Malmössä räjäytettiin poliisiauto aivan poliisiaseman vieressä – kaksi epäiltyä pidätetty

Tapausta tutkitaan tuhotyönä. Kukaan ei loukkaantunut.

Pommit ja räjähdykset
Poliisit tutkivat räjähdyksessä vaurioitunutta poliisiautoa Malmössä 29. joulukuuta.
Poliisit tutkivat räjähdyksessä vaurioitunutta poliisiautoa Malmössä 29. joulukuuta.Johan Nilsson / TT / AFP

Malmössä on räjäytetty poliisiaseman viereen pysäköity poliisiauto. Auto vaurioitui räjähdyksessä pahoin, kertoo Ruotsin televisio SVT (siirryt toiseen palveluun).

Kaksi henkilöä on pidätetty tekoon liittyen, poliisin aluepäällikkö Andy Roberts sanoo SVT:lle. He ovat parikymppisiä miehiä, jotka tavoitettiin rikospaikan liepeiltä. Tekoa tutkitaan tuhotyönä.

Roberts kertoo Aftonbladetille (siirryt toiseen palveluun), että parhaillaan poliisi käy läpi turvakameroihin tallentunutta materiaalia.

Paikalle on kutsuttu poliisin pommiryhmä tutkimaan räjähtänyt auto tarkemmin. Räjähdys tapahtui noin puoli kahdeksalta illalla paikallista aikaa.

Ruotsin sisä- ja oikeusministeri Morgan Johansson on kutsunut iskua hyvin vakavaksi.

– Mitä minä Malmön poliisia tunnen, he eivät peräänny vaan panevat kovan kovaa vastaan ja lisäävät painetta rikollisia kohtaan, Johansson sanoi Twitterissä.

Räjähdys kuului laajalla alueella Värnhemin kaupunginosassa. SVT:n haastattelemat silminnäkijät kertoivat myös ruudin hajusta ja autosta nousseesta sankasta savusta.

Lähteet: STT