"Pelaatko sä oikeasti jalkapalloa, sähän oot tyttö" – enää Suomen tähtivahtia ei vähätellä, ja tulevaisuudessa kuningaspeli tarjoaa naisillekin miljoonan euron tilin

Bayern Münchenissä pelaava Tinja-Riikka Korpela saa vain murto-osan palkkaa oman seuransa miehiin verrattuna. Kansainvälisessä jalkapallossa naisten asema on kuitenkin paranemassa.

Tinja-Riikka Korpela. Kuva: AOP

– Pelaatko sä oikeasti jalkapalloa, sähän oot tyttö!

Tinja-Riikka Korpela sai lapsuudessaan kuulla ihmetteleviä kommentteja. Oululainen harrasti intohimoisesti jalkapalloa, mutta vielä tuolloin ajatus ammattilaisuudesta oli kaukainen.

– Pienenä en edes osannut unelmoida ammattilaisuudesta. Silloin ei ollut mahdollista, että tyttö voisi pelata ammatikseen jalkapalloa. Myöhemmin koulussa tuli kommentteja, että mikä sinun varasuunnitelmasi on, Korpela kertoo.

– Mulle se on ollut alusta lähtien selvää, että tämä on se minun intohimoni ja että tähän haluan panostaa.

31-vuotiaasta Korpelasta on tullut vuosien varrella Suomen maajoukkueen tähtimaalivahti. Hän pelaa ammattilaisena Saksan Bundesliigan suurseurassa Bayern Münchenissä. Korpela on Saksan mestari kausilta 2015 ja 2016. Vuodessa hän tienaa reilut 30 000 euroa. Saman seuran miesten maalivahti Manuel Neuer tienaa samassa ajassa miljoonia.

– Kyllähän siinä aika monta nollaa puuttuu perästä. Ero on hurja, ja meidän ikäpolvemme ei sitä oikeasti ymmärrä. Jos olisin mies, niin olisi varmasti kivitalon rahat jo hommattuna. Ei tarvitsisi paljon miettiä, mitä uran jälkeen ja mistä se toimeentulo tulee, Korpela sanoo.

Kuva: Lasse Isokangas, Yle Uutisgrafiikka

Tuleeko naisten jalkapallosta bisnestä?

Naisille ammattijalkapalloilijan työ on ollut mahdollista vasta viime vuosikymmenen aikana. Laji on kehittynyt kovaa vauhtia, ja nyt osa Euroopan suurseuroista, kuten Juventus, Wolfsburg ja Manchester City, ovat ryhtyneet investoimaan naisiin.

– Ennen kaikkea on nähty, että kyseessä on maailman suurin naisten urheilulaji. Miljoonat naiset 170 maassa pelaavat jalkapalloa. Kiinnostus on valtava, ja on selvää, että kehitykseen liittyy sekä kaupallinen että sosiaalinen intressi. Naisille ja tytöille halutaan antaa samat mahdollisuudet pelata jalkapalloa huipputasolla, kertoo Suomen maajoukkueen kokenut päävalmentaja Anna Signeul.

– Huippuseurat ovat niin ammattimaisia, että kun ne panostavat johonkin, se halutaan tehdä parhaalla mahdollisella tavalla.

Skotlannin päävalmentajan paikalta Suomeen siirtyneen Signeulin kanssa samaa mieltä on lukuisten miesten maajoukkuepelaajien agenttina toimiva Teemu Turunen.

– Tämä on ainoa oikea suunta. 1990-luvulla miesten jalkapallo muuttui puhtaaksi liiketoiminnaksi. Nyt se on tapahtumassa myös naisille. Naisiin investoiminen ei ole mitään hyväntekeväisyyttä seuroille. Laji kasvaa globaalisti ja naisissa on käyttämätöntä potentiaalia, Turunen sanoo.

– Jos naiset saadaan lähelle miehiä, se tietää seuroille enemmän seuraajia ja katsojia, ja sitä kautta tuloja.

Tulevaisuudessa uskon, että tulee ainakin joitain naispelaajia, jotka pääsevät miljoona-ansioihin.

Pelaaja-agentti Teemu Turunen

Jalkapallossa liikkuu kansainvälisesti valtavat määrät rahaa, mistä kertovat esimerkiksi miesten tähtipelaajien miljoonasiirrot ja jättimäiset sponsorisopimukset.

Jotkut yksittäiset naiset ylsivät Yle Urheilun, NRK:n ja SVT:n selvityksessä jo muita pelaajia huomattavasti parempiin tuloihin. Esimerkiksi Norjan otoksessa oli mukana kaudesta 2016 saakka englantilaisseura Chelseassa pelannut Maren Mjelde, joka ansaitsi noin 130 000 euroa viime vuonna. Myös Bundesliigaa Wolfsburgissa pelaava Caroline Graham Hansen ylsi liki 90 000 euron vuosituloihin.

– Jos verrataan miehiin, ero palkoissa on toki valtava. Tämä on erityisesti markkinakysymys, sillä se määrittää pelaajan arvon ja palkan. Tulevaisuudessa uskon, että tulee ainakin joitain naispelaajia, jotka pääsevät miljoona-ansioihin, sanoo pelaaja-agentti Turunen.

Jalkapallossa pelaajan markkina-arvo muodostuu useista tekijöistä. Siihen vaikuttaa niin uran vaihe, loukkaantumiset, pelaajan taso kuin urheilijan näkyvyys sosiaalisessa mediassa, se voi houkuttaa sponsoreita. Myös jalkapallon asema lähtö- ja kohdemaassa vaikuttaa.

– Pelaajan arvo voi olla tänään tämä ja kymmenen kuukauden päästä nolla loukkaantumisen takia. Jos pelaaja tekee vaikka MM-ottelussa maalin, niin markkina-arvo voi moninkertaistua hetkessä. Voi myös olla, että esimerkiksi pelaajan fanituotemyynti on niin valtavaa, että siirtosummat ovat jo sen takia isoja, Turunen kuvailee.

Tinja-Riikka Korpela Kuva: AOP

“Tämä ei saa olla kolmen vuoden projekti”

Viime kesän naisten EM-lopputurnauksen katsojaluvut olivat historiallisen suuret. Suomessa Tanskan ja Hollannin välistä finaalia katsoi keskimäärin 424 000 suomalaista. Hollannissa finaalia katsoi 4,1 miljoonaa katsojaa ja Tanskassa katsojamäärä nousi 1,5 miljoonaan.

Ilmiöt nousevat nopeasti, mutta kulttuurin muuttaminen miesvaltaisessa lajissa vie aikaa.

– Se lähtee siitä, että ilmiö juurtuu ja että ihmiset löytävät katsomoon. Seuroille tämä ei saa olla mikään kolmen vuoden projekti. Toivon oikeasti, että seurat ja liitot panostavat naisten jalkapalloon. Ne päätökset vaikuttavat paljon, Turunen sanoo.

Yle Urheilun selvityksessä suomalaisen naisen euro oli jalkapallossa neljä senttiä miehen eurosta. Norjassa naisen euro oli kuusi senttiä ja Ruotsissa 1,4 senttiä. Kaikissa maissa verrattiin A-maajoukkueiden avauskokoonpanon pelaajien tienestejä.

– Monet naispelaajat tienaavat niin vähän, että moni tavallinen ihminen ei tulisi sillä toimeen. Jokainen heistä ottaa 10-15 vuotta elämästään käyttääkseen sen siihen, että he tulisivat mahdollisimman hyviksi pelaajiksi. Siinä ei voi säästää rahaa, kaikki raha menee ruokaan ja toimeentuloon. Ei voi elää ylellistä elämää, päävalmentaja Anna Signeul tietää.

Tinja-Riikka Korpela uskoo muutokseen, sillä hän on käynyt keskusteluja palkoista myös muiden maiden pelaajien kanssa. Viime aikoina eri maiden naisten maajoukkueet ovat nousseet puolustamaan oikeuksiaan. Norjassa maan Palloliitto ryhtyy maksamaan vuoden 2018 alusta lähtien yhtä suuret maajoukkuekorvaukset naisille ja miehille.

– Uskon ehdottomasti, että naisjalkapalloon panostetaan jatkossa rahaa ja että ihmiset haluavat maksaa naisten urheilun katsomisesta, Anna Signeul sanoo.

Lue myös