Lisää pohjoismaista väriä MM-kisoihin – Tanska Eriksenin hattutempulla lopputurnaukseen

Christian Eriksen laukoi kolme maalia ratkaisevassa 5-1-voitossa Irlantia vastaan.

jalkapallo
Christian Eriksen
Christian Eriksen (oik.) tykitti hattutempun.EPA

Tanska eteni kahdeksan vuoden tauon jälkeen jalkapallon MM-kisoihin, kun se kaatoi Irlannin ratkaisevassa jatkokarsintaottelussa 5-1. Avausosa Kööpenhaminassa oli kaksi viikkoa sitten maaliton.

Shane Duffy puski vapaapotkusta vain kuuden minuutin pelin jälkeen isännät johtoon ja kiinni MM-paikkaan. Puolen tunnin kohdalla Andreas Christensen käänsi kuitenkin kelkan karsintojen ensimmäisellä maalillaan. Lähietäisyydeltä tehty tuikkaus valui tolpan kautta maaliin ja Tanska oli kiinni MM-paikassa.

Vain muutamaa minuuttia myöhemmin Christian Eriksen laukoi upeasti rangaistusalueen rajalta pallon aivan yläkulmaan ja Tanska johti yhtäkkiä 2-1.

Eriksen sinetöi toisella jaksolla kahdella lisämaalillaan Tanskalle voiton. Hattutempun tykittänyt Tottenham-tähti teki karsinnoissa yhteensä huimat 11 maalia. Nicklas Bendtner laukoi vielä rangaistuspotkusta 5-1-loppulukemat.

Tanska pelasi edellisen kerran MM-kisoissa vuonna 2010 Etelä-Afrikassa, jolloin se voitti yhden ottelun.

Ruotsi eteni tiistaina MM-kisoihin 12 vuoden tauon jälkeen Italiaa vastaan. Islanti oli varmistanut paikkansa jo aiemmin.

Lopputurnauksen 32 paikasta on jaettu nyt 30. Viimeiset paikat ratkaistaan Uuden-Seelannin ja Perun sekä Australian ja Hondurasin välillä.

Jalkapallon MM-kisat pelataan Venäjällä 14. kesäkuuta alkaen. Yle välittää turnauksen kanavillaan.

Lopputurnauksen joukkueet

Venäjä
Brasilia
Iran
Japani
Meksiko
Belgia
Etelä-Korea
Saudi-Arabia
Saksa
Englanti
Espanja
Nigeria
Costa Rica
Puola
Egypti
Islanti
Serbia
Ranska
Portugali
Argentiina
Kolumbia
Uruguay
Panama
Senegal
Marokko
Tunisia
Sveitsi
Kroatia
Ruotsi
Tanska
Peru/Uusi-Seelanti
Australia/Honduras

Suosittelemme

Tuoreimmat