Suora

  • Sportmagasinet
  • Urheiluruutu

Pulli huipensi Lapinlahden Eliittikilpailut 8-metrisellään - "Ihan perushyppy"

Kristian Pulli järjesti kahdeksanmetrisen huipennuksen Lapinlahden Eliittikisojen pituuskilpailuun.

urheilu
Kristian Pulli
Kristian Pulli AOP

Pullin ponnistus oli kilpailun alkukierroksilla pehmeä, mutta vire löytyi viime kierroksilla. Viidennellä kierroksella hän pääsi yliastutulla yli kahdeksan metrin ja viimeisellä hypyllään 802:een.

Pulli voitti kilpailun uransa kolmanneksi pisimmällä hypyllä.

- Kehossa oli jonkinlaista löysyyttä aluksi. Lihakset eivät pelittäneet, mutta neljännellä kierroksella aloin syttyä, Pulli kertasi kilpailua.

Pulli pääsi neljännellä yrityksellään 787:ään, vaikka jalka petti edelleen ponnistuksessa. Seuraavan hän ponnisti vahan päältä 810:een, ja yritys hylättiin yliastuttuna.

Kuudennen kierroksen voittohyppy oli Pullin paras, muttei täysosuma.

- Perushyppy, Pulli arvioi.

Tulos on Pullin paras Suomessa hyppäämä tulos. Hän ponnisti ennätyksensä 807 vajaat kaksi viikkoa sitten Sierra Nevadan vuoristossa Espanjassa. Silloin hän pääsi toiseksi parhaallaan 805:een.

Pulli hyppää seuraavan kerran Seinäjoen Kalevan kisoissa. Perjantain karsinta ja lauantaina loppukilpailu ovat viimeiset tilaisuudet yrittää Lontoon MM-kisojen tulosrajaa 815.

- Viikolla teen vähän punttia ja lepäilen. Kilpailua ennen vielä kehoa herättelevä nopeustreeni, Pulli kertoi lähipäivien ohjelmastaan.

- Kalevan kisat on sijoituskilpailu. Tulosta siellä tulee vain, jos se on tullakseen, mutta voisihan sitä MM-rajaa yrittää vaikka jo karsinnassa.

Pajulahti säikähti

Kauden kotimaisen kärkituloksen 810 Sierra Nevadassa hypännyt Arttu Pajulahti jäi Lapinlahdella Roni Ollikaisen jälkeen kolmanneksi. Ollikainen paransi kauden parhaansa lukemiin 771. Pajulahti jäi 767:ään.

Pajulahti sai parhaan tuloksensa ensimmäisellään. Hänen toinen yliastuttu hyppynsä epäonnistui pahasti, eikä hän rohjennut tehdä enää sen jälkeen totisia yrityksiä.

Alle 23-vuotiaiden EM-kisoissa karsiutunut ja vasta Suomeen kotiutunut Kristian Bäck kärsi Lapinlahdella kilpailumatkan rasituksista. Hän vertyi silti kuudennella kierroksella kahdeksan metrin tuntumaan. Hyppy tuomittiin kuitenkin yliastutuksi.

Bäck oli kilpailussa seitsemäs tuloksella 757, mutta Kalevan kisoissa hän on yksi suosikeista.

- Vauhdinjuoksu oli jälleen hakemista, Bäck harmitteli äärimmäisen niukkaa yliastumistaan.

- Alussa olin aika väsynyt, mutta kroppa heräsi kilpailun lopussa. En ollut vielä palautunut EM-karsinnasta, mutta pakko oli yrittää MM-rajaa rikki.

Suosittelemme

Tuoreimmat