Katso ainakin nämä helmet Kalevan kisoissa – kuinka moni rikkoo vielä MM-rajan?

Yle Urheilun asiantuntija Jarkko Finni käy läpi Kalevan kisojen mielenkiintoisimmat tapahtumat.

Arttu Pajulahti on yksi urheilijoista, joka tähtää vielä MM-rajaan. Kuva: Tomi Hänninen

Kalevan kisat alkavat jo torstaina, jolloin ratkaistaan muun muassa miesten 20 kilometrin ja naisten 10 kilometrin kävelyn Suomen mestaruudet. Varsinainen mestaruustykitys alkaa kuitenkin perjantaina. Yle Urheilu kävi läpi mielenkiiintoisimmat tapahtumat päivittäin.

Perjantai:

Ensimmäinen kokonainen kilpailupäivä alkaa heti mielenkiintoisesti aamusta, kun Lontoon MM-kisoihin jo keväällä valittu Kristiina Mäkelä kisaa ensimmäistä kertaa ulkoradoilla tänä vuonna. Polvileikkauksesta toipunut Mäkelä selvittänee Yle Urheilun asiantuntijan Jarkko Finnin mukaan karsinnan kevyesti.

– Karsintaraja on 12,50, niin hän hypännee kokonaisuudessaan vain yhden hypyn ja senkin melkoisen lyhyellä vauhdilla, Finni painottaa. Varsinainen naisten kolmiloikan finaali on luvassa lauantaina.

Kristiina Mäkelä. Kuva: Tomi Hänninen

Perjantai-ilta huipentuu miesten ja naisten 100 metrin finaaleihin. Miesten 100 metriillä ei nähdä teinisensaatio Samuel Purolaa, sillä hän on samaan aikaan Italiassa alle 20-vuotiaiden EM-kisoissa. Mutta vain sadaosan tänä kesänä Purolasta jääneen toisen nuoren urheilijan Samuli Samuelssonin vauhtia on mielenkiintoista seurata.

– Hänen tekemisensä oli viime viikolla Puolassa alle 23-vuotiaiden EM-kisoissa vakuuttavaa. Puolassa hän juoksi kuitenkin kolme kertaa alle 10,40 sekunnin, Finni muistuttaa.

Satasten lisäksi mielenkiintoiset finaalit nähdään miesten 1500 metrillä ja naisten 400 metrillä, joissa on luvassa tasaista vääntöä mitaleista.

Lauantai:

Lauantaina nähdään lukuisia Lontoon MM-kisapaikkojen kannalta tärkeitä kisoja. Tällä hetkellä MM-joukkueeseen on nimetty vain kymmenen urheilijaa.

Miesten moukarissa David Söderberg päässee Finnin mukaan rankingin perusteella kisoihin. Söderberg (75,53) on nyt rankingissa sijalla 25, kun MM-rajan (76,00) rikkoineta on vain 22.  MM-kisoihin otetaan rankingin perusteella 32 moukarinheittäjää.

– David on ollut kuitenkin yksi niitä menestystoivojamme MM-kisoissa, joten siinä mielessä rajan rikkominen olisi hyvä merkki, Finni sanoo.

Naisten keihäänheitossa ja miesten pituudessa rajojen rikkomista tai ainakin parempia tuloksia vaaditaan MM-kisoihin. Keihäässä tulosraja on 61,50. Lähimmäksi on päässyt Kalevan kisoissa kotikentällään heittävä Jenni Kangas tuloksella 59,44. Tällä hetkellä viimeisen rankingpaikan urheilijan tulos on 60,48.

Miesten pituudessa kukaan ei ole myöskään hypännyt MM-rajaa 815.

– Miesten pituudessa MM-kisapaikat ovat lähempänä. Arttu Pajulahti (810) on nyt menossa rankingin perusteella ja Kristian Pulli on jäämässä sentillä ulos (807). Se on tiukkaa senttivääntöä, mutta heidän pitää kuitenkin parantaa. Joka tapauksessa pituudessa tulee myös mielenkiintoisen tasainen kilpailu, Finni kertoo.

Kristian Pulli. Kuva: Lehtikuva

Illan huipentavat miesten ja naisten pika-aidat. Miehissä Elmo Lakka jahtaa parannusta tänä kesänä tehtyyn ennätykseen 13,69 muutaman vaisumman kisan jälkeen. Naisissa on odotettavissa yksi koko Kalevan kisojen mielenkiintoisimmista taistoista, vaikka Nooralotta Neziri jättikin kauden kesken ylikuntotilan takia. Lotta Harala, Reetta Hurske ja Viivi Avikainen voivat kaikki voittaa mestaruuden.

– Luvassa on eritiysen tasainen kisa. Kaikki ovat kymmenyksen sisällä. Hurskekin juoksi myötätuuleen 13,32 Puolassa. Täytyy myös nostaa esiin laaja taso. Kaikki ovat juosseet 13,30 –pintaan, joka on myös ensi vuoden EM-kisojen raja, Finni korostaa.

Sunnuntai:

Päätöspäivästä on muodostumassa jälleen kunnon huipentumaa kisoille. Miesten kolmiloikassa nähdään Simo Lipsasen vire viime viikolla rikotun 49 vuotta vanhan Suomen ennätyksen jälkeen.

Tero Pitkämäki Kuva: AOP

Miesten keihäskisassakin riittää taas tänä vuonna jännitettävää. Kesäkuun lopussa Vaasassa 88-metrisellä säväyttänyt Tero Pitkämäki palaa pieneltä kilpailutauolta sopivasti seuransa järjestämiin kisoihin.

Lisäksi seurataan, jääkö suomalaisten mieskeihäänheittäjien edustus MM-kisoissa vain yhteen urhelijaan ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2003. Toistaiseksi MM-tulosrajaa, 83 metriä, ei ole rikkonut kukaan muu kuin Pitkämäki. Lähimmäksi on päässyt Oliver Helander, joka on heittänyt 80,04.

– Iso odotus on kumpaankin kohtaan. Tero osoittanee, että pieni treenitauko on tässä vaiheessa ainakin vähintään säilyttänyt tai parantanut tuloksia, Finni sanoo.