Nuoret suomalaislupaukset Lappi ja Suninen paiskovat Jyväskylässä rallikonkareita sivuun: ”Vain taivas on rajana”

Esapekka Lappi ja Teemu Suninen ovat olleet hurjassa vireessä Jyväskylän MM-rallin ensimmäisellä puolikkaalla.

Esapekka Lappi. Kuva: Tomi Hänninen.

**JYVÄSKYLÄ. **Ralliradion asiantuntijan Riku Tahko kuvaili perjantaipäivää Jyväskylän MM-rallissa maagiseksi. Kun rallin 25 erikoiskokeesta on ajettu nyt 13, niin suomalaiskuljettajat ovat valloittaneet kolme kärkipaikkaa.

Jari-Matti Latvala pitää kakkossijaa nuorten Esapekka Lapin ja Teemu Sunisen välissä.

26-vuotias Lappi tehtaili päivän kahdestatoista erikoiskokeesta pohja-ajat kahdeksalla. 23-vuotias Suninen puolestaan oli kahdella ek:lla koko porukan paras.

- Esapekka oli tietysti ihan mieletön, mutta Teemu ei jää kauaksi, Tahko sanoo.

Vasta uransa toista MM-rallia WRC-kalustolla ajava Suninen ei päässyt edes ennen Jyväskylää testaamaan kunnolla, silä Sebastien Ogier romutti testeissä M-Sportin Fordin auton.

- Mieletön päivä, kun ottaa vähäiset testit huomioon Vain taivas on rajana. Nämä muut WRC-konkarikuljettajat ovat ihmeissään, kun Esapekka  ja Teemu paiskovat niitä kulmaan, Tahko sanoo.

Teemu Suninen. Kuva: Tomi Hänninen.

Huomionarvoista kummankin nuoren kuljettajan suorittamisessa on Tahkon mukaan tasaisuus.

- He pystyvät pitämään vauhdin läpi päivän. Se ei jää yhteen väliaikaan tai erikoiskokeeseen, Tahko painotti. 

Lue lisää: