Suora

  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

"Sunisen suoritus Lapin voittoa isompi yllätys" – Tommi Mäkinen hehkutti nuorta suomalaistähteä

Toyota-päällikkö Tommi Mäkisen suojatit järjestivät melkoisen näytöksen Jyväskylän MM-rallissa.

ralliautoilu
Teemu Suninen ja Tommi Mäkinen kuvassa
Teemu Suninen ja tallipäällikkö Tommi Mäkinen. Tomi Hänninen

*JYVÄSKYLÄ. *Toyotan tallipäällikkö Tommi Mäkinen oli viikonlopun onnellisin mies Suomen MM-rallissa. Esapekka Lapin voitto ja Juho Hännisen ajama kolmossija maistuivat Mäkisestä erityisen hyvältä, mutta lähtipä mieheltä tukevat kehut myös naapurileiriin.

Kyseinen kehujen saaja on tietysti Teemu Suninen, joka toi Fordinsa hienosti rallin neljänneksi vasta uransa toisessa kilpailussa WRC-autolla.

- Teemun suoritus oli vielä kovempi juttu kuin Esapekan voitto. Kyllähän molemmat toki hienoja juttuja olivat, ja molemmat myös kirjoittivat tulevaisuutensa tässä rallissa. On hieman aikaista arvioida, voisiko myös Teemu ajaa tiimissämme.

Tuoreen rallivoittajan Mäkinen aikoo sitoa tiimiinsä myös ensi kaudeksi.

- Esapekalla on optio ensi vuodesta kanssamme. Olisinhan minä hölmö, jos en sitä käyttäisi, Mäkinen hymähti.

Oheisluokka täydellinen ponnahduslauta

Mäkinen oli varma Lapin kyvyistä heti ensitestistä lähtien. Keski-Suomessa odotukset olivat jo korkealla, vaikka Lappi liittyi kisakuskin roolissa tiimiin vasta reilut kaksi kuukautta sitten Portugalin osakilpailussa.

- Esapekka näytti osaamisensa heti kun hän istui autoomme. Odotin häneltä yllätystä tässä kisassa nähtyäni hänen rauhallisuutensa.

Myös Sunisen nimeä Mäkinen jaksoi rallin jälkeen toistella vaikutuksen tekijänä. Sunista manageroi Timo Jouhki - aivan kuten hän auttoi Mäkistäkin nousemaan rallimaailman huipulle 1990-luvun alussa.

Nuorten kuljettajien koulijana ja kasvattajana Mäkinen antaa arvoa WRC2 -luokalle, jossa ajetaan R5-autoilla. Mäkisen mielipidettä tukee vahvasti se, että Suomen MM-rallin kolmikko on sama kuin viime vuoden WRC2 -luokan mitalikolmikko.

- Olin varma, että Esapekka menee kovaa, mutta Teemun nouseminen tälle tasolle oli todella iso yllätys. Nykysäännöt vain ovat niin hyvät ja R5-auto todella hyvä treenimahdollisuus, kuten N-ryhmä oli aikanaan. Näkisin, että säännön olisi hyvä pysyä tällaisena.

Vaikka kuluva kausi jää Lapin osalta vajaaksi, uskoo Mäkinen 26-vuotiaan naarajärveläisen olevan jatkossa valmiimpi jopa mestaruustaisteluun. Soralla Lapin ja Sunisen vauhti on jo hyvin tiedossa, eikä asfalttiosaamisestakaan ole epäilystä, sillä molemmat nuoret nousivat samasta lähtökohdasta nykytilanteeseensa.

- Hän nousi nyt kerralla enemmän kuin yhden tai kaksi steppiä. Nyt hän ajaa niin paljon tasaisemmin kuin aiemmin. En tiedä, onko hän heti valmis voittamaan joka alustalla, mutta asfaltti ainakin on tuttu elementti niin Esapekalle kuin Teemullekin molempien kartingtaustan ansiosta, summaa Mäkinen.

Lue lisää:

Uskomatonta! Esapekka Lappi voitti ylivoimaisesti Jyväskylän MM-rallin, unelma suomalaisten kaksoisvoitosta kaatui niukasti

Lappi saavutti suuren unelmansa Jyväskylässä – katso video!

Esapekka Lapin Jyväskylän yllätysvoitto on järkyttävän suuri juttu – asiantuntija: "Tuntuu, että laji muuttuu"

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat