Jatkuvat tekniset ongelmat häiritsevät Latvalaa – kertoi jatkavansa Toyotalla

Saksan MM-ralli oli jo kolmas kilpailu peräkkäin, jossa Toyotan Jari-Matti Latvala on kärsinyt auton teknisistä ongelmista. Latvala myöntää, että tekniset ongelmat vaikuttivat Saksassa jo omiin suorituksiinkin.

urheilu
Jari-Matti Latvala
Toyotan Jari-Matti Latvala on jo kärsinyt kolmessa peräkkäisessä kilpailussa autonsa teknisistä vioista.Tomi Hänninen

Toyotan Jari-Matti Latvala joutui kärsimään jo kolmannessa kisassa peräkkäin teknisistä ongelmista, kun hän sijoittui Saksan MM-rallissa seitsemänneksi. Yhteensä Latvala jäi kisan voittoon ajaneesta Ott Tänakista lähes neljä minuuttia.

Jo Suomen ja Puolan MM-ralleissa Latvalan Toyotaan olivat iskeneet tekniset viat.

Saksan MM-rallissa Latvalalla tuli jo viidennellä erikoiskokeella moottorivika ja samalla hän putosi kärkitaistosta. Lisäksi Latvalalla oli ongelmia käsijarrunsa kanssa.

Lauantai-iltana ja sunnuntaina Latvalan vauhti oli jo hyvää, kun hän ajoi yhden pohja-ajan. Kisan päättäneellä Power Stagella Latvala oli kolmas, joten siitä tuli kolme lisäpistettä.

– Auton suorituskyvystä tämä ei ole kiinni. Mutta meillä on ollut tässä kilpailussa liikaa pieniä teknisiä ongelmia. Ne ovat häirinneet kokonaisuuden saavuttamista ja tasaisuutta, Latvala myöntää.

Suomalaiskuljettaja jäi kärjestä myös esimerkiksi lauantaina rengasrikon takia pari minuuttia lisää. Latvala tunnustaa, että tekniset vaikeudet häiritsivät omaa suoritustasoa.

– Se oma ajaminen häiriintyy vaan välillä. Sitten ajan itsekin huonosti. Voin nostaa käden pystyyn, että olisi pitänyt ajaa paremmin. Huonoja erikoiskokeitakin on takana, Latvala sanoo.

– Mutta auto menee nyt. Se on tärkeintä.

Miten ensi kausi? Onko jo kaikki kuviot selvät?

– Ensi vuonna ajetaan. Se on tärkeintä tietää. Auto on nyt hyvä, mutta saadaan ne pienet palikat kohdalleen. Tiedetään, että alkuvuodesta pitäisi olla taistelemaan heti voitosta muiden kanssa. Se on tärkeintä. Siihen pitää pyrkiä, Latvala vastaa.

Ja istut Puuppolassa tehdyssä WRC-autossa?

– Kyllä. Suomalaista. Made in Finland, Latvala tokaisee.

Ennen ensi kautta MM-rallisarjassa on kuitenkin luvassa kolme kilpailua. Seuraavan kerran kisataan vasta lokakuun alussa Espanjassa. Latvala aikoo tauolla osallistua Celicalla yhteen Historic-ralliin, jos kaikki onnistuu.

– Sitten on vähän Lapissa lomailua, jonka jälkeen tiukkaa testaamista. Yritetään saada vehkeet tiukkaan lyöntiin. Espanjassa on soraa ja asfalttia. Molemmilla elementillä pitää pystyä ajamaan ennen kilpailua, Latvala painottaa.

Lue myös:

Saksan MM-rallissa virolaisjuhlaa – Hänniselle huippusijoitus suomalaisittain mollivoittoisessa kisassa

Latvala murjoi autoaan ja ajoi pohja-ajan Saksan MM-rallissa – Hänninen taistelee yhä neljännestä sijasta

Latvalan huono tuuri jatkui Saksan MM-rallissa – Tänak johdossa perjantain jälkeen

Latvalalla moottoriongelmia viidennellä ek:lla – jäi kärjestä lähes puolitoista minuuttia

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat