Suomen keilatriolle MM-pronssia - "Pettymys oli valtava"

Suomen kolmikko Joonas Jähi, Niko Oksanen ja Petteri Salonen on saavuttanut MM-pronssia Las Vegasissa.

urheilu
Petteri Salonen
Petteri Salonen Seija Lankinen

Suomen miehille MM-välierä Hongkongia vastaan oli jo omissa käsissä, mutta tulos lipesi tappioksi viimeisen miehen viimeisessä ruudussa pistein 613-616.

Suomen voitto oli välierissä lähes jo pedattu Petteri Saloselle, joka oli heittänyt koko sarjan hyviä avauksia. Se ainoa huono avaus tuli kohdalle sitten ratkaisupaikkaan, ja pystyyn jäi 3-10 reikä. Se jäi Petteriltä paikkaamatta ja voitto kääntyi Hongkongille kolmella pisteellä.

Pettymys oli valtava, mutta melko nopeasti kolmikko oli jo valmis puimaan asiaa.

- Ei minulla ole tästä paljoa sanottavaa. Odotin tätä niin paljon, Joonas Jähi totesi lyhyesti.

- Tiukka peli, kääntyi nyt heille, Niko Oksanen tuumasi.

MM-hopeaa vuorokausi sitten keilannut Petteri Salonen oli eniten harmissaan - nimenomaan Joonaksen ja Nikon puolesta.

- Ei siinä lopussa tarvinnut edes mitään triplaa tehdä. Ankkurin tehtävä on hoitaa homma. Se harmittaa, että hieno sarja kulminoitui viimeiseen ruutuun. Vedin sen viimeisen takaisin, kun se lähti vähän etuajassa, mutta en miettinyt sitten enää heittoon lähtiessäni sitä takaisinvetoa. Se heitto jäi sitten vähän käteen kiinni, kertasi Salonen.

Miesten finaalissa Hongkong päihitti Taiwanin pistein 659-610. Japani sai Suomen tapaan MM-pronssia.

*Lähde: Suomen Keilailuliiton tiedote *

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat