1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. Formula 1

Ralf Schumacherin ohje Paavo Tonterille, 17, ja muille F1-uraan tähtääville lahjakkuuksille: "Jättäkää vanhemmat kotiin"

Suomalainen Paavo Tonteri ajaa kartingia Ralf Schumacherin saksalaisessa KSM Schumacher -tallissa.

Kuva: AOP

Suomessa nähdään tänään jotain harvinaista, kun Alahärmässä ajetaan kartingin EM-osakilpailu. Mika Salon mukaan nimetyllä radalla kamppailevat tulevaisuuden tähdet, joista joku saattaa edetä Formula ykkösiin asti.

Yksi heistä on Paavo Tonteri, 17, joka ajaa Ralf Schumacherin saksalaisessa KSM Schumacher -tallissa. Tonteri uskoo, että paikka kuninkuusluokassa on mahdollinen noin viiden vuoden kuluttua.

– Formula 1 on se päätavoite, mutta jos tästä lajista saa jonkinlaisen työn, sekin käy, Tonteri sanoo vaatimattomasti.

Lauantaina helsinkiläislupaus kaasutteli aamun aika-ajoissa paalulle ja pääsi lähtemään ykkösruudusta kolmeen alkuerään. Alkuerissä hän sijoittui kerran toiseksi ja kaksi kertaa kolmanneksi. Neljännet alkuerät ovat tätä kirjoittaessa käynnissä ja varsinainen osakilpailu on luvassa kello 16.15 alkaen.

Tonteri siirtyi Schumacherin kartingtalliin viime kauden päätteeksi. Hän havitteli taustajoukkoineen paikkaa Formula 4 -luokasta, muttei saanut tarvittavia rahoja kasaan.

– Talli otti yhteyttä ja jäin kartingiin. Tämä kausi on sujunut hyvin. Meininki on hyvin ammattimainen ja kaikki hommat hoituvat. Hyvähän tässä on olla, Tonteri sanailee.

Kuva: Yle

Parhaimmillaan Tonteri on tällä kaudella sijoittunut EM-osakilpailussa viidenneksi. Kotiyleisön edessä hän hakee kauden parasta sijoitusta.

– On itselle erikoinen tilanne ajaa arvokisoja kotimaassa. Tämä alue on fantastinen, rata on heino ja tässä on hyvä ajaa kilpaa, Tonteri kehuu.

Myös oma poika mukana

Tonteri innostui ajamisesta jo pikkupoikana ja aloitti harrastuksen 6-vuotiaana. Yli kymmenen vuotta kestäneellä uralla hän on saavuttanut muun muassa kartingin Suomen mestaruuden ja Pohjois-Euroopan mestaruuden.

– Seurasin Paavon ajamista ja kiinnostuin hänestä. Hän on tuloksillaan osoittanut, mihin pystyy. Autourheilu on kuitenkin todella kallista. Toivon, että hän löytää sponsoreita päästäkseen eteenpäin, Ralf Schumacher sanoo.

Schumacher, 42, teki pitkän ja komean uran Formula ykkösten MM-sarjassa Jordanin, Williamsin ja Toyotan talleissa. Hän voitti vuonna 2007 urallaan kuusi F1-osakilpailua. Viime vuosina hän on keskittynyt auttamaan nuoria kuljettajia eteenpäin urallaan.

– Paras ohjeeni nuorille on, että tehkää sitä, mistä tykkäätte ja jättäkää vanhemmat kotiin. Heidän kanssaan asiat voivat olla vaikeampia, Schumacher sanoo pilke silmäkulmassa.

Schumacher ei itse aivan täysin noudata ohjettaan, sillä hänen poikansa David Schumacher ajaa hänen tallissaan.

– Rakastan kartingia, se on intohimoni. Haluan auttaa nuoria lahjakkuuksia, joista yksi on poikani. Hän vaihtaa kohta Formula 4 -sarjaan.

Poikansa mahdollisuuksista F1-sarjaan Schumacher on vaitonainen.

– Tällä hetkellä hän ajaa kartingia ja etenemme askel kerrallaan. Karting on yksi asia ja autot toinen.