Koe uusi yle.fi

Suora

  • Sportmagasinet
  • Oi maamme!: Muistatko?

Jani Sievinen ilmoitti isälleen urheilu-uran päättymisestä tekstiviestillä – "Olisit nyt edes voinut soittaa”

Jani Sievinen ja Kalle Palander paljastavat Urheilu-Suomi-dokumentissa, kuinka karua heidän urheilu-uransa oli välillä, kun valmentajana oli oma isä.

Jani Sievinen
Urheilu-Suomi: “Isä sai jankattua päähäni, että en yrittänyt kaikkea” - Jani Sievisen ja Kalle Palanderin isät ajoivat poikansa äärirajoille
Urheilu-Suomi: “Isä sai jankattua päähäni, että en yrittänyt kaikkea” - Jani Sievisen ja Kalle Palanderin isät ajoivat poikansa äärirajoille

Jani Sievinen ja Esa Sievinen, Kalle Palander ja Jouni Palander. Kaksi parivaljakkoa, joista ei voi puhua ilman toista. Esa Sievinen vaihtoi puusepän työnsä uimavalvojan työhön, kun Jani siirtyi uintiammattilaiseksi 16-vuotiaana, jolloin hän pystyi valvomaan poikansa harjoittelua paremmin. Jouni Palander valmensi Kallea pienestä pitäen ja oli poikansa alppiuralla mukana aina menehtymiseensä asti.

Molemmat isät tulivat tunnetuiksi siitä, että he panivat poikansa todelliseen rääkkiin. Armoa ei tunnettu ja harjoitustunteja kertyi. Jani Sievinen muistelee Urheilu-Suomi-dokumentissa harjoitelleensa jo kuusivuotiaana uintia joka päivä, eikä hän kokenut uintia harrastukseksi, vaan se oli osa normaalia päivää. Myöhemmin Sievisellä oli 12 uintiharjoitusta viikossa ja siihen päälle vielä joka päivä kuivaharjoitukset.

– Minulla on sellainen mielikuva jäänyt harjoittelusta, että aina olin väsynyt ja aina olin ihmeissäni jos aamulla ei ollut joku paikka kipeänä, Sievinen sanoi.

Kalle Palanderilla taasen oli 14-17-vuotiaana kesäisin fysiikkaharjoituksia kolme kertaa päivässä, seitsemänä päivänä viikossa.

– Eli 21 harjoitusta ilman lepopäivää. Ei mitään järkeä, rehellisyyden nimissä, Palander myönsi dokumentissa.

Isä heitti sukset metsään

Kalle Palander muistelee, ettei hänen isälleen koulu tai siinä menestyminen merkinnyt mitään. Kun Kallen piti yläasteella lukea kokeisiin eikä halunnut sen takia lähteä treeneihin, isä heitti poikansa sukset läheiseen metsään ja ilmoitti tälle, että tulisi kertomaan sitten, kun harjoitteleminen taas kiinnostaa.

Kun Kalle seuraavana päivänä kokeista päästyään ilmoitti olevansa valmis harjoituksiin, ei isä siihen suostunut.

– Kaksi viikkoa kesti ennen kuin pääsin treenaamaan seuraavan kerran, Kalle sanoi.

– Isälläni oli kova auktoriteetti. Hän oli koko ajan läsnä siinä treenaamisessa ja puski minua eteenpäin. Aika monta treeniä tuli tehtyä hänelle ja halusin näyttää hänelle, että pystyn olemaan vielä parempi.

Jouni Palander onnittelee poikaansa.
Lehtikuva

Palander palaa dokumentissa myös Torinon olympiavuoteen, jolloin hän oli kovassa kunnossa, mutta hänen selkänsä oikutteli. Tammikuun lopussa Schladmingin iltapujottelussa hän ei pystynyt laskemaan kunnolla lämmittelylaskuja ja kun hän laski radalta ulos kolmannen kerran, kurvasi Jouni Palander hänen viereensä ennen kuin yksikään valmentaja ehti paikalle.

Kalle sanoi isälleen, että hänen selkänsä on niin kipeä, ettei hän pysty laskemaan. Tästä Jouni Palander suuttui ja huusi pojalleen:

– Jätkä rupeaa huutamaan: ”V---u, jos oot noin p---a, niin sun oikea paikka ei ole täällä maailmancupissa. Sun oikea paikka on Ounasvaaran Hiihtoseuran tiistai-iltapujottelu, Patsas-pujottelu. Siinä on sulle se paikka. Lähdetään sinne, ei startata ollenkaan.”

Päävalmentaja Christian Leitnerin saavuttua paikalle Jouni Palander rauhoittui, Kalle sai kipulääkkeitä ja pystyi starttaamaan. Hän voitti kisan ylivoimaisesti ja voiton varmistuttua hänen isänsä juoksi maalialueelle.

– Meillä on vielä kuvia siitä, kun ollaan maalissa ja pidän isääni kaulasta kiinni ja huudan: ”V---u, siinä on sulle s-----an iltapujottelukisa. Niin kaveri vain ottaa siitä kunnian itselleen: ”Aaa… Kato vähän herättelin sua”, Palander nauroi.

Valmentaja-isä Esa Sievinen poikansa kanssa altaalla.
Lehtikuva

"Olen hyvin erilainen valmentaja kuin isäni"

Myös Esa Sievinen osasi puskea poikaansa eteenpäin. Kun Jani ui sarjoja, piti hänen päästä tavoiteaikoihin. Jos hän ei tähän pystynyt, antoi Esa palautetta. Jani tiesi, että hänen isänsä oli vihainen ilman, että hän edes huusi ja halusi vetää kovan sarjan uudelleen.

– Vaikka se meni puolisen sekuntia kovempaa, niin se oli kuitenkin parempi kuin se edellinen sarja.

Jani sanoikin suuttuneensa yleensä itselleen ja ajatelleensa, että hänen isänsä on oikeassa.

– ”En oikeasti uinut tässä tosissaan”, vaikka uinkin. Hän sai jankattua minun päähäni sen, että en yrittänyt kaikkea.

Jani Sievisen mukaan valmentaja, joka ei ole ollut kilpauimari, on vaikea tiedostaa sitä tuskaa ja kipua, mitä uimari tuntee. Välillä se on hyväkin asia, sillä silloin saa uimarin uimaan yhä kovempaa.

– Minä valmentajana tunnen, mitä se uimari kokee kovan osion aikana. Välillä olisi hyvä, ettei sitä tuntisi. Pistäisi ne menemään vaan vielä enemmän äärirajoille, nykyisin kymmentä uimaria valmentava Sievinen sanoi.

Sievinen haluaa edistää omissa valmennettavissaan heidän lahjakkuusominaisuuksiaan ja rakentaa heistä omia yksilöitä.

– Olen hyvin erilainen valmentaja kuin isäni. Ajattelen enemmän sitä uimaria kuin oma isäni, hän nauroi.

Kun Jani Sievinen päätti lopettaa kilpailemisen, lähetti hän isälleen tekstiviestin asiasta. Esa Sievinen vastasi puolen tunnin kuluttua: ”olisit nyt edes voinut soittaa”. Tämän jälkeen asiaan ei enää palattu.

Jani Sievinen ui viimeisen kilpailunsa Helsingin lyhyen radan EM-kisoissa joulukuussa 2006. Hän sijoittui 100 metrin sekauinnissa viidenneksi.

– Silloin oli hyvä fiilis. Ikinä ei tartte enää mennä aamulla treeneihin.

Urheilu-Suomi on 10-osainen dokumenttisarja suomalaisesta huippu-urheilusta. Se palauttaa legendaaristen voittojen ja tappioiden hetkiin ja kertoo, mitä oli tapahtumien taustalla. Urheilu-Suomi 15.11.2017 alkaen Yle Teema ja Yle Areena keskiviikkoisin klo 21. Lue lisää: yle.fi/urheilusuomi (siirryt toiseen palveluun)

Suosittelemme

Tuoreimmat