Suora

  • Ei nainen eikä mies - voimanostaja Emmeth Törrönen piti hylkäämisen pelossa sukupuoli-identiteettinsä salassa vuosia

Kyynelehtivä Therese Johaug: "Minulla oli unelma olympialaisista"

Lehdistötilaisuudessa itkuisena esiintynyt Therese Johaug ilmoitti seuraavaksi tavoitteekseen vuoden 2019 hiihdon MM-kisat.

urheilu
Therese Johaug
Norjalaishiihtäjä kommentoi CASin päätöstä 18 kuukauden kilpailukiellosta tuoreeltaan.

Therese Johaugilta jää helmikuun Korean olympialaiset väliin, kun Urheilun kansainvälinen vetoomustuomioistuin CAS kovensi Norjan hiihtotähden kilpailukieltoa. Anabolisesta steroidista kärähtäneen Johaugin 13 kuukauden panna piteni 18 kuukauteen. Kilpaladuille 29-vuotias Johaug pääsee palaamaan vasta huhtikuussa 2018.

- Tämä oli shokki. Unelmanani oli kilpailla Pyeongchangissa, Johaug sai sanottua lehdistötilaisuudessa kyyneleitään niellen.

Johaug oli saanut tiedon tuomiosta jo maanantaina kello 12. Odotus tiistaina Suomen aikaa kello 13.15 pidettyyn lehdistötilaisuuteen oli kuitenkin pitkä ja raskas.

- Sain jo eilen kuulla, etten pääse mukaan olympialaisiin. Olen tehnyt todella paljon töitä menestymisen eteen. Tämä on rankkaa.

Olympiaunelman murettua Johaug ilmoitti kuitenkin kääntäneensä katseensa jo tulevaan. Seuraava kilpailullinen suurtavoite on Itävallassa käytävät vuoden 2019 MM-kisat.

- Seefeld on seuraava tavoitteeni, sinne on vielä puolitoista vuotta. Minun on nyt käytettävä aika hyväkseni ja saatava tämä pois alta. Hiihtäminen on intohimoni ja haluan vielä seistä podiumilla. Se on uusi unelmani, Johaug sanoi.

Vaikka lehdistötilaisuus kesti vain vajaa kymmenen minuuttia, muisti Johaug silti myös häntä yli vuoden kestäneen oikeusprosessin aikana tukenutta lähipiiriään.

- Haluan kiittää sponsoreitani, perhettäni, Nils Jakobia (soutajapoikaystävä Nils Jakob Hoff), Karsteinia (pikkuveli Karstein Johaug), Jörniä (manageri Jörn Ernst) ja kaikista eniten Norjan kansalaisia, jotka ovat olleet tukenani tänä vaikeana vuotena. Ilman heitä en olisi täällä tänään, Johaug sopersi.

Lue lisää:

Hiihtotähti Therese Johaugille 18 kuukauden kilpailukielto - olympiaunelma murskaksi

Kommentti: Johaugin tuomio on tärkeä urheilun uskottavuudelle – lääkäristä ei voi tehdä syntipukkia

Johaug murtui CAS:n päätöksestä – "Käsittämätön tuomio"

Jauhojärven mukaan Johaug-päätös luo uskottavuutta: "Tuollaisia vahinkoja ei pitäisi sattua varsinkaan kyseisessä maassa"

Norjalaiset kauhistuivat Johaugin dopingpannaa: Olen sokissa

Kyyneleitä ja murentuneita unelmia – näin vuoden odotetuin dopingpäätös julkistettiin

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat