Suora

  • Uinnin lyhyen radan MM
  • Freestylen MC, Thaiwoo
  • Urheilustudio
  • Jääkiekon EHT FIN - SWE
  • Mäkihypyn MC: naisten mäkihyppy, Premanon
  • Hochfilzen, naisten takaa-ajokilpailu
  • Alppihiihdon MC, Val Gardena
  • Val Gardena, miesten syöksylasku
  • Uinnin lyhyen radan MM
  • Urheilustudio
  • Uinnin MM
  • Urheilustudio
  • Davos, sprintit
  • Jääkiekon EHT: RUS - CZE
  • Blast Lissabon CS:GO
  • Ampumahiihdon MC: Hochfilzen, miesten takaa-ajokilpailu
  • Hochfilzen, miesten takaa-ajokilpailu
  • Urheilustudio
  • PUBG Europe League finaalit
  • Engelberg, miesten mäkihyppy

Uunituore kysely Suomen kärkiurheilijoille hätkähdyttää: rahat loppu, valmentajat kiipelissä ja tulevaisuus huolettaa

Yle Urheilun kysely suomalaisille yleisurheilun arvokisakävijöille pysäyttää. Nykytilanne ei tyydytä ketään, sillä Suomi on pudonnut kansainvälisestä kilpailusta. Trendin kääntämiseen löytyy myös ratkaisumalleja.

yleisurheilu
Naiskeihäänheittäjä
EPA

Lontoon MM-kisat olivat pettymys suomalaiselle yleisurheilukansalle. Suomen joukkue kutistui loukkaantumisten ja heikkojen tulosten takia ennätyksellisen pieneksi, ja menestykseksi voi laskea lähinnä Tero Pitkämäen viidennen sijan keihäänheitossa. Jo ennen kisoja keskusteltiin siitä, mikä maamme yleisurheilujärjestelmässä oikein mättää.

Yle Urheilu kysyi asiaa Lontoon kisojen jälkeen suoraan Suomen parhailta yleisurheilijoilta. Kyselyyn vastasi 17 huippu-urheilijaa, jotka ovat edustaneet Suomea arvokisoissa.

82 prosenttia vastanneista oli sitä mieltä, että Suomessa on melko vaikeaa tai erittäin vaikeaa olla ammattimaisesti toimiva yleisurheilija. Yksikään urheilijoista ei kokenut, että se olisi maassamme erittäin helppoa.

Yli puolet vastasi, että Suomi ei ole pysynyt mukana yleisurheilun kansainvälisessä kehityksessä. Loput kokivat, että kehityksessä on pysytty mukana vain osittain. Yksikään yleisurheilija ei valinnut vastausvaihtoehtoa, että Suomi on pysynyt mukana lajin kehityksessä.

Yle Urheilun kysely yleisurheilijoille
Yksikään urheilija ei kokenut Yle Urheilun kyselyssä, että Suomessa olisi helppo olla ammattimaisesti toimiva yleisurheilija. Yle/Seppo Suvela

Kyselyn kirjallisissa vastauksissa yleisurheilijat kertoivat, missä asioissa suomalaiset antavat tasoitusta muille. Suurin huoli on tuttu Yle Urheilun viime vuonna tekemästä kyselystä, jonka mukaan suurin osa yksilölajien huippu-urheilijoista sinnittelee alle köyhyysrajan jäävillä tuloilla.

"En minä tiedä miten esim. joku ruotsalainen MM-mitalisti Lontoosta elää, saati vaatimattomamman tason kaveri. Pelkkiä oletuksia. Mutta sen pystyn sanomaan, että mitä itse omassa arjessa pitäisi parantaa. Ja se on periaatteessa kaikki viimeinen rutistus kiinni siitä, että pääsisi täysipainoisesti panostamaan urheiluun, perustoimeentulo taattu. Semmoista ei ole. Amatööripohjalta, muun toimen kanssa yritetään olla ammattilaisia. Onnea matkaan!”

”Taloudellinen toimeentulo on täysin itsestä riippuva, eli töissä täytyy käydä, että perusarki pyörii - valitettavasti. Urheilu on harrastus, kallis sellainen. Järjestetään kaikkea kivaa fyssaria, lääkäriä jne., että ollaan tyytyväisiä, mutta toimeentulo pitää hankkia muualta, että pystyy harrastamaan. Harva pystyy panostamaan täysillä urheiluun ja siinä menetetään se ratkaiseva etu.”

