Suora

  • Uinnin MM
  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu
  • Uinnin MM, aamun kilpailut

Painikonkari Rami Hietaniemi jatkaa uraansa – "Satsaan kaiken kevään EM-kisoihin"

Rami Hietaniemen urheilu-ura on kulkenut aallonpohjasta maailman absoluuttiselle huipulle ja takaisin. Nyt hän on päättänyt lähteä vielä yhteen taisteluun.

paini
Rami Hietaniemi
Jarkko Aittola.

Rami Hietaniemen urheilu-ura on kulkenut aallonpohjasta maailman absoluuttiselle huipulle ja takaisin. Tämän vuoden elokuu oli vuorostaan vaikeaa aikaa. Painin päävalmentaja Marko Yli-Hannuksela menetti uskonsa vammojen kanssa painineeseen Hietaniemeen ja pudotti tämän MM-kisajoukkueesta.

Kaksinkertainen arvokisamitalisti ei päätöstä sulattanut ja aloitti mykkäkoulun. Nyt pari kuukautta myöhemmin, Hietaniemi on niellyt ylpeytensä, kerännyt kiukkua ja päättänyt lähteä vielä yhteen taisteluun.

- En minä olisi pystynyt tuolla tavalla uraani lopettamaan. Haluan ottaa selvää onko miehestä vielä painimaan maailman huipulla. Satsaan kaiken kevään EM-kisoihin ennen kaikkea oman mielenrauhani takia, ja tietysti tukijoukoille haluan näyttää onko minusta vielä painijaksi, Hietaniemi kertoo.

Päivittäinen urheilijan elämä jatkuu muutoinkin uudessa komennossa. Maajoukkuepestin ohella Hietaniemen henkilökohtaisena valmentajana toiminut Yli-Hannuksela siirtyy taustalle ja remmiin hyppää maajoukkueuransa neljä vuotta sitten päättänyt Juha Hiltunen.

- Tarkoitus olisi muuttaa treenaamista paremmin vanhan miehen kropalle sopivaksi. Olen ehkä tehnyt viimeisten vuosien aikana virheitä rasituskuorman suhteen. Jatkossa minun pitää malttaa mieleni paremmin, 35-vuotta joulukuussa täyttävä veteraani jatkaa.

Jo pelkkä EM-kisapaikka on kovan työn takana. Hietaniemen sarjaan on nimittäin puskemassa nuori ilmajokisjärkäle Toni Metsomäki. Hän operoi viime kesänä kaksi junioreiden arvokisamitalia. Nuoren hirven ja kokeneen karhun keskinäiset miekkailut tulevat toivon mukaan värittämään suomalaista painitalvea.

- Painin kirkas tulevaisuus on puhtaasti hyvä asia ja olenkin uuden tilanteen edessä. Toki tässä vaiheessa kilpailutilanne tuo vain lisää kipinää ja ei minun tavoitteeni mikään arvokoissa edustaminen ole. Jos Venäjällä käytävät EM-mittelöt menevät hyvin, niin seuraava tähtäin on MM-kisoissa ja sen jälkeen Tokiossa, Hietaniemi lataa ja väläyttää karun hymynsä tuore painiarpi otsassaan.

Uran jälkeen metsämieheksi?

Tämän viikon Hietaniemi on käyttänyt peruskunnon hiomiseen Kainuussa. Aamupäivät ovat menneet hirvijahdissa ja iltaisin aseeksi on vaihtunut perinteisen tyylin sukset Vuokatin ensilumenladulla.

Hietaniemi liikkuu muutoinkin paljon luonnossa ja erityisesti tänä syksynä ajatukset ovat vierineet myös uran jälkeiseen aikaan. Siihen kuuluu taatusti liikunnan ja urheilun parissa työskenteleminen, mutta myös eränkäynti.

- Haluaisin löytää toimeentuloa siltäkin puolelta. Luonnossa toimiminen on homma jota rakastan ja jonka osaan aika hyvin. Olenkin ollut jo silloin tällöin koira-miehenä erilaisille ryhmille. Metsästys on kaiken lisäksi hyvin tärkeä asia meidän jokapäiväiseen elämään. Riistakanta ei saa karata käsistä jo kaikkien autoilijoidenkin takia. Huoleni on kova sillä metsästäjäkaarti ikääntyy vauhdilla, kun nuoria ei tule tarpeeksi mukaan. Tähän rekrytointiin on esimerkiksi kaikkien metsästysseurojen herättävä, Hietaniemi päättää.

Nämä asiat saavat kuitenkin vielä odottaa. Ensi keväässä haisee tulos tai ulos -mentaliteetti.

Hietaniemen ollessa kyseessä kaikki skenaariot palkintopallin ja uuden mykkäkoulun välillä ovat mahdollisia.

Vesa-Matti Savinen

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat