen SM-viikon huippuhetkiin