Suora

  • Huuhkajia ja panelistijuoruja
  • Urheiluruutu

Pronssille jätetty Bolt Yle Urheilulle: "Tämä on, mitä on"

Usain Boltin jäähyväissatanen ei sujunut käsikirjoituksen mukaan. Bolt myönsi yrittäneensä viimeisessä arvokisafinaalissaan liikaa.

yleisurheilu
Usain Bolt

Usain Bolt ei ole ollut tällä kaudella samanlaisessa vauhdissa kuin aiemmin. Tästä huolimatta monet odottivat, että Bolt olisi päättänyt uransa maailmanmestaruuteen, sillä jamaikalainen on sanonut Lontoon MM-kisojen olevan hänen viimeiset arvokisansa.

Bolt joutui tekemään täyden päivätyön jo välierissä eikä hänen juoksunsa ollut totutun rentoa finaalissakaan. Yleisön suureksi yllätykseksi Bolt jäi jäähyväissatasessaan vasta kolmanneksi. Boltin aika 9,95 oli hänen kauden parhaansa.

– Tämä on, mitä on. Tulin tekemään parhaani, en onnistunut täydellisesti. Yritin parhaani, Bolt totesi Yle Urheilun haastattelussa.

– Yritin liian kovaa lopussa ja menetin vähän aikaa.

Bolt ei juokse Lontoon kisoissa 200 metriä, mutta hän juoksee vielä Jamaikan pikaviestijoukkueessa. Tämän jälkeen Boltin ura kansainvälisissä kisoissa on hänen sanojensa mukaan ohi.

Ennen Lontoon kisoja Boltilta udeltiin, mitä hän uskoo tuntevansa, kun viimeinen satanen on ohi, mutta tuolloin hän ei osannut vastata kysymykseen. Nyt kun viimeinen henkilökohtainen arvokisastartti on ohi, on aika palata kysymykseen.

– En voi sanoa olevani helpottunut. Olen iloinen urastani, hän totesi.

– Jään kaipaamaan energiaa ja tätä kaikkea.

Bolt voitti urallaan kahdeksan olympiakultaa ja yksitoista MM-kultaa. Mikä näistä on hänelle arvokkain, siihen Bolt ei osannut sanoa. Hänen mukaansa kaikilla mestaruuksilla on väliä, sillä ne tekivät hänestä sen, mitä hän on.

Mutta entä Lontoon jälkeen? Mitä sen jälkeen tapahtuu?

– Saa nähdä, mitä tapahtuu. Nyt haluan vain levätä ja rentoutua, Bolt sanoi.

Katso koko Boltin haastattelu klikkaamalla jutun kuvaa.

Lue lisää:

Gatlin hehkutti epätodellista hetkeään Boltin kanssa – legenda puolusti buuauksien keskellä

Lauantain herkkupalat: Maailman nopeimman miehen titteli vietiin Boltilta, Ståhlin hopealaulu kajahtaa ruotsiksi

Faneilta jäätävä buuauskonsertti maailmanmestarille – Gatlin yllätti täpötäyden stadionin housut kintuissa

Boltille jättipettymys jäähyväissatasella - Gatlin hiljensi Lontoon stadionin

Unohtakaa Usain Boltin mahdollinen paluu - Tässä syyt miksei yleisurheilulegenda syty enää kilparadoille

Askel kuin jättiläisellä, voimaa kuin pienessä perämoottorissa – tässä syyt maailman nopeimman miehen ylivoimaan

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat