Lotta Lepistö oli MM-kisojen aika-ajossa 20:s

Hollanti vei kaksoisvoiton Bergenissä. Suomen edustajat jäivät kauas kärjestä.

urheilu
Lotta Lepistö
Lotta LepistöEPA

Lotta Lepistö polki maantiepyöräilyn MM-kisojen aika-ajossa sijalle 20 Norjan Bergenissä. Lepistö oli ensimmäisellä väliaikapaikalla 15:s, mutta putosi sitä seuranneella nousuosuudella kauemmaksi kärjestä.

Korkeimman nousun päällä Lepistö oli 22:s lähes puolentoista minuutin päässä kärjestä. Laskuvoittoisella loppuosuudella hän nousi kaksi sijaa, mutta ero kärkeen kasvoi yli kahteen minuuttiin.

- Olen ihan tyytyväinen, etten mossahtanut raskaalla reitillä tuonne radan varteen, Lepistö naurahti.

- Se oli kokonaisuudessaan ihan hyvä veto, vaikka ylämäkiosuuteen tuli pieni notkahdus. Siinä tuntui, ettei hommasta tule yhtään mitään, mutta lopun sain taas puristettua ihan ok.

Suomen toinen edustaja Sari Saarelainen oli lopputuloksissa 35:s. Hän jäi kärkiajasta kolme minuuttia 44 sekuntia.

Lauantaina edessä on 152,8 kilometrin maantieajo.

Aika-ajon voiton vei Annemiek van Vleuten ja Anna van der Breggen takasi kaksoisvoiton Hollantiin. Australian Katrin Garfoot sijoittui kolmanneksi. Vleuten voitti van der Breggenin 12 sekunnilla ja Garfootin lähes 19 sekunnilla.

Muokkaus 19.9.2017 kello 19.47: Lisätty Lepistön kommentteja.

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat