Suora

  • Elävä arkisto esittää
  • Ysäriä ja rillausta

Keihäslegenda Räty astui aikuisurheilun maailmaan – "60-vuotiaat eivät jouda vielä romukoppaan"

Seppo Räty haluaa murtaa sen käsityksen, että veteraani-iän saavuttaneet aikuisurheilijat olisivat liian vanhoja kilpaurheiluun.

yleisurheilu
Seppo Räty
Seppo RätyLehtikuva

Suomalainen keihäslegenda Seppo Räty teki uuden aluevaltauksen, kun Suomen Aikuisurheiluliitto (SAUL) valitsi hänet syyskuun alkupuolella heittolajien vastuuvalmentajaksi.

Aikuisurheilijoiksi lasketaan urheilijat, jotka ovat 30-vuotiaita ja sitä vanhempia, ja Suomi on ainakin yleisurheilussa yksi aikuisurheilun Euroopan parhaimpia. Heinä-elokuussa järjestetyissä EM-kisoissa Suomi oli kolmanneksi paras maa Ison-Britannian ja Saksan jälkeen.

– Projekti on aikataulussaan. Tällä hetkellä nostetaan tätä systeemiä ylös ja toiminta käynnistyy tammikuussa 2018, Räty kertoi Yle Puheen Urheiluillassa.

Räty ei ole Suomen yleisurheilijoiden menestystä seurannut, mutta on aiemmin leireillä ”vakoillut” urheilijoiden harjoittelua ja lajitekniikoita. Tästä hänelle heräsikin ajatus siitä, että tilanteelle voitaisiin tehdä jotain.

– Sillä puolella on monella valmentajalla hirveästi annettavaa, Räty vakuutti.

Mahdollisuudet melkein rajattomat

SAUL on järjestänyt valmennusleiritoimintaa jo vuodesta 2005 lähtien ja tätä jatketaan tulevaisuudessakin. Rädyn mukaan leirityksien lisäksi aikuispuolelle ollaan rakentamassa kahta kilpailusarjaa ja lisäksi omaa heittokarnevaalia.

– Ensi vuoden aikana niin sanottu valmentajaverkosto nostetaan pystyyn. Tämän myötä kuka tahansa voi ottaa yhteyttä valmentajaan ja pyytää oman paikkakunnan läheltä valmennusapua.

Rädyn mukaan Suomesta löytyy tällä hetkellä sekä harrastelijoita että kilpailijoita, joilla on mahdollisuudet kehittyä arvokisamitalisteiksi tai maailmanennätysten tekijöiksi.

– Mahdollisuudet kehittyä ovat melkein rajattomat. Tie on avoinna, kun saadaan lajitekniikat opeteltua. Se on mielenkiintoinen työsarka, kuinka paljon saadaan harrastelijoista kilpailijoiksi.

Ei liian vanha urheilemaan

Miten Saksan ja Iso-Britannian etumatka saadaan kiinni ja mennään ohi? Räty myöntää, ettei hän vielä tiedä, miten suuri ero maiden välillä tällä hetkellä on.

– Uskoisin kuitenkin, että se ero on kohtuuhelposti tavoitettavissa. Kuinka helposti ohi päästään? Se riippuu harrastajamääristä.

Aikaisemmin on ajateltu, että jo nelikymppiset ovat liian vanhoja kilpaurheilun pariin. 55-vuotias Räty haluaa muuttaa tämän käsityksen, mutta muistuttaa, että jokaisen harrastajan lähtötaso täytyy ottaa huomioon harjoittelussa.

– 60-vuotiaat eivät jouda vielä romukoppaan, sillä monet tekevät siinä iässä kovempia tuloksia kuin juniorit. 60-vuotiaana pystyy tekemään yllättävänkin kovia asioita, Räty totesi.

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat