Puuharyhmä Oyj: tuoreimmat

Wasalandian lakkautus verottanut Tropiclandian kävijöitä – "Jokainen hellepäivä on tärkeä"

Sateinen ja viileä alkukesä on verottanut pohjalaisten matkailukohteiden kävijämääriä. Esimerkiksi Ähtärin eläinpuistossa ei uskota päästävän viimevuotisiin ennätyslukuihin. Myös Härmässä huvipuisto Powerparkissa kävijämäärät ovat notkahtaneet hyvän alkukauden jälkeen heinäkuussa. Vaasan Tropiclandian kävijämääriä on vähentänyt säiden lisäksi Wasalandian lopettaminen.

Tropiclandia

KHO:n päätös Puuhamaan anniskeluoikeuksista avaa korkit muillekin huvipuistoille

Korkeimman hallinto-oikeuden mukaan Tervakoskella sijaitsevan Puuhamaan kuuluu saada anniskelulupa. KHO perustelee päätöstään sillä, ettei huvipuistoja voi laittaa eriarvoiseen asemaan. Etelä-Suomen aluevirastossa tehtiin vuonna 2009 Puuhamaata koskeva kielteinen päätös sosiaali- ja terveysnäkökulmalla perustellen. Päätöksen purkaminen tarkoittanee sitä, että moni huvipuisto hakee lupaa uudelleen.

talous