Kuortti, Pertunmaa: tuoreimmat

Lumen lumoa ja arjen sankareita

Lähdin perjantaina alkuillasta pikaiselle ”yön yli -siviilikeikalle” Etelä-Savoon. Vielä Lahden tienoilla ei näkökenttään osunut maisemassa mitään sellaista, mitä ei olisi omilla kotinurkilla ollut. Heinolan jälkeen silmä alkoi kuitenkin rekisteröidä lumisena notkuvia puita, Kuortissa tykkymuodostelmat olivat jo paksuja. Vihantasalmella koukkasin ammattiuteliaisuuttani kohti Mäntyharjua. Vaikka pitkin matkaa oli luokilla olevia puita siellä täällä, ensimmäisen puutuhon havaitsin vasta Mäntyharjun kirkkoa vastapäätä: pihapuu poti rampuuttaan, kun iso oksa oli murtunut alas. Kohti kylän keskustaa ajaessani ihailin vasten tummaa taivasta hohtavia kuusijättiläisiä, jotka seisoivat majesteetillisina paksu valkoinen lumiturkki päällään.

Meteorologin mutinoita