Suora

  • Uinnin MM: alkuerät 25.7
  • Urheiluilta: Ralli-ilta Jyväskylästä
  • Uinnin MM: välierät ja loppukilpailut 25.7
  • Uinnin MM

Suomen MM-joukkue uhkaa kutistua historiallisen pieneksi – menestyslaji keihäs ennätyksellisessä kurimuksessa

Suomen MM-yleisurheilumaajoukkue on vaarassa jäädä historian pienimmäksi ennen ensi viikonlopun Kalevan kisoja. Myös jo joukkueeseen valittujen urheilijoiden tilanne on hankala.

urheilu
Tero Pitkämäki
Tero Pitkämäki on Suomen ainoita MM-mitalikandidaatteja.Tomi Hänninen

Kun Lontoon MM-kisojen tulosrajoja on vielä viikko aikaa rikkoa, niin Suomen yleisurheilumaajoukkueen tilanne näyttää kisoja ajatellen jopa ennätyksellisen huonolta. Ennen Suomen historian pienin MM-joukkue oli vuoden 2013 kisojen 11 urheilijaa.

Mutta nyt Lontoon MM-joukkue on jäämässä samalle tasolle ellei jopa huonommaksi.

Suomen joukkueeseen on nyt ennen ensi viikonlopun viimeistä näytönpaikkaa, Kalevan kisoja, valittu kymmenen urheilijaa. Lisääkään ei hirveästi ole luvassa.

– Puhutaan muutamasta lisäurheilijasta. Joukkue voi kasvaa 12–13 urheilijan tienoille, Yle Urheilun asiantuntija Jarkko Finni arvioi.

Urheiluliiton valmennusjohtaja Jorma Kemppainen on arvioissaan optimistisempi, vaikka alkukesän toiveet 20 urheilijasta ovat kariutuneet. Kesäkuun lopun laskelmat 18 MM-urheilijasta voi myös unohtaa.

– Siitä 18 urheilijasta pitää ehkä luopua, mutta joukkue ei missään nimessä jää kymmeneen. Odotan joukkueen kooksi 15 urheilijaa, Kemppainen laskeskelee.

Kemppainen vakuuttaa, että ei ole huolissaan, vaikka joukkueen pienuus verrattuna kahden vuoden takaiseen 17 urheilijan MM-joukkueeseen alkaa olla selviö.

– Hiki alkaa valua vasta syksyllä, jos jäädään 10 urheilijaan, Kemppainen tiivistää asetelmat viimeiselle MM-tulosrajaviikolle.

Keihäs myös historiallisen huonossa kurimuksessa

MM-kisoihin valitaan lajeittain joko tulosrajan rikkovat tai lajista riippuen 32–56 maailmantilaston parasta, jos ei ole tarpeeksi tulosrajan tehneitä. Kemppainen povaakin, että rankingin kautta MM-kisoihin voisivat päästä korkeushyppääjä Linda Sandblom ja moukarin David Söderberg. Hän myös luottaa pituushyppääjiin.

Suomen perinteikäs menestyslaji keihäs on ollut kovassa kurimuksessa tänä vuonna. Tällä hetkellä vain Tero Pitkämäki on menossa MM-kisoihin. Koskaan aiemmin ei ole Suomella ollut vain yhtä keihäänheittäjää MM-kisoissa. Esimerkiksi naisten puolella ei ole vielä nähty tänä kesänä yhtään 60 metrin heittoa. Naisten keihäässä MM-tulosraja on 61,40 ja miehissä 83,00. Kemppainen odottaa, että mies- ja naiskeihäänheittäjiltä nähdään tulosrajojen rikkomisia.

– Ilman muuta tulee mieleen naisten puolella kotikisoissaan heittävä Jenni Kangas sekä Oona Sormunen ja Heidi Nokelainen, Kemppainen listaa mahdollisia MM-nimiä.

Jenni Kangas
Jenni Kangas hakee MM-tulosrajaa vielä Kalevan kisoissa.Tomi Hänninen

Viimeksi Suomea on edustanut MM-kisoissa vain yksi mieskeihäänheittäjä vuonna 2003, kun Aki Parviainen oli kuudes. Kärkiheittäjistä Antti Ruuskanen ja Ari Mannio ovat toipuneet kesällä leikkauksista, eivätkä ole heittäneet lainkaan. Se on näkynyt suoraan tulostasossa. Pitkämäen lisäksi vain nuori lupaus Oliver Helander on heittänyt yli 80 metrin. Helander kuitenkin jäi viime viime viikolla alle 23-vuotiaiden EM-kisoissa kauas aikuisten tasollaki vaadittavista tuloksista. Helander oli seitsemäs vaatimattomalla tuloksella 74,46, kun tänä kesänä tehty ennätys kirjataan lukemin 80,04.

– Miehissä on aika moni heittänyt sinne 79 metrin tienoille. Uskoisin, että Lassi Etelätalo voi olla yksi nimi. Odottelen edelleen, että Oliver Helanderilla olisi hieman alakanttiin menneiden EM-kisojen jälkeen vielä jonkun verran parannettavaa. Ehkä myös Teemu Wirkkala, Kemppainen pohtii vielä MM-tulosrajojen mahdollisia ylittäjiä.

Menestysmismahdollisuudet jäämässä pieniksi

Vähäinen heittäjien määrä vaikuttaa myös suoraan Suomen menestymismahdollisuuksiin. Mitaleista kamppailee tämän hetken näkymien mukaan vain Tero Pitkämäki. Myös 49 vuotta vanhan kolmiloikan SE:n sunnuntaina nuorten EM-kisoissa rikkonut Simo Lipsanen voi yllättää. Finnin arvion mukaan finaalipaikka on ainakin hyvin mahdollinen.

– 2010-luvulla mitalit ja pistesijat ovat MM-kisoissa tulleet aina heittäjiltä ja oikeastaan kolmelta urheilijalta: David Söderberg, Tero Pitkämäki ja Antti Ruuskanen. Aina on menty kapealla kärjellä, mutta nyt joukkue jää harmittavan pieneksi, Finni harmittelee.

Suomen joukkueen menestysvaikeuksia korostaa myös jo MM-kisojen valittujen urheilijoiden hankala tilanne. Kymmenestä valitusta urheilijasta vain kolme on rikkonut MM-kisojen kisarajan kesäkaudella: Lipsanen, Pitkämäki ja estejuoksija Camilla Richardsson.

Esimerkiksi polvileikkauksessa käynyt kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä ja jalkavaivoista kärsinyt seiväshyppääjä Wilma Murto ovat olleet toipilaina läpi kesän. Kemppaisen mukaan Mäkelä palaa kisakentille viikonlopun Kalevan kisoihin. Myös Murto tekee paluun alle 20-vuotiaiden EM-kisoissa Italiassa tämän viikon torstaina.

Kristiina Mäkelä.
Kristiina Mäkelä.Tomi Hänninen

Tuoreimmat kolaukset MM-joukkueeseen nähtiin viikonloppuna aitajuoksun puolella, kun alkukaudesta juoksunsa kanssa tuskaillut Nooralotta Neziri ilmoitti jättävänsä kautensa kesken. Lisäksi Oskari Mörö ilmoitti, että ei jahtaa enää loppukauden kisoissa tuloksia MM-raja mielessään. Kumpikin urheilija paransi viime vuonna ennätyksiään runsaasti, mutta tällä kaudella on ollut nihkeää.

Finnin mukaan Mörön ja Nezirin tulostuskaa ei voi analysoida tarkasti järjestelmätasolta.

– Syyt ovat yksilöllisiä. Kummankaan potentiaali ei kuitenkaan karkaa mihinkään. Molemmat ovat kehittyneet isoin harppauksin viime vuosina. Nyt täytyy muistaa tukea näitäkin hetken epäonnea kokevia urheilijoita vahvasti eteenpäin, Finni painottaa.

Lue myös:

Kolme EM-mitalia merkki Suomen yleisurheilun valoisasta tulevaisuudesta: "Seuraavat ikäluokat voivat pistää vielä paremmaksi"

Suosittelemme

Tuoreimmat