Suora

  • Leluja ja lentopalloa
  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Nämä tilastot sen kertovat – Jyväskylän MM-rallissa on nyt poikkeuksellisen upea suomalaistilanne!

Suomalaiset ovat kolmoisjohdossa Jyväskylän MM-rallissa, kun kisa on saavuttanut puolenvälin. Kolmoisjohdot ja -voitot ovat olleet hyvin harvinaisia tapauksia.

ralliautoilu
Esapekka Lappi.
Esapekka LappiTomi Hänninen

Seuraa Jyväskylän MM-rallia suorana Ylen ralliradiosta

Jyväskylän MM-rallissa ajettiin perjantaina parhaimmillaan peräti neloisjohdossa, mutta lopulta päivän päätteeksi suomalaiset miehittivät tuloslistalta ”vain” kolme kärkipaikkaa. Toyotan Esapekka Lappi johtaa tallitoveriaan Jari-Matti Latvalaa. Kolmannen sijan on vallannut M-Sportin Fordilla ajava Teemu Suninen.

Ennen perjantaina edellisen kerran suomalaisten kolmoisjohto on nähty Jyväskylässä vuonna 2007, kun Jari-Matti Latvala, Mikko Hirvonen ja Marcus Grönholm pitivät hallussaan kolmea kärkipaikkaa toisen erikoiskokeen jälkeen.

Vielä harvinaisemmaksi tempun tekee vertailu suomalaisten kolmoisvoittoihin kautta aikain rallin MM-sarjassa. Niitä on yhteensä 17 kappaletta.

Viimeksi suomalaiset ovat juhlineet kolmoisvoittoa Uudessa-Seelannissa 2002. Se on myös samalla edellinen kerta, kun jonkun maan kuljettajat ovat vieneet kaikki palkintokorokepaikat.

Nähtäväksi jää, katkeaako tuo 15 vuoden putki tänä viikonloppuna ainakin Jyväskylässä. Kun rallin 25 erikoiskokeesta on ajettu 13, niin tilanne näyttää ainakin lupaavalta.

Lauantain ensimmäinen erikoiskoe käynnistyy kello 8.58.

Suomen kolmoisvoitot

Suomi 1973 Timo Mäkinen – Markku Alen - Leo Kinnunen – Simo Lampinen – Antti Ojanen – Ulf Grönholm - Tapio Rainio

Suomi 1974 Hannu Mikkola – Timo Mäkinen - Markku Alen

Suomi 1975 Hannu Mikkola – Simo Lampinen – Timo Mäkinen

Suomi 1976 Markku Alen - Pentti Airikkala - Hannu Mikkola – Timo Mäkinen - Simo Lampinen – Timo Salonen – Tapio Rainio – Jari Vilkas – Markku Saaristo

Suomi 1978 Markku Alen – Timo Salonen – Pentti Airikkala

Akropolis 1980 Ari Vatanen – Timo Salonen – Markku Alen

Ruotsi 1981 Hannu Mikkola – Ari Vatanen – Pentti Airikkala

Suomi 1981 Ari Vatanen – Markku Alen – Hannu Mikkola – Timo Salonen – Pentti Airikkala

Suomi 1984 Ari Vatanen – Markku Alen – Henri Toivonen

Monte Carlo 1986 Henri Toivonen – Timo Salonen – Hannu Mikkola

Suomi 1986 Timo Salonen - Juha Kankkunen – Markku Alen

Iso-Britannia 1986 Timo Salonen – Markku Alen – Juha Kankkunen – Mikael Sundström

Akropolis 1987 Markku Alen – Juha Kankkunen – Hannu Mikkola

Suomi 1996 Tommi Mäkinen – Juha Kankkunen – Jarmo Kytölehto – Marcus Grönholm

Suomi 1997 Tommi Mäkinen – Juha Kankkunen – Jarmo Kytölehto – Sebastian Lindholm

Uusi-Seelanti 1999 Tommi Mäkinen – Juha Kankkunen – Toni Gardemeister

Uusi-Seelanti 2002 Marcus Grönholm – Harri Rovanperä – Tommi Mäkinen

Lue lisää:

Nuoret suomalaislupaukset Lappi ja Suninen paiskovat Jyväskylässä rallikonkareita sivuun: ”Vain taivas on rajana”

Latvala täysin voimaton Lapin dominointia vastaan: ”Tein, mitä pystyin”

Jyväskylän MM-rallin kärjessä ajava Esapekka Lappi toteuttaa unelmaansa: ”Saatetaan röhähtää kesken pätkän nauruun”

Suomalaiset kaasuttelivat kolmoisjohtoon - Jyväskylän MM-rallin perjantai hetki hetkeltä

Grönholm ei usko Mäkisen pelaavan voittoa Latvalalle: ”Hän on vanha kilpailija”

Asiantuntija meni sanattomaksi Esapekka Lapin täysin käsittämättömästä vauhdista Jyväskylässä - ”Onko tällaista koskaan nähty?”

Korjaus 29.7.2017 kello 7.47: Korjattu Suomen rallin 1986 voittajaksi Timo Salonen.

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat