Köyhän espoolaisperheen tytöstä kasvoi kansainvälisesti arvostettu tasa-arvotyön esikuva – yli 40 000 euron tunnustus suomalaiselle urheiluvaikuttajalle

Birgitta Kervinen aikoo käyttää Kansainvälisen olympiakomitean myöntämän 50 000 dollarin palkintosumman naisten johtajuuden vahvistamiseen urheilussa.

Muu urheilu
Birgitta Kervinen lähikuvassa
Lehtikuva

Kansainvälinen olympiakomitea (KOK) on palkinnut liikuntavaikuttaja Birgitta "Gitta" Kervisen urheilun tasa-arvotyöstä Women and Sport Trophy -tunnustuspalkinnolla, johon kuuluu 50 000 Yhdysvaltain dollarin, eli noin 43 000 euron palkintosumma.

Palkinto jaettiin 9. marraskuuta KOK:n tiloissa Lausannessa ja sitä oli Kervisen lisäksi vastaanottamassa Olympiakomitean toimitusjohtaja Mikko Salonen.

KOK on palkinnut urheiluelämän tasa-arvotyön esikuvia ja muutosagentteja vuodesta 2000 alkaen ja Birgitta Kervisen nyt saama palkinto on näkyvin (maailmanlaajuinen World Trophy) tunnustus. Sen lisäksi jaettiin viisi maanosapalkintoa.

Birgitta Kervisen suunnitelmissa on käyttää palkinto naisten johtajuuden vahvistamiseen urheilussa koulutuksen ja mentoroinnin keinoin Euroopan laajuisesti.

Birgitta Kervinen puhui naisten urheilua käsittelevässä mediaseminaarissa Helsingissä.
Lehtikuva

Espoon tytöstä urheilun kosmopoliitiksi

Birgitta Kervinen on toiminut liikunnan hyväksi jo yli puolivuosisataa, joten onkin kiinnostavaa pohtia millainen oli se lapsuuden maisema, joka hänet urheilumaailmaan ohjasi.

– Vietin lapsuuteni ja nuoruuteni Espoossa, jossa ehdin asua 32 vuotta. Sen jälkeen olen ollut 34 vuotta helsinkiläinen mutta työskennellyt 38 vuotta Vantaan kaupungin palveluksessa. Pääkaupunkiseutu on siis tuttu, summaa Gitta ennen kuin on valmis palaamaan varhaislapsuuteensa vaatimattomiin oloihin.

– Olen syntynyt pieneen pihamökkiin, hellahuoneeseen Laajalahdessa, sen tien varressa, joka johtaa Gallen-Kallelan museoon Tarvaspäähän. Leppävaaraan, nykyisen Lintuvaarantien varteen niin sanottuun Åbergin taloon, perheemme muutti kun olin kaksi ja puolivuotias.

Vuonna 1951 syntynyt Gitta muistaa, että he olivat huvilan vuokralaisperheistä ainoa, joka oli suomenkielinen. Toki hänenkin äitinsä oli suomenruotsalainen, mutta Vieremältä kotoisin olevan isän vaatimuksesta perheessä puhuttiin vain suomea.

Åbergin huvila oli perheen koti kunnes uusi asunto löytyi Uusmäestä, ennakoivasti Helsingin, Espoon ja Vantaan rajalta.

– Tulevaisuuteni kannalta ne vuodet, jotka asuimme Leppävaarassa, olivat hirmu tärkeitä, koska siinä ympärillä toimi lukuisia urheiluseuroja kuten Leppävaaran Pyrintö ja Leppävaaran Sisu. Lisäksi kulttuurielämä sekä yleensä yhdistystoiminta oli vilkasta ja rikasta. Leppävaaran kansantalon teatteri oli siitä yksi hyvä esimerkki.

Gitta oli vilkas ja ainoa lapsi, jota piirikuntatasolla hiihdossa menestynyt isä jaksoi opastaa ja kannustaa purkamaan energiaa urheiluun.

– Isälle oli tärkeää, että hänen tyttärellään oli pihan parhaat sukset ja niissä oivat 'rotanloukku' siteet, joten en koskaan joutunut kiinnittämään suksiani mäystimillä kenkiini.

Gitan äiti ei urheilusta perustanut. Liekö syynä se, että hänen sisarensa Elli (o.s. Liljefors) Kahila oli kovin urheilullinen ja muun muassa Suomen mestari kiekonheitossa vuosina 1946 ja 1949.

– Hän ja Jane Erkko olivat ensimmäiset naiset, jotka valittiin Suomen olympiakomiteaan.

Urheiluvaikuttaja-palkinnon voittaja Birgitta Kervinen Suomen Urheilugaalassa Kaapelitehtaalla Helsingissä 2. kesäkuuta 2008.
Urheiluvaikuttaja-palkinnon voittaja Birgitta Kervinen Suomen Urheilugaalassa Kaapelitehtaalla Helsingissä 2. kesäkuuta 2008.Lehtikuva

Leppävaaran Sisusta henkinen koti

Gitta oli vain 4-vuotias, kun hän puolivahingossa osallistui Leppävaaran Sisun sisähyppymestaruuskilpailuihin ja tuli kotiin prenikka mukanaan. Ilmainen urheiluharrastus olikin ainoa mahdollisuu, sillä perhe oli köyhä.

– Äiti oli rakennustyöläinen ja isä kirvesmies, joka yleensä joutui olemaan talvet työttömänä. Työläisaate oli vahva ja Leppävaaran Sisu TUL:n seurana kokosi uskomattoman määrän lapsia erilaisiin harrastuksiin ja vapaa-ajan rientoihin.

Leppävaaran Sisun kautta Gitta pääsi mukaan yhdistystoimintaan ja osallistumaan muun muassa Kisakeskuksen leireille. Toki Lintuvaaran kansakoulun opettajalla ja rehtorilla Oiva Louevuolla (alun perin Luttusella) oli iso vaikutus Birgitta Kervisen tuleviin vaiheisiin.

– Olen hänelle ikuisesti kiitollinen siitä, että hän herätti minussa liikunnallisen kunnianhimon kun näki, että olen lahjakas. Silloin kouluille oli tärkeää, että niissä oli hyviä urheilijoita. Koulujen kilpailut olivat iso juttu.

Gittan kotona akateemisuus tai opiskelu ei ollut iso arvo. Tärkeämpää oli oppia työ, jolla pääsisi leivän syrjään kiinni. Olavi-opettaja jaksoi kannustaa myös opintielle vaikka sosiaaliset olosuhteet olivat vaikeat.

– Oikeastaan urheilun seuratoiminta on sosiaalistanut minut, naurahtaa Gitta ja muistelee, että hänen oppikouluun menemisensä ei ollut ollenkaan selvä asia, koska se maksoi.

Toki Gitta oppikouluun pääsi, ei kuitenkaan Leppävaaran yhteiskouluun, jonne alun perin pyrki, vaan Karjalan yhteiskouluun Helsingin Ruskeasuolle. Valinta tuntuu perheen taustat huomioiden oudolta!

– Oli suuri onni, että satuin pääsemään Karjalan yhteiskouluun, sillä vaikka koulu oli suuri ja luokat valtavia, oli opetus erinomaista. Siellä luettiin kahdessa vuorossa aamuin sekä illoin. Minäkin opiskelin ensimmäiset kaksi vuotta iltavuorossa.

Loistavat voimistelunopettajat

Gitta muistelee lämmöllä loistavia opettajiaan, joista osa oli rajan takaa Karjalasta. Koulun henki oli senkin johdosta hyvin isänmaallinen. Koulussa toimi muun muassa Suomi-pojat ja -tytöt -kuoro, jota johti Veteraanin iltahuuto -laulun säveltänyt Kalervo Hämäläinen.

– Olihan siinä aikamoinen ristiriita kun vanhemmat olivat vahvasti työväenliikkeen ihmisiä ja koulu taas kovasti isänmaallisen hengen täyttämä, pohtii Gitta ja kiittää vanhempiaan avarakatseisuudesta.

– He antoivat minun osallistua kaikkeen mahdolliseen, ja vaikka en kuulunut kirkkoon, sain käydä uskontotunneilla kun se minua kiinnosti.

Karjalan yhteiskoulu tarjosi lukuisia harrastusmahdollisuuksia ja urheilutoiminta – kiitos myös omana aikanaan erinomaisten liikuntatilojen ja oivallisen sijainnin – oli vilkasta.

Gittakin edusti koulua lukuisissa eri lajeissa ja joukkueissa, vaikka "ei minua koskaan varsinaisesti huippu-urheilu kiinnostanut, se ei ollut unelmani. Minun unelmani oli valmistua hyväksi voimistelunopettajaksi!"

Niin myös tapahtui ja Gittan Jumpan eli voimistelulaitoksen kurssi onkin kuuluisa siitä, että opiskelun lisäksi se osasi pitää hauskaa!

– Se pitää paikkansa ja lisäksi olimme kovin luovia, jopa niin luovia, ettei kaikkia ole syytä kertoa, naurahtaa Gitta, joka oli kurssinsa edustajana myös opettajakollegiossa.

Urheilujohtaja Birgitta Kervinen sai Pro Urheilu -mitalin Helsingissä, 8. joulukuuta 2010.
Urheilujohtaja Birgitta Kervinen sai Pro Urheilu -mitalin Helsingissä, 8. joulukuuta 2010.Lehtikuva

"Mitähän teistäkin tulee?"

Yksi Jumpan opettajista oli tuolloin Kalevi "Kallu" Tuominen, joka jaksoi murehtia Gittan kurssia ja pohti usein, että "mitähän helvettiä teistäkin oikein tulee?" Vastaus saatiin kun kurssi vietti valmistumisensa 30-vuotisjuhlia Veikkaus oy:ssä.

Kallu joutui toteamaan, että "teistähän on tullut enemmän menestyjiä kuin miltään muulta kurssilta".

Gittan Jumpan kurssilla liikunnan ja urheilun oppia olivat saamassa muun muassa pikajuoksija Mona-Lisa Strandvall-Pursiainen, pikaluistelija Tuula Vilkas, voimistelija Aino Vaismaa, myöhemmin tohtoriksi väitellyt Marita Linko, koripallovalmentaja Eero Saarinen, golffari Roope Kakon isä Seppo Kakko, seiväshyppääjä ja formula-asiantuntija Erkki Mustakari, jääpalloilija ja superlahjakkuus Veikko Niemikorpi sekä koripalloilija, kansanedustaja ja pitkäaikainen Helsingin liikuntajohtaja Anssi Rauramo , jonka Gitta muuten opetti tanssimaan valssia.

Birgitta Kervisestä tuli siis voimistelunopettaja ja tie oli oikeastaan viitoitettu jo kansa- tai viimeistään oppikoulussa.

– Ihailin omia liikunnanopettajiani kuten Seija Hämäläistä, Pirkkoa Harmoa, Laila Reinikaista sekä rehtori Matti Kohvakkaa, joka myös oli voimistelunopettaja. Heidän kaikkien nimensä on isoilla kirjaimilla kirjoitettu suomalaisen liikuntakulttuurin historiaan.

Jumppasalista kirjoituspöydän taakse

Voimistelunopettajan töitä Gitta teki lopulta vain parin vuoden ajan ennen kuin tie vei kirjoituspöydän taakse.

– Suomessa siirryttiin minun valmistumiseni aikaan peruskouluun. Vakinaisia paikkoja ei oikein ollut ja tein lukuisia sijaisuuksia muun muassa Espoon yhteislyseossa, Myyrmäen yläasteella ja Vantaan kaupungin liikunnanohjaajana, kunnes silloinen Vantaan urheilutoimiston päällikkö Niilo Lahovaara soitti ja tarjosi toimistohommia.

Birgitta Kervinen muistaa hyvin, että tuo tulevaisuuden kannalta merkittävä puhelinkeskustelu käytiin eräänä perjantaina vuonna 1978 ja kun Gitta seuraavana maanantaina meni uudelle työpaikalleen, ei Niilo Lahovaaraa kuulunut. Hän oli saanut viikonvaihteessa aivoinfarktin.

– En koskaan tavannut häntä henkilökohtaisesti.

Gitta aloitti tuolloin uransa Vantaan kaupungilla urheiluohjaajan vakanssilla ja työ urheilupuolella jatkui 11 vuotta.

– Vastasin vuosia muun muassa kurssitoiminnasta ja olin juuri saanut elämäni ensimmäisen työhuoneen kun törmäsin kadulla Vantaan silloiseen tiedotuspäällikköön Irja Seetulaan, joka omien sanojensa mukaan oivalsi sillä hetkellä, että olin oikea ihminen kaupungin tiedotukseen.

Irja Seetulan mukaan he tarvitsivat räiskyvää kielitaitoista ja ulospäin suuntautunutta henkilöä Vantaan viestiä kertomaan.

– Siinä menikin sitten 16 vuotta ensin tiedotussihteerinä ja viestintäpäällikkönä. Vastasin muun muassa hallinnon viestinnästä, erilaisista tapahtumista ja valtuuston tiedottamisesta. Kirjoitin myös paljon puheita poliitikoille. Marja-Vantaa projekti, nykyisin Kivistö asuinalue, oli mielenkiintoinen viimeisten vuosien työtehtävä.

– Siellä toteutimme asukkaiden, yhdistysten, koulun ja yrittäjien yhteistyötä. Upeaa aikaa! Sain kokea ja nähdä kuinka ihmiset ovat halukkaita rakentamaan yhteisöään, kun siihen annetaan heille mahdollisuus. Eläkkeelle jäin yhteyspäällikön tehtävästä 2015.

Vantaan vuosiaan Gitta muistelee lämmöllä, sillä vaikka kaupunki pitkään on ollut ikään kuin "köyhän serkun asemassa", ovat asukkaat siellä ymmärtäneet mitä on yhdessä tekeminen.

– Vantaalla myös johtajat antoivat nuoren ihmisen tehdä.

Gittan esimiehinä olivat Pirjo Ala-Kapee, Erkki Rantala, Juhani Paajanen ja Jukka Peltomäki ja Kari Nenonen – aikamoinen otos suomalaista kuntajohtamista!

"Kaikki alkoi Kisakeskuksesta 12-vuotiaana"

Koko työuransa ajan Birgitta Kervinen on toiminut erilaisissa liikunnan luottamustehtävissä – tai oikeastaan jo paljon aiemmin, jo 12-vuotiaasta. Jo silloin hän kuului TUL:n Helsingin piirin nuorisojaostoon.

– Olimme käyneet seuraohjaajakurssin urheiluopisto Kisakeskuksessa. Sieltä kaikki alkoi, sillä siellä nuoret otettiin vahvasti mukaan järjestötyöhön.

Gitta muistaa miten esimerkiksi piirin neuvottelupäivien illanviettojen ohjelma annettiin nuorisojaoston tehtäväksi.

– Se jos mikä kasvatti järjestöjohtamiseen samalla kun kuuntelit takapenkillä. Me emme olleet kiintiönuoria vaan osa yhteisöä ja järjestöä.

Opiskeluvuosien jälkeen tie vei myös lapsuuden seuraan Leppävaaran Sisuun ja Gitta muistelee tulleensa valituksi seuran johtokuntaan ensi kerran vuonna 1972. Myöhemmin hän oli varapuheenjohtajana useita vuosia ja näki Sisun vahvat yleisurheilu- ja suunnistusvuodet.

Leppävaaran Sisun kautta Gitta nousi nopeasti merkittäviin urheilun luottamustehtäviin kuten TUL:n varapuheenjohtajaksi (1999-2006) ja kattojärjestö SLU:n hallitukseen (1993-2004), jossa hän johti tasa-arvotyötä sekä kansainvälistä valiokuntaa monta vuotta.

Birgitta Kervinen ja TUL-johtoa
TUL:n puheenjohtaja Matti Ahde avaamassa valtuuston kokousta vuonna 1995 yhdessä Kalevi Olinin ja Birgitta Kervisen kanssa.Lehtikuva

Kohti kansainvälisiä kenttiä

Vuosi 1996 oli Birgitta Kervisen urheiluvaikuttajauran kannalta merkityksellinen. Hän osallistui ensi kertaa ENGSO:n (European Non-Govermental Sport Organisation) yleiskokoukseen Tallinnassa. Viisi vuotta myöhemmin Gittasta tuli ENGSO:n varapuheenjohtaja ja puheenjohtajaksi hänet valittiin 2007. Se pesti jatkui aina vuoteen 2015 saakka.

– ENGSO:n rooli on liikuntapolitiikassa äärimmäisen tärkeä, koska se puolustaa, edistää ja ajaa ruohonjuuritason, seuratoiminnan, vapaaehtoistyön, naisten, nuorten ja lasten tasa-arvoasiaa vahvasti. Näistä asioista eivät muut järjestöt juuri puhu ja liikuntapoliittisesta vaikuttamisesta ja edunvalvonnasta puhumattakaan.

Birgitta Kervinen on kokenut toiminnan ruohonjuuritasolla tärkeäksi, koska on nähnyt, että kaikilla ei ole tasa-arvoista mahdollisuutta osallistua urheiluun.

– Näin on ollut halki vuosien ja tänään oikeastaan rajummin kuin koskaan. Eikä urheilu enää ole se, joka sosiaalistaa ihmiset yhteiskuntaan. Urheilun valtava kaupallistuminen ja rahan merkitys on rappeuttanut urheilun järjestörakennetta.

Birgitta Kervinen kättelee Tarja Halosta.
Tarja Halonen, Carl-Olaf Homen, Riitta Uosukainen ja Birgitta Kervinen European Women and sport -konferensissa Helsingissä.Lehtikuva

Järjestöjen välinen yhteistyö on asia, jota Gitta peräänkuuluttaa.

– ENGSO:n vuosina teimme paljon yhteistyötä muun muassa EOC:n (Euroopan olympiakomiteat) kanssa ja tuimme toistemme hankkeita. Meillä oli paljon paremmat suhteet Euroopan Neuvostoon ja Komission urheiluyksikköön kuin heillä. Myös yhteistyö European Lotteriksen kanssa oli uraa uurtavaa työtä.

Birgitta Kervinen ei katso hyvällä suomalaisen liikuntapolitiikan kehitystä viime vuosina. Hän sanoo, että asiat lähtivät väärille raiteille vuonna 2006 kun ruvettiin puhumaan urheilujohtamisen ammattimaistamisesta.

– Kehitys lähti epädemokraattisempaan suuntaan ja taas nousi keskusteluun miksi TUL ja CIF ovat olemassa. Ikään kuin nämä järjestöt olisivat syyllisiä huonoon johtamiseen, jota ne todellakaan eivät ole olleet.

Gitta kritisoi myös urheilujärjestöjen päättäjien ja opetus- ja kulttuuriministeriön liikuntayksikön johdon liian läheisiä suhteita.

– Ei sellaista tilannetta saa olla!

Hän ei myöskään ymmärrä miksi suuri ponnistus eli kattojärjestö SLU piti rikkoa. Sen sateenvarjon alle oli kuitenkin saatu kaikki järjestöt.

IWG (The International Working Group on Women and Sport)

Birgitta Kervinen johti Eurooppalaista naisjärjestöverkostoa (EWS), joka on osa maailmanverkostoa IWG:tä vuodet 1998 – 2000. SLU järjesti onnistuneen verkoston konferenssin Finlandia-talossa valtion ja pääkaupunkiseudun kaupunkien tuella vuonna 2000.

– Se oli ensimmäinen kerta, kun kaikki kolme kaupunkia olivat mukana tapahtumajärjestelyissä. Siinäkin ovat naiset olleet tienraivaajia, iloitsee Gitta.

– Suomen puheenjohtajakauden aikana maiden määrä verkostossa kasvoi alle kolmestakymmenestä yli neljäänkymmeneen ja Helsingin konferenssiin osallistui yli 450 ihmistä. Se oli aikaa, jolloin suomalaiseen urheiluelämään alkoi kasvaa uusi naisurheilujohtajien sukupolvi. SLU:n mentorointiohjelmassa oli yli 60 koulutettavaa.

Birgitta Kervinen kättelee Paavo Lipposta.
Birgitta Kervinen toivotti Engson juhlapuhujan, pääministeri Paavo Lipposen tervetulleeksi eurooppalaisten urheilujärjestöjen yleiskokoukseen vuonna 2001.Lehtikuva

Gitta toteaa lakonisesti, että tuon konferenssin jälkeen tasa-arvoasiat olivat valmiit eikä mitään muuta enää tarvittaisi.

– Tämä henki tuntui jatkuvan hyvin pitkään. Se kuitenkin johti IWG:n Suomen konferenssiin, josta tuli valtava menestys.

– Aina on saatu taistella oikeudesta järjestää ja toimia naisten omia tapahtumia.

En näe tätä tunnustusta vain minulle osoitettuna, vaan koen sen suomalaisten urheiluelämässä toimineiden naisten yhteisenä saavutuksena.

Helsingin IWG:n konferenssi 2014 oli ensimmäinen, johon KOK tuli paikalle, samoin olivat paikalla UNESCO ja urheiluasioista vastaava komissaari sekä koko Suomen poliittinen johto.

– Konferenssin jälkeen tapahtui taas sama asia: tätä ei tarvita, tällä ei ole merkitystä ja IWG:tä lyötiin lamaan. Liikuntapolitiikan, tasa-arvon ja hyvän hallinnon edistäminen ei ole trendikästä. Kyse on kuitenkin siitä, osaavatko urheilujohtajat hyödyntää tällaisia verkostoja ja kokoontumisia.

Birgitta Kervinen on ollut monessa mukana ja myös monesti palkittu mutta silti tuore tunnustuspalkinto sykähdyttää.

– Olen tunnustuksesta hyvin iloinen ja myös otettu siitä, että pitkäaikainen vapaaehtoistyö on palkittu. En näe tätä tunnustusta vain minulle osoitettuna, vaan koen sen suomalaisten urheiluelämässä toimineiden naisten yhteisenä saavutuksena.

Eikä palkintoa tietenkään olisi voinut saada parempaan aikaan kuin juuri Suomen 100-vuotisjuhlien alla.

Suosittelemme

Tuoreimmat