Arvokisakävijöiden mielestä suomalainen yleisurheilujärjestelmä on monin paikoin puutteellinen ja sekava. Kritiikkiä sai talousvaikeuksissa kamppaileva Suomen Urheiluliitto, jonka toimintaan moni on pettynyt. Jo liki 20 vuotta sitten perustetut, vuosi sitten uudelleen lanseeratut kaupunkivalmennuskeskukset eivät ole vakuuttaneet urheilijoita.

“Tukijärjestelmää pitäisi muuttaa niin, että urheilija hyötyisi taloudellisesti paremmin. Nyt liitossa ns. johto on ollut jatkuvasti samaa ja työtehtävät kiertää kaverilta kaverille ja hyvä veli -verkosto kukoistaa. Yleisurheilu on ollut vuosikausia laskusuunnassa, jos katsotaan pelkästään arvokisamenestystä, niin miksi siellä on edelleen samat naamat pyörimässä? Muutoksen pitää tapahtua jonkun ulkopuolisen toimesta, koska nykyinen johto ei pysty ja ei ole pystynyt siihen vuosikausiin.”

Ammattimaisuus kaukana arjesta

Vastaukset ovat häkellyttäviä, sillä kyse on maamme parhaista yleisurheilijoista, joiden pitäisi taistella arvokisatantereilla menestyksestä. Vastanneista yli puolet on opiskelijoita, jotka yrittivät hankkia riittävästi opintopisteitä rahoittaakseen huippu-urheilemisen. Sponsorirahat ovat kiven alla eikä tukirahoihin voi luottaa.

“Pienistä tuloista maksettava perusmenojen lisäksi valmentajan palkka yms.. Tuet annetaan vuosi kerrallaan, joten pidempiä suunnitelmia vaikea tehdä ja tuilta tippuu helposti esim. omalla kohdalla loukkaantumisen vuoksi.”

“Taloudellinen toimeentulo ei ole tällä hetkellä riittävä siihen, että pystyisin käyttämään kaikki huoltokeinot ja muut harjoittelun ulkopuoliset avut kehittymiseen.”

Maraton.
EPA

Harvalla yleisurheilijalla on mahdollisuus heittäytyä ammattilaiseksi. Reilu kolmannes vastanneista on täysipäiväisiä urheilijoita, mutta heitäkin stressaa epävarmuus rahoituksesta.

“Suomessa lähes kaikki tuet ovat vuositukia, jonka jälkeen katsotaan tilanne uudelleen ja pudotetaan mahdollisesti urheilijoita tuelta. Tällöin heikoilla ovat ne, jotka ovat kärsineet vammoista, tai joilla on alavireinen kausi erinäisistä syistä. Näiden syiden vuoksi on ns. helppo unohtaa urheilijat. Ulkomailla monessa muussa maassa tilanne parempi, mutta urheilijat edustavat ilmavoimia, poliisia ja armeijaa. Saavat urheilusta palkkaa ja ainoa asia mitä tekevät, on urheilu. Suomessa sama asia tarkoittaisi 40h työviikkoja, josta saat palkan ja sen lisäksi urheilet.”

Kirkkaimmat tähdet saavat opetusministeriön apurahaa (siirryt toiseen palveluun), mutta matkalla huipulle eurot ovat tiukassa.

“Jos opiskelijan ainoa suora tuki pankkitilille on Kelan maksama opintotuki niin on aika vaikeaa maksaa elämisestä ja vielä laadukkaasta sellaisesta. Niin kauan kuin lähes kaikki tuet ovat kuitteja vastaan saatavat urheilutuet, on elämiseen vaikea saada rahaa ilman työntekoa tai maksajaa kuten vanhempia.”

"Amatööripohjalta, muun toimen kanssa yritetään olla ammattilaisia. Onnea matkaan!"

Monille arvokisaurheilijoille yleisurheilu ei ole toimeentulon tuova ammatti. Sama ongelma koskee urheilijan tärkeintä tukihenkilöä, valmentajaa. Sivutoimisen valmentajan on mahdotonta seurata kaikkia harjoituksia kotimaassa ja ulkomailla.

“Valmentaja ei pysty seuraamaan varsinkaan harjoituskausilla suurta osaa harjoituksista, jolloin laadun ja palautumisen hallinta kasautuu urheilijalle.”

“Urheilijalle ei tarjota riittävästi mahdollisuuksia harjoitella yhdessä maan parhaiden urheilijoiden kanssa. Vuodesta vähintään 95% joudutaan painamaan yksin pitkää päivää ja suuri osa tästä opiskelujen kanssa. Tämä aiheuttaa ongelmia helposti jos urheilija ei pysty vertaamaan itseään tarpeeksi usein muihin kovatasoisiin kilpailijoihin. Toinen samaan ilmiöön perustuva ongelma on, että suurella osalla urheilijoista valmentaja ei pysty olemaan riittävästi harjoituksissa paikalla. Valmentajan lähtökohdat voivat olla oman työn puolesta haastavat, että muutama kerta viikossa voi jäädä hyvinkin mahdolliseksi huipputasollakin.”

Jotkut urheilijoista kokevat, että myös harjoitusolosuhteissa on puutteita. He ovat yksinäisiä puurtajia, joilla ei ole riittävän kovaa harjoitusseuraa. Ulkomaan ja kotimaan leirityksiä tai kansainvälisiä kisoja ei ole riittävästi.

Kaikissa yleisurheilun lajeissa Suomessa ei ole saatavilla kansainvälistä tietotaitoa. Tukipalveluita kuten lääkäreitä ja fysioterapeutteja on olemassa, mutta niiden hankkiminen on usein urheilijan omalla vastuulla.

“Ei ole mitään selkeää järjestelmää mitä hyväksikäyttäen urheilijalle tehtäisiin asiat mahdollisimman helpoksi ja keskittyminen itse urheiluun olisi mahdollista. Urheilija joutuu käytännössä suunnittelemaan ja selvittämään kaiken itse. Tietotaito niin johdon kuin valmennuksen osalta puutteellista, ja toiminta on enemmän "toivotaan, toivotaan" - hakuammuntaa ilman tieteellistä faktaa.”

“Tukipalveluja on saatavilla, mutta kukaan ei organisoi ja ota vastuuta isossa kuvassa. Toisinsanoen "mikä järjestelmä"?”

“Järjestö ja järjestelmä itsessään tuntuu hirmu etäiseltä. En oikeastaan voi sanoa montaakaan asiaa mitä ne edes tekee? Kalliita ne kuulemma ovat. Ilmeisesti niin hienojakoinen suodatin, jos kaikki kolikot sieltä tippuvat alaspäin niin matkalle suurin osa jää. Uskomattomalta tuntuu, miten vaikea on rahoitusta saada urheilija-valmentaja pareille. Valmentaja käy töissä muualla. Urheilija käy koulussa tai töissä ellei jopa molempia. Eikö tämä ole ongelma? Sivutoimisuus ilmeisesti kunniassa, mutta ei kukaan hullu silleen tuloksia tule samaan. Paras jää mittaamatta ulos takuulla.”

“Talkooperinne jäänyt päälle”

Suomalaisessa yleisurheilussa on hoettu jo vuosikausia, että muutoksia tapahtuu ja että urheilijoiden asema paranee. Suurin osa kyselyyn vastanneista urheilijoista ei ole huomannut muutosta parempaan. Samaa mieltä ovat myös monet Yle Urheilun haastattelemat valmentajat. Osa heistä puhui nimellään, osa halusi pysyä nimettömänä.

– Muutoksia ei ole tehty. Nytkin yritetään lämmittää vanhoja asioita uusilla nimillä. Kun keksitään uutta, niin vanhat jäävät silti elämään ja olemaan. Tulevaisuus vaatii korjausliikkeitä. Nyt täytyy herätä. Pitää saada seurat vahvistumaan ja sitten muutamat huiput, sitten voisi tulla tulosta. Pikkuisen pelottaa tämä tulevaisuus, nuorten maajoukkueurheilijoita valmentava Jari Kataja sanoo.

Suomi on huippu-urheilun kehitysmaa.

