Matkalla Mäntyniemeen presidentin puolisoksi: työterveyslääkäri ja muotisuunnittelija

Pyysimme haastattelua kaikkien kahdeksan presidenttiehdokkaan puolisoilta siitä, miten he tehtävän näkevät, aikovatko jatkaa ammatissaan ja mihin he haluaisivat presidentin puolisona vaikuttaa. Vain kaksi halusi vastata.

presidentinvaalit
Antonio Flores ja Teemu Lämsä.
Antonio Flores ja Teemu Lämsä.Markku Pitkänen / Antti Lähteenmäki / Yle

Vihreiden Pekka Haaviston puoliso Antonio Flores kertoo, että hänen elämänsä muuttui ratkaisevasti jo edellisen presidentinvaalin aikaan. Perussuomalaisten Laura Huhtasaaren aviomies Teemu Lämsä haluaisi jatkaa lääkärinä myös Mäntyniemessä.

Teemu Lämsä on perhekeskeinen konservatiivi

Tapaamme Laura Huhtasaaren puolison Teemu Lämsän kanssa perussuomalaisten puoluetoimistolla Helsingin ydinkeskustassa. Lämsä on hulppeassa ullakkokonttorissa ensi kertaa. Edellisiltana Lämsä puolisoineen osallistui presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolle. Huhtasaaren Helsingin-asunto on juuri sen kokoinen, että nelihenkinen perhe mahtuu siellä yöpymään.

Perhe toistuu Lämsän puheessa tiheään. Jo Huhtasaaren kansanedustajuus muutti perheen arkea, mutta presidenttiehdokkuuden ovat Huhtasaari ja Lämsä arvioineet vielä aivan toisella tavalla vaativaksi koko perheen hankkeeksi.

– Presidenttiys on sen tyyppinen julkinen tehtävä, että myös puolisolla on siinä rooli. Arvokas ja tärkeä tehtävä. Koen, että se on koko perheen projekti. Perhe on tässä mukana tukemassa loppuun asti.

– Puhuttiin myös, että median eteenkin täytyy sitten jossain määrin mennä, koska ihmiset haluavat tietää minkälainen perhe, minkälainen puoliso ehdokkaalla on. Vaikka ehdokas ja hänen teemansa ovat tietysti tärkeintä, niin sivuroolissa perhe varmasti kiinnostaa hiukan.

Lämsä työskentelee työterveyslääkärinä yksityisellä lääkäriasemalla Porissa. Huhtasaaren kansanedustajavuosina hän on tehnyt lyhennettyä työviikkoa. Lämsä haluaisi jatkaa ammatissaan siinäkin tapauksessa, että Huhtasaari valittaisiin presidentiksi.

– Mielelläni jossain määrin jatkaisin, jollain pienellä osuudella, jos aika suinkin vain riittää. Tykkään niin paljon työstäni, että haluaisin ylläpitää ammattitaitoani. Todennäköisesti Helsingissä, jos perhe muuttaa tänne.

Minkälaisia asioita pyrkisitte presidentin puolisona ajamaan?

– Ei minulla mitään isompia agendoja ole. Ehkä pyrkisin ylläpitämään tällaisia perhekeskeisiä ja konservatiivisia arvoja. Olen itsekin konservatiivi ja perinteisten suomalaisten arvojen puolustaja. Koti, uskonto, ja isänmaa, ne ovat tärkeitä teemoja minulle.

Pyrkisittekö vaikuttamaan presidentin päätöksiin?

– Laura on erittäin itsenäinen päätöksentekijä kyllä, että en nyt sinänsä pyrkisi vaikuttamaan. Mutta Laura osaa kyllä myös kuunnella, jos on mielipiteitä ja näkemyksiä. Mutta päätökset hän tekee itsenäisesti.

Lämsän mukaan presidentin puoliso on aina jonkinlainen roolimalli. Itse hän olisi tällainen:

– Perhekeskeinen ja perinteisten arvojen puolesta puhuja, ydinperheen kannattaja. Oma ura voi olla, ja omaa ammattia voi ylläpitää.

Lämsän mielestä puolison asemaa ei tarvitse nykyisestään virallistaa eikä siitä tarvitse maksaa palkkaa.

– Sekään ei ole nykyaikaa. Täytyy olla oma ammatti ja mahdollisuus elättää itsensä.

Eniten Lämsää askarruttaa se, miten asema muuttaisi perheen elämää.

– Että miten lasten kanssa pääsee liikkumaan julkisilla paikoilla? Olen ollut noiden meidän kahden lapsemme kanssa kotona paljon ja ihan normaaliarkea on eletty. Miten paljon se muuttuisi? Miten paljon siihen tulee rajoituksia, miten paljon kaventaa mahdollisuuksia vapauteen?

Lämsän mukaan yksityisyyden kapenemiseen on pakko varautua.

– Väkisinkin kapenee ja siihen on vaikea vaikuttaa. Koko perheen yksityisyys muuttuu radikaalisti. Se on pakollinen osa tuota virkaa ja vaikuttaa koko perheeseen. Täytyy olla tiedossa, kun lähtee tällaiseen mukaan.

Minkälaisen presidentin puolison Suomi Teistä saisi?

– Rennon ja helposti lähestyttävän, hyväntahtoisen ja maanläheisen. Aika tavallinen tyyppi olen.

Floresin elämä mullistui viime vaalien aikaan

Tapaamme Antonio Floresin helsinkiläisessä museokahvilassa, sillä työpaikalla kampaamossa on välipäivinäkin kiirettä ja hälinää. Kampanjatoimisto oli luvannut Floresille normaalia elämää aina joulukuulle asti, mutta nyt joulun jälkeisinä päivinä vaalitaistelu on täydessä vauhdissa ja puoliso Pekka Haavisto kiertämässä Lappia.

Flores arvelee, että hänen elämänsä suurin muutos tapahtui jo kuusi vuotta sitten eli edellisen presidentinvaalikampanjan aikaan. Nyt tuntuu, että hän pääsee julkisuudessa edelliskertaa vähemmällä. Esimerkiksi viittauksia tai vihjailuja miesparista ei ole nyt tullut lainkaan. Mahdollinen asema presidentin puolisona ei tunnu enää yhtä suurelta muutokselta.

– Se oli itselle aika hankalaa, olla julkisuudessa ja haastatteluissa. Ei tiennyt, mitä pitäisi sanoa. Silloin oma elämäni muuttui niin paljon. Sen jälkeen olen oppinut ja opin pikku hiljaa koko ajan, Flores arvioi.

Viime vaalitaistelun jälkeen Antonio Flores on jatkanut työtään kampaajana mutta opiskellut myös muotisuunnittelijaksi. Sitä työtä hän uskoisi voivansa tehdä myös presidentin puolisona. Floresille olisi vaikea paikka luopua omasta työstä.

– Mutta on vaikea tietää, mitä pystyisi tekemään. Ainakaan tähän asti kukaan puolisoista ei ole voinut jatkaa omassa ammatissaan.

Pitäisikö presidentin puolisolle maksaa palkkaa? Kysymys on Floresista vaikea, koska puolison rooli kaventaa työntekomahdollisuuksia ja omia tuloja.

– Vaikea sanoa. Jos puoliso ei voi tehdä omaa työtään, niin pitäisikö hänelle sitten maksaa jotain? Mielestäni kuitenkaan ei. Mutta jos pystyisin tekemään omaa työtäni ja omaa ammattiani, niin saisin siten ainakin jotain palkkaa.

Antonio Flores ei pyrkisi vaikuttamaan presidentin päätöksiin. Puolison tehtävä on hänestä tukea presidenttiä, ehkä kysyttäessä kertoa oma mielipide, mutta päätös on aina presidentin. Floresille ei tule mieleen mitään sellaisia itselle tärkeitä asioita, joita hän presidentin puolisona ajaisi.

Roolimalli puoliso kuitenkin aina on.

–Haluan antaa sellaisen roolimallin, että kaikki on mahdollista, kaikki pystyvät tekemään. Itse olen oppinut täällä paljon. Olen asunut Suomessa melkein 20 vuotta. Suomeen tulevat ihmiset, maahanmuuttajat ja ihan ketkä tahansa, joiden elämä on ollut vaikeata, heidän on mahdollista toteuttaa unelmansa, opiskella ja mennä eteenpäin. Sellaista malliroolia haluaisin antaa nuorille ihmiselle ja ihan kenelle tahansa.

Eniten Floresia askarruttaa se, miten paljