Sámepolitihkka: tuoreimmat

Professori: Kanadan statuksettomia intiaaneja koskevalla päätöksellä ei merkitystä Suomelle

Kanadan korkein oikeus päätti huhtikuussa yksimielisesti, että Kanadan statuksettomat intiaanit ja métis-kansaan kuuluvat ihmiset pitää nyt lukea intiaaneiksi, kun määritellään minkä tason hallituksen tulee järjestää heidän julkiset palvelunsa. Professori Rauna Kuokkanen Toronton yliopistosta sanoo, että päätöksellä ei ole merkitystä Suomelle eikä Suomen saamelaismääritelmälle.

Ulkomaat

Inarinsaamelaisille vaaditaan omaa lakia – Saamelaiskäräjäedustaja tuomitsee perustuslakivaliokunnalle kerrotut jutut

Keskustelu inarinsaamelaisten asemasta oli keskiössä perustuslakivaliokunnan avoimessa yleisötilaisuudessa Inarissa tiistaina. Inarinsaamelaiset-yhdistys vaati puheenvuorossaan inarinsaamelaisille omaa lakia. Saamelaiskäräjien inarinsaamelainen jäsen Neetä Jääskö sanoo, ettei hän hyväksy perustuslakivaliokunnalle kerrottuja juttuja inarinsaamelaisuudesta.

Sápmi

Saamelaisneuvoston presidentti metsähallituslaista: Suomessa trendinä, ettei saamelaisten oikeuksia oteta huomioon

Pohjoismaisen Saamelaisneuvoston presidentti Áile Javo ei osta maa- ja metsätalousvaliokunnan perusteluita saamelaispykälien jättämisestä pois uudesta metsähallituslakiesityksestä. Javo ei usko alkuperäiskansojen oikeuksien ILO 169 -sopimuksen pikaiseen ratifiointiin vaan päinvastoin arvioi, että Suomessa on trendinä se, ettei saamelaisten oikeuksia oteta huomioon.

Kotimaa