FC Interissä keskityttiin oleelliseen turbulenssin keskellä

Turkulaisseura FC Interissä on myllertänyt kuluneen vuorokauden aikana. Valmennusvastuuseen noussut Fabrizio Picaretta haluaa johdattaa joukkojaan vain ottelun kerrallaan eikä halua puhua edeltäjänsä potkuista.

Timo Furuholm. Kuva: AOP

TURKU. FC Inter tiedotti torstaina irtisanoneensa päävalmentaja Shefki Kuqin. Tilannetta edelsi se, että Kuqi itse oli päättänyt irtisanoa valmennusjohtoon kuuluneet Fabrizio Picarettan ja John Allenin. Valmentajakaksikko ei osallistunut torstaina HIFK-otteluun valmistavaan harjoitukseen. Viimeinen käänne oli se, että seurajohto päätti irtisanoa päävalmentajansa, joka oli toiminnallaan ylittänyt valtuutensa.

Inter valmistautui perjantaiseen kotiotteluunsa HIFK:ta vastaan pitämällä aamulla erityispitkän valmistavan harjoituksen uuden vastuuvalmentajansa johdolla.

– Pyysin pelaajia nauttimaan jalkapallosta ja pelata pelkäämättä virheitä. Voittoa ja tulostakin tärkeämpää oli se, että pelaajat saivat pelistä sellaisen tyytyväisyyden, jonka he ansaitsivat, Picaretta kommentoi.

Picaretta ei halunnut keskustella ensimmäisen ottelunsa jälkeen edeltäjänsä potkuista.

– Voimmeko jatkaa puhumista itse pelistä, kiitos, Picaretta pyysi.

”Tämä oli looginen lopetus tapahtumasarjalle”

Ottelun jälkeen Interin kapteeni Timo Furuholm suostui puhumaan joukkuetta kohdanneesta turbulenssista.

– Joukkueessamme on varmasti paljon pelaajia, jotka ovat kokeneet valmentajan potkut aikaisemmin, mutta ei ehkä samalla tavalla kuin nyt. Tähän liittyi medianäkyvyyttä puolin ja toisin, kunnes viimeinen sana tuli seuran puheenjohtaja Stefan Håkansilta, Furuholm sanoi.

– Kyllähän siinä oli hämmentävät fiilikset, kun kuulin ensimmäisen uutisen ja sitten vielä hämmentävämmät fiilikset kuullessani jälkimmäisen. Tämä oli kuitenkin looginen lopetus tälle tapahtumasarjalle. Sen jälkeen sanoin pelaajillemme, että ainoa asia mitä voimme nyt tehdä on pitää suut kiinni 24 tuntia ja hoitaa peli suosiolla, hyökkääjä jatkoi.

Joukkuetta kohdanneen turbulenssin Inter näytti selättäneen hämmästyttävän hyvin, sillä joukkue esitti lähes kauden parastaan ja nappasi tyylipuhtaan 3–0-voiton. Lähtökohdat ottelun alla eivät todellakaan olleet parhaat mahdolliset.

– Jalkapallo-otteluun voi valmistautua monella tavalla ja tämä oli varmasti yksi huonoimmista. Peräänkuulutin pukukopissa luonnetta ja onnistuimme pyyhkimään kaiken sen paskan, mikä oli ilmassa. Menimme kentälle ja pelasimme kaikille, jotka tähän seuraan kuuluvat, Furuholm sanoi.

Vielä ei varata saunaa

Interillä oli kauteen lähdettäessä kovat tavoitteet yltää aivan sarjan terävimpään kärkeen. Joukkueen ongelmana on ollut läpi kauden ajan ailahtelevaisuus otteluista toiseen. Lisäksi perjantai-illan voitto oli joukkueelle vasta kolmas kotiyleisönsä edessä. Inter haluaa jatkossa edetä vain ottelu kerrallaan, mikäli valmentajaa ja kapteeniin on uskominen.

–Ei tässä vielä mennä mitään saunaa varaamaan. Nyt nautitaan hetki tästä voitosta, mutta pian katseet kääntyvät jo seuraavaan otteluun, Furuholm tuumasi.