Kärpillä on hiomaton timantti - "Kivihalme esitti Bobby Orrin tapaisia otteita"

Vaikean viime kauden mahalaskun jälkeen pohjoisen ylpeys Kärpät pyrkii tietoisesti kasvojen pesuun. Joukkuetta uudistettiin laajasti.

Kuva: AOP

OULU. Hyvän harjoituskauden jäljiltä luistin kulkee vauhdikkaasti ja tilanteita syntyy. Jo ennakkoon ounasteltiin maalinteon saattavan muodostua kompastuskiveksi. Kaksi ensimmäistä peliä HPK:a vastaan osoitti pelon aiheelliseksi.

Puolustukseen hankittiin laatua, kun Miika Koivisto siirtyi Mikkelistä puolustuksen johtohahmoksi. Avausviikonloppu oli hänen osaltaan takuuvarmaa työskentelyä Shaun Heshkan parina. Koeajalla oleva Teemu Kivihalme on hyvin luisteleva hyökkäysorientoitunut puolustaja. Rohkea pelaaminen palkittiin tasoitusmaalilla tänään. Kolmannessa erässä hänellä oli eväitä jopa pelin ratkaisuun  Esitys sytytti vaativan Raksilan yleisön taatusti.

Hyökkäykseen maalintekijöiksi hankitut Jasse Ikonen ja Charles Bertrand onnistuivat avauskierroksella maalinteossa. Vielä loukkaantumisesta toipuva Ikonen ei tänään pelannut. Bertrandilla tuntui intoa riitävän, mutta tehot jäivät uupumaan Ykkösketjuun tuli myös liikettä kevyesti liukuvan Julius Junttilan myötä. Hän pohjusti eilen voittomaalin. Laukauksia soisi "Jullelta " kuitenkin enemmän.

Ruotsista tullut keskushyökkääjä Nicklas Lasu osoitti monipuolisuutensa. Tänään hän  oli hyvin tärkeä erityisesti alivoimassa. Viime keväänä vahvasti Kuopiossa pelannut Jyri Junnila oli tänään vaisu. Hänelle jäi paljon parannettavaa. Rymistelijäksi hankittu Otto Karvinen pelasi Junnilan kanssa samassa ketjussa ja parannettavaa jäi hänellekin.

Myös valmennusosastolla tapahtui muutoksia. Mikko Manner nousi päävalmentajaksi ja junioripuolelta Lauri Mikkola toiseksi apuvalmentajaksi. Mannerin johdolla harjoittelu näyttää tehostuneen. Joukkue pelasi vauhdikkaasti ja työteliäästi

Mikko Manner oli tyytyväinen joukkueensa ilmeeseen.

- Oli meillä hyvä ilme. Kaikki paiskivat kovasti  töitä joukkueen eteen. Uudet pelaajat täyttivät paikkansa. Teemu Kivihalme esitti jopa Bobby Orrin tapaisia otteita. Hänestähän on kehkeytymästä liigan luisteluvoimaisin puolustaja, jonka otteita kannattaa kyllä tulla katsomaan.

Kotiyleisöä säväyttänyt Kivihalme oli ottelun jälkeen nöyränä:

- Yritän vain tehdä parhaani ja auttaa joukkuetta. En edes huomannut, että laukaukseni meni maaliin vasta, kun muut tulivat onnittelemaan.

- Olen kahden suunnan puolustaja. Tykkään olla mukana hyökkäyksissä ja käyttää luisteluani.

**Juhopekka Pietilä **