Tuomas Sallinen.

Samaa mieltä on Tuomas Sallinen, joka toimi vuosina 1991-1998 Suomen Urheiluliitossa lajivalmentajana ja valmensi aikakauden parasta kolmiloikkaajaa Johan Meriluotoa. Sallisen mukaan resurssit olivat silloin paremmat, vaikka yleisurheilijoita ei silloinkaan ammattilaisina paljon ollut.

– Tulevaisuus näyttää heikolta. Suomi on huippu-urheilun kehitysmaa. Meillä on jäänyt talkooperinne päälle ja aika on ajanut ohi. Olen katsonut sitä arkea, ja huippu-urheilijaksi ryhtyminen on taloudellinen riski ja uhraus. Ei sitä monikaan myönnä jälkikäteen, mutta näin on, sanoo Sallinen, entinen kolmiloikkaaja ja nykyinen valmentaja.

Yleisurheilu yleiskuva
EPA

Kenttätyötä tekevien valmentajien mielestä suomalainen yleisurheilujärjestelmä on remontoitava. Resursseja on saatava lisää, ja seuratyön tuottamille lahjakkaille nuorille on saatava parempaa tukea jo ennen aikuistasoa.

– Huippu-urheilijaksi kehittyminen on sattumaa. Muihin maihin verrattuna tämä ei tietenkään ole riittävää. Ei 15-vuotiaalla urheilijalla ole tietoa mitä tehdä, pitää olla riittävän vahva taho, joka ottaa kiinni, sanoo pääkaupunkiseudun akatemiavalmentaja Harri Laiho.

Suomalaisessa yleisurheilujärjestelmässä on ensin menestyttävä, jotta tukea saa lajiliitolta ja Olympiakomitean huippu-urheiluyksiköltä. Mutta jo menestyäkseen on tehtävä uhrauksia, hankittava ympärilleen valmentajat, lääkärit, fysioterapeutit, harjoituspaikat ja -leirit sekä sellainen toimeentulo, joka haittaa urheilua mahdollisimman vähän.

– Meidän järjestelmämme ei ole riittävän pitkäjänteinen. Aikuisurheilussa huippu tulee vasta lähempänä 30 ikävuotta, mutta jo 23-24 vuoden ikäisenä tippuu järjestelmän ulkopuolelle ja urheilija jää ihan yksin. Siinä vaiheessa pitäisi laittaa kaikki peliin, mutta systeemi loppuu, kuvailee entinen moukarin lajivalmentaja Tero Linja.

– Opiskelut ovat silloin loppusuoralla, usein tulee tasanne tuloskehityksessä ja pitää alkaa miettiä, mistä saa rahaa. Sopivalla, esimerkiksi puolipäiväisellä työkuviolla se voisi onnistua, mutta meillä ei ole sellaisia. Jos on, niin ne ovat yksittäisten urheilijoiden omia rakennelmia. On täysin urheilijan ja valmentajan vastuulla kehittää omat kuviot.

Huippu-urheilijaksi kehittyminen on sattumaa.

Harri Laiho.

Suomessa huippu-urheilusta vastaa eri lajeissa yhä vahvemmin Olympiakomitean huippu-urheiluyksikkö. Lajiliiton tehtävänä on silti auttaa ja kehittää seuroja sekä harjoittaa kilpailutoimintaa ja lajin huippu-urheilua. Yle Urheilun haastattelemien valmentajien mukaan lähellä huippua oleville urheilijoille Olympiakomiteasta ei ole hyötyä, sillä se auttaa yksittäisiä tähtiurheilijoita ja valmentajia.

Kaupunkikeskukset, ketä varten?

Suomen Urheiluliiton valmennusjohtajan Jorma Kemppaisen johdolla yleisurheilun nostajaksi valittiin viime syksynä kaupunkivalmennuskeskukset. Liitto irtisanoi viime vuonna eri yleisurheilulajeista vastanneet lajivalmentajat ja palkkasi vetäjät kolmelle keskukselle.

Jyväskylässä tehtävän otti vastaan entinen pikajuoksija Hannu Hämäläinen, Tampereella entinen pituushyppääjä Tommi Evilä ja Helsingissä pitkän linjan yleisurheilumies Antti Leskinen. Leskinen irtisanoutui puolipäiväisestä tehtävästään heinäkuussa, ja Hämäläinen siirtyy hänen tilalleen. Sekä Evilä että Hämäläinen ovat valmentajina kokemattomia.

Mikään uusi asia kaupunkivalmennuskeskukset eivät ole. Esimerkiksi Keskisuomalainen kertoi 6.10.1998 lehtijutussaan Urheiluliiton Huippu-urheilustrategiasta 2002, joka kulminoitui viiteen kaupunkiin perustettuun harjoituskeskukseen.

Lehtijuttu -Lehtijuttu Keskisuomalaisessa 6.10.1998.jpg
Keskisuomalainen kertoi vuonna 1998 Urheiluliiton tulevista harjoittelukeskuksista, joista yksi perustettiin Jyväskylään.

Kyselyyn vastanneille urheilijoille kaupunkivalmennuskeskuksista ei ole ollut juuri hyötyä.

“En juuri mitään. Hyvin pieniä asioita, kuten mahdollisuuksia pieniin testauspalveluihin ja lihashuoltoa mahdollisesti.”

“Surkea tilanne, koska urheilija käy ensiksi töissä, että pääsee illalla nauttimaan harjoittelukeskuksen antimista eli siitä samasta hallista, jossa on urheillut jo monta vuotta samoissa olosuhteissa. Siellä jo aamupäivällä on akatemian johdetut treenit menossa, mutta pitikin mennä töihin. Toinen esimerkki, vaihdat vain työpaikan tilalle opiskelijan/luennon/labran.”

“En mitenkään koska minulla on jo tiimi kasassa enkä tunne että on tarvetta mihinkään muuhun tällä hetkellä. Yhteishenki voisi kuitenkin olla parempi maajoukkueessa, koska vaikka en ole kaupunkivalmennuskeskuksissa niin voisi silti joku välittää meistäkin. Ehkä tulla välillä käymään ja katsomaan miten menee tai sitten viestin kautta katsoa että kaikki kuitenkin on kunnossa ja asiat etenevät.”

“Kaupunkivalmennuskeskus on itselle iso kysymysmerkki. Mitä se pitää sisällään (?) Joko ei mitään konkreettista hyötyä tai sitten viestintä sen mahdollisista hyödyistä itselle on ollut minimaalista.”

Valmentajien mielestä kaupunkivalmennuskeskukset eivät toimi sellaisenaan, vaikka myös hyvää työtä on tehty. Toiminta on nivoutunut paikkakuntien urheiluseurojen ympärille, jotka eivät kuitenkaan ole liiton panostuskohteita. Nyt liian usein käy niin, että urheilijoilla ei ole syytä muuttaa paikkakunnille, jos esimerkiksi opiskelupaikka jää haaveeksi.

– Jos meillä olisi esimerkiksi Ranskan malli, jossa asuminen ja eläminen olisi ilmaista, niin silloin se voisi toimia. Mutta enemmän urheilijat muuttavat sinne, minne pääsevät opiskelemaan. Koska samalla pitää jotenkin pystyä rahoittamaan urheileminen. Mielestäni pitäisi saada vahvempia seuroja, arvioi Jari Kataja.

SUL:n valmennusvaliokunnassa istuva Pekka Nurmi myöntää, että vielä keskuksissa ei ole saatu kovin paljon aikaiseksi. Uusilla vetäjillä on suuri työtaakka puolipäiväisillä sopimuksilla.

– Kaipaisin uskoa ja vahvistusta siihen, että valittu linja on oikea. Käytössä olevat resurssit ovat osaltaan pakottaneet tähän ratkaisuun. Lähivuosina varmasti näemme, kehittyykö lajimme näillä valinnoilla haluttuun suuntaan, mutta paljon on tekemistä ennen sitä, Nurmi toteaa.

Urheiluliitto on ollut talousvaikeuksissa vuoden 2012 EM-kisojen miljoonatappioiden (siirryt toiseen palveluun) jälkeen. Säästökuuri on näkynyt urheilijoiden arjessa.

