Trump ja Macron mukana olympiakisataistossa – voittaako Pariisi vai Los Angeles?

Vuoden 2024 olympiahakukisaan Pariisin ja Los Angelesin välillä ovat osallistuneet myös maiden valtionpäämiehet Donald Trump ja Emmanuel Macron.

urheilu
Emmanuel Macron ja Donald Trump joulukuussa G20-kokouksessa Saksassa.
Emmanuel Macron ja Donald Trump joulukuussa G20-kokouksessa Saksassa.AOP

Pariisin ja Los Angelesin vuoden 2024 olympiahakukomiteat ovat esitelleet tänään kisahankkeitaan kansainväliselle olympiakomitealle Sveitsin Lausannessa.

Kumpikin hakukomitea piti 45 minuutin esityksen, johon kuului erilaisia videoita ja puheita. Sekä Ranskan ja Yhdysvaltain presidentit ovat puhuneet omien maidensa puolesta.

Ranskan presidentti Emmanuel Macron oli vakuuttamassa Pariisin hankkeen paremmuutta jopa paikan päällä.

– Olympia-arvot ovat meidän arvojamme. Monet uhkaavat ja kyseenalaistavat niitä tänä päivänä. Tämä on paras hetki puolustaa arvoja, Macron kertoi toimittajajoukolle Pariisin esityksen jälkeen.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ei ollut Lausannessa paikan päällä, mutta twiittasi tukensa Los Angelesille.

– Työskentelen kovaa, että saan olympialaiset Yhdysvaltoihin (Los Angeles). Olkaa kuulolla, Trump kertoi Twitterissä.

Tiistaina Lausannessa kansainvälisen olympiakomitean jäsenet päättivät, että syyskuun kokouksessa Perun Limassa vuoden 2024 kesäolympialaisten isäntien lisäksi vuoden 2028 kesäolympialaisten järjestäjän. Ideaa on tukenut aiemmin kansainvälisen olympiakomitean johto. Molemmat kaupungit pääseväti siis olympiaisänniksi.

Kumpikaan hakija ei ole kuitenkaan suostunut toistaiseksi nöyrtymään ja siirtymään suoraan vuoden 2028 kisojen isännäksi.

– Kisaamme vuodesta 2024, Los Angelesin pormestari Eric Garcetti totesi.

Macronkaan ei halua hävitä taistoa olympiaisännyydestä.

– Kolmen epäonnistuneen haun jälkeen emme halua hävitä neljättä, Macron totesi.

Pariisi on järjestänyt kesäolympialaiset viimeksi vuonna 1924. Kaupunki on hakenut kisoja myös vuosina 1992, 2008 ja 2012, mutta tuloksetta.

Los Angeles on isännöinyt olympialaisia vuonna 1984. Uutistoimistojen mukaan Pariisi on vahvemilla vuoden 2024 isännäksi, jolloin Los Angelesille annettaisiin vuoden 2028 kisat.

päivitetty kello 20.38. KOK:n jäsenet päättivät, että 2024 ja 2028 kisoista päätetään samaan aikaan.

Lähteet: AFP, AP, STT

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat