Maalitykin ruuti kastui HIFK:ssa, Aki Hintsan opit palauttivat peli-ilon – "Elämässä pitää olla muutakin sisältöä, tai jääkiekko ottaa liian ison vallan"

Juuso Puustinen on tehnyt alkukaudella jo lähes yhtä monta osumaa kuin viime kaudella runkosarjassa yhteensä. JYPiin siirtynyt hyökkääjä puhuu uransa reboottamisesta – uudelleen käynnistämisestä.

Kuva: AOP

Kun maalintekijällä hana ehtyy, pääjumi on väistämätön. Juuso Puustinen vierähti tähän kierteeseen yhä syvemmälle edellisten kolmen kauden aikana Helsingin IFK:ssa. Ensimmäisellä IFK-kaudella 23 maalia iskeneen hyökkääjään maalimäärät vähenivät kausi kaudelta. 15 maalia, sitten 13 ja viime kaudella enää kuusi.

- Jo kesken viime kautta alkoi aika vahva itsetutkiskelu, missä mättää. Olen kuitenkin tässäkin sarjassa näyttänyt, että kun olen kunnossa, niin pystyn tekemään tulosta. Jotain oli muutettava, kesällä JYPiin siirtynyt Puustinen kertoo.

Nyt kauden ensi pelit kertovat uudesta alusta. Maalintekijä on jälleen maalintekijä. 29-vuotias hyökkääjä on iskenyt viidessä pelissä viisi maalia.

Viime keväänä tuli herätys reboottamiseen – uran uudelleen käynnistämiseen. Tähän rakoon myös maisemanvaihdos Helsingistä Jyväskylään toimi uuden alun katalyyttinä.

Kuva: Tomi Hänninen

Kroppa kuntoon

Terve sielu terveessä ruumiissa. Ensimmäisenä Puustinen halusi saada kropan kuntoon. Takana oli vammoja ja rikkonaisia kesiä. Hän hankki ravintovalmentajan ja haki muutosta fyysiseen harjoitteluun.

- Jotain oli tehtävä, koska koko ajan tuli jotain vaivaa ja takaiskua. Nyt olen saanut ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen treenata terveenä koko kesän. Se näkyy varmasti luistelussa ja sitä kautta laukausmäärissäkin, Puustinen sanoo.

Puustinen on laukonut alkukaudesta hanakasti, lähes seitsemän kertaa ottelua kohden. Vaikka otanta on pieni, nousu viime kauteen on huomattava, jolloin Puustinen laukoi alle kolme kertaa per ottelu.

Puustismaiset kakkoskiekot

Tästä päästään toiseen seikkaan, joka on tukenut Puustisen uutta tulemista. JYPin hyökkäyspeli tuo esiin Puustisen vahvuuksia - laukausta ja vääntövoimaa. Urheilutoimenjohtaja Jukka Holtari on puhunut juusopuustismaisista kakkoskiekoista.

- En tiedä mitä tuo tarkelleen tarkoittaa, mutta koen olevani hyvänä päivänä varsin mainio kamppailija, Puustinen naurahtaa.

JYP pyrkii pelaamaan suoraviivaisesti kohti maalia heti siniviivan jälkeen. Myös Puustinen on saanut käyttää surutta hyvää laukaustaan. Kuti lähtee useasti kauempaakin.

- Irtokiekkoja pitää pystyä tuottamaan niin hyökkääjien kuin pakkienkin. Edellisillä kausilla pyrimme tuottamaan pidempiä hyökkäyksiä ja sitä kautta väsyttämään vastustajia, Puustinen puntaroi eroja aikaisempaan.

Kuva: AOP

Isä ja Aki Hintsa

Kolmas ja ehkä se merkittävin muutosprosessi Puustisella on tapahtunut korvien välissä. Kuopiolaislähtöinen hyökkääjä heräsi viime kaudella siihen, että elämän pitää olla muutakin kuin jääkiekkoa. Apu löytyi läheltä.

- Isän kanssa mietittiin näitä asioita jo joulukuussa. Hän on kova bisnes- ja projektimies. Sain häneltä idean tällaiseen onnellisuus-teemaan, Puustinen innostuu.

Hän kertoo, miten onnellisuus-otsikkoon kuuluu sekä pelin kulkeminen kaukalossa että vapaa-ajan hyvinvointi. Onnellisuus-otsakkeesta lähtee haaroja eli asioita, jotka mahdollistavat hyvin pelaamisen ja vapaa-ajalla viihtymisen. Näitä haaroja Puustinen sanoo seuraavansa.

Urheilusuoritus vie sen pari tuntia vuorokaudesta. Siihen jää hirveästi luppoaikaa. Kyllähän siihen pitää saada sisältöä, muuten jääkiekko saattaa ottaa liian ison vallan.

Juuso Puustinen

Ja tähän ajatukseen Puustinen sai vahvistusta edesmenneen urheilulääkärin Aki Hintsan kirjasta Voittamisen anatomia.

- Aki sanoi, että urheilija saa itsestään eniten irti silloin kun elämässä on muutakin sisältöä, Puustinen sanoo.

- Urheilusuoritus vie sen pari tuntia vuorokaudesta. Siihen jää hirveästi luppoaikaa. Kyllähän siihen pitää saada sisältöä, muuten jääkiekko saattaa ottaa liian ison vallan. Lumipalloefekti voi lähteä pyörimään väärään suuntaan. Se irtaantuminen on paljon vaikeampaa, kymmenettä ammattilaiskauttaan pelaava savolainen toteaa.

- Näitä minä pohdin. Eli miten olisin mahdollisimman onnellinen. Mielestäni olen toistaiseksi päässyt aika hyvin siihen tavoitteeseen. Nyt minulla on niitä juttuja, ystäviä ja muita ihmisiä, mitä tähän onnellisuuteen liittyy.

Lue myös