Maajoukkuetoimintaa ja leirityksiä on karsittu. Monissa yleisurheilun lajeissa esimerkiksi Suomen mestarit ja mitalistit eivät enää kuulu mihinkään leiritysryhmiin. Tämä asettaa omat haasteensa nousta kansainväliselle tasolle. Yle Urheilun tietojen mukaan viime vuoden Ruotsi-ottelijoilta pyydettiin annetut tavarat takaisin, koska liitolta puuttui tälle vuodelle varusteyhteistyökumppani.

Järjestelmän pitäisi tuoda kaksikolle vaihtoehtoja leirityksestä lähtien.

Pekka Nurmi.

– Olemme tottuneet siihen, että liitto hoitaa ja liitolla on rahaa. On totuttu, että palvelut tulevat ja edelleen toivoisin, että niin tapahtuisi. Liiton johdossa nähdään kokonaisuus ja siellä on rohkeutta uudistaa. Mutta laji pitäisi myydä paremmin, että resurssit olisivat paremmat. Nyt on tehty oikeita toimenpiteitä ja panostettu valmennuskeskuksiin. Mutta niihin pitäisi saada enemmän resursseja, jotta ne eivät jää sanahelinäksi, Nurmi sanoo.

– Urheilijoiden edellytykset toimia huipputasolla vaadittavalla tavalla eivät nykymallilla usein täyty. Urheilijana pitää hirveästi taistella leirityksistä ja kisoista lähtien. Oto-valmentajan ja urheilijan aika ja energia kuluu siihen, että yrittää päästä eteenpäin. Järjestelmän pitäisi tuoda kaksikolle vaihtoehtoja leirityksestä lähtien.

Suomi ja Ruotsi Tampereella
Tomi Hänninen

Näillä eväillä takaisin huipulle

Mitä sitten pitäisi tehdä, jotta suomalaiset yleisurheilijat palaisivat taistelemaan mitaleista arvokisoissa? Yle Urheilun kyselystä ja kenttävalmentajien haastatteluista nousee esiin selkeitä toiveita Urheiluliiton suuntaan.

Nyt pitäisi rakentaa selkeä järjestelmä, jossa lahjakkuudet tunnistetaan ajoissa, 15-20-vuotiaina, ja heille pitäisi näyttää realistinen tie huipulle. Tukea olisi tultava jo ennen Suomen ennätyksiä, sillä niihin yltääkseen urheilijan ja valmentajan on rakennettava tarvittava tukiverkosto sekä järjesteltävä jonkinlainen toimeentulo.

Suoraan urheilijalle ja valmentajalle on saatava riittävästi rahaa. Heidän ei tarvitse olla täysammattilaisia, mutta urheiluun pitää pystyä keskittymään. Oman toimen ohella ei laajasti kilpaillussa lajissa voiteta nykyään arvokisamitaleita.

“Tärkeintä olisi mielestäni luoda järjestelmä jossa kärkitason urheilijat saisivat keskittyä täysin harjoitteluun ja palautumiseen. Nyt energiaa menee liikaa urheilussa oleellisten perusoheistoimien selvittämiseen ja järjestelyihin. Huippu-urheilussa on oltava tulos tai ulos -periaate saavuttaakseen parhaan mahdollisen menestyksen: jos joku osa-alue valmennuksessa/järjestelmässä ei toimi, on oltava tarpeeksi rohkea muuttaa sitä.”

Urheilijoiden mielestä suomalaiset tarvitsevat kansainvälisen tason ympäristön, jossa harjoitellaan ja kilpaillaan kovassa seurassa. Yksin puurtamisesta ei tule mitään.

Kuulantyöntö yleiskuva.
EPA

“Järjestelmän pitäisi pystyä tarjoamaan urheilijalle huippuvalmennuksen lisäksi kaikki oleelliset asiat päivittäisvalmentautumiseen (lihashuolto, palautumiskeskus, lääkäripalvelut, terveyskontrollit, ravinto, asuminen, harjoitteluolosuhteet). Urheilukeskus/-kampuskeskittymä kansainvälisen tason urheilijoille sekä nuorille lupauksille. Mahdollisesti hakea apua myös ulkomailta tai tarjota top-urheilijoille mahdollisuutta päästä mukaan kansainväliseen tiimiin jossa edellä mainitut asiat ovat kunnossa.”

Jos ammattilaisuus ei ole realistinen vaihtoehto, yleisurheilijoille on hankittava urheilun kanssa joustavia opiskelupaikkoja ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin.

“Koulutuksen yhdistäminen urheiluun tulisi olla paljon helpompaa ja enemmän urheilua ymmärtävää ja joustavaa. Suomeen tulisi saada korkeakoulutusta tarjoava erittäin laadukas harjoituskeskus johon kaikki huippu-urheilijat Suomesta pystyisivät tulemaan ja saamaan sieltä harjoituksellisen hyödyn muista urheilijoista ja optimaalisen palautumisen sekä ravinnon. Valmennuksellisesti tulisi taata joko henkilökohtaisille valmentajille mahdollisuus seurata urheilijansa harjoituksia riittävästi tai koota riittävä määrä huippuja samaan ja tarjota heille erittäin laadukasta kansainvälistä valmennusta.”

Urheilijat ja valmentajat haluaisivat päästä yhdessä leireille, joissa oppia voi ammentaa lajin kotimaisilta huipuilta ja ulkomaisilta tähdiltä. Kansainvälistä tietotaitoa kaivataan, myös uransa jo lopettaneiden osaaminen halutaan hyödyntää.

“Yhteisiä leirejä lajiryhmittäin vähintään 5-6 x vuodessa, joissa valmentajat pääsevät samalle foorumille. Näillä leireillä myös tukipalvelujen tiukka seuranta urheilijoille.”

Yleisurheilijoiden ja valmentajien toiveet liittyvät pitkälti rahaan, resursseihin ja olosuhteisiin, mutta toistuva teema on myös välittäminen. Koska yleisurheilu ei ole houkutteleva ammatti, huippua tavoittelevat kaipaavat myös henkistä tukea. He toivovat yhteydenottoja silloinkin, kun urheilija on loukkaantuneena tai tulokset jäävät vaisuiksi.

“Ehkä pitämään yhteyttä enemmän jotta urheilijakin tietää että hänestä välitetään ympäri vuoden eikä vaan silloin kun menee hyvin.”

“Arvokisoissa yhteishenki voisi olla paljon parempi. Joka kerta on vähän sama juttu, tuntuu ettei hirveästi välitetä urheilijoista ja saa aika paljon ottaa itse selvää kaikesta. Voitaisiin enemmän pitää huolta että urheilijoilla on kaikki hyvin, sekä ennen kilpailua että sen jälkeen vaikka onkin mennyt huonosti.”

Moni suomalainen arvokisayleisurheilija haaveilee perusasioista, jotka ovat monille kilpailijoille itsestäänselvyyksiä Euroopan ja maailman huipulla. Toimeentulo, jonka ansiosta voi keskittyä harjoitteluun. Laadukas, päivittäinen valmennus ja uusin tietotaito. Kehittymistä tukevat olosuhteet ja tukipalvelut kotimaassa ja ulkomailla.

Ei ihme, että arvokisakävijöiden mukaan Suomi on pudonnut kokonaan tai osittain yleisurheilun kansainvälisestä kehityksestä. Yleisurheilu kuuluu edelleen suomalaisten ehdottomiin suosikkilajeihin, mutta talkooperinteellä ei mitaleita enää napsita.

Yksinään puurtavan yleisurheilijan nousu huipulle perustuu sattumaan, sitkeyteen ja oman toimen ohella toimivan valmentajan kykyihin. Jos menestystä edelleen halutaan, tarvitaan selkeä järjestelmä, joka tukee urheilijaa ja valmentajaa uran eri vaiheissa. Yle Urheilun kysely tarjoaa keskustelun ja kehitystyön pohjaksi vinkkejä arkiset ongelmat tuntevilta urheilijoilta.

Lue lisää:

Simo Lipsasen loikka huipulle juontaa "suomalaisesta hulluudesta" – urheilupomot vasta heräilevät tukemaan

Kolme syytä Suomen vaisuun yleisurheilukesään – "Jonkun pitää ottaa todellinen vastuu kokonaisuudesta"

Suomalaiset huippu-urheilijat elävät köyhyysrajalla – laskut maksamatta, rahaa ruokaan toimeentulotuesta tai isän kukkarosta

Suosittelemme

Tuoreimmat