1. yle.fi
  2. Yle Urheilu
  3. urheilu

Jalkavaivainen maailmanmestari lähtee raskaaseen kisaputkeen, vaikka ei ollut tarkoitus - "Sama kaava kuin aina ennenkin"

Roope Tonteri mietti viime kauden jälkeen kilpailujen vähentämistä. Nyt slopestylen ja big airin maailmanmestari lähtee neljän viikon kisareissuun.

Kuva: Lehtikuva

Roope Tonterin sairaskertomus alkaa olla 25-vuotiaan urheilijan mittainen ja uusi luku kirjattiin viime viikonvaihteen Milanon maailmancupin big air -kisan jälkeen.

Oikea nilkka vääntyi rakkaan harrastuksen eli rullalautailun parissa. Nyt kouvolalainen lähtee jalka hellänä testaamaan kuntoaan Pekingin maailmancupiin.

- Nilkka on hyvä, mutta jalan ulkosyrjä on vielä vähän herkkä. Sitten on hirveä yskä. Tästä on ihan hyvä lähteä Kiinaan, kun siellä on niin raikas ilma, Tonteri naureskeli tiedotustilaisuudessa tiistaina.

Median eteen käveli noin tunnin edellisenä yönä nukkunut urheilija. Levon, harjoittelun ja kisaamisen rytmiä on pohdittu viime kauden jälkeen.

Viime kauden jälkeen big airin kaksinkertainen maailmanmestari mietiskeli, että olympiatalvena kisakalenteria voisi olla syytä harventaa.

Nyt Kiinassa on maailmancupin lisäksi edessä kutsukisa ja joulukuun alussa Coloradossa mennään jälleen maailmancupia. Tonterin mukaan rytmi meni sekaisin jo aiemmin kaudella, vaikka Uuden-Seelannin maailmancupin avauksen hän jätti väliin.

- Minun ei pitänyt mennä Milanoon, vaan olla silloin laskemassa. Mietin vähän, että haluanko oikeasti Pekingiin, mutta siellä toinen kisa. He maksoivat lennot ja ajattelin, että samahan se on lähteä. Melkein ilmainen reissu, Tonteri sanoo.

- Nyt menen myös Coloradon maailmancupiin. Tämä menee ihan saman kaavan mukaan kuin aina ennenkin.

Reissulta palataan kotiin vasta viikkoa ennen jouluaattoa. Ensi vuoden alusta Tonteri haluaa kuitenkin rauhoittaa kilpailemista ennen kevään isoja kisoja, kuten Etelä-Korean olympialaisia.

- Tarkoitus mennä viikoksi tai kahdeksi Japaniin laskemaan putskua ennen olympialaisia. Muut voi laittaa räikkää pyörimään, mutta itselle se on turhaa siinä vaiheessa, Tonteri sanoo.

- Enköhän mene laskemaan vähän itselle ja pöllyttämään puuterilunta. Tulee ainakin hyvä fiilis mennä sinne isoihin kisoihin.

Lue myös:

**Tonteri laski kuudenneksi – USA:lle kolmoisvoitto
**

Tonteri avasi olympiakautensa voitolla