Halpatyövoima: tuoreimmat

Pellolainen kuljetusyrittäjä: Kabotaasiliikenne edellyttää enemmän valvontaa maanteille

Ulkomaalaisten kuljetusyritysten vapaa liikennöiminen Suomen sisällä ei olisi ihan ongelmaton juttu, sanoo pellolaisen Kuljetus Kovalaisen toimitusjohtaja Martti Kovalainen. Hänen mukaansa Suomessa operoivilta ulkomaalaisilta yrityksiltä pitää vaatia, että niissä myös noudatetaan suomalaisia työ- ja tieliikennemääräyksiä. Kabotaasiliikenteen lisääntyminen edellyttää myös enemmän valvontaa maanteille.

liikenne

Kuljetusmarkkinoiden avaaminen ulkomaisille yrittäjille kummastuttaa – myös tieliikennemaksuja viritellään

Ulkomaiset yrittäjät pääsevät pian nykyistä laajemmin toimimaan Suomen kuljetusmarkkinoilla. Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) kertoo, että lakia höllennetään, jotta vältytään EU-tuomioistuimeen joutuminen. "Hätäilyn makua", toteaa puolestaan Iiro Lehtonen kuljetusalan edunvalvontajärjestöstä. Koko asia ei välttämättä olisi edes tapetilla, ellei Suomen hallinto olisi itse lähettänyt tiedotetta EU:lle.

Aamu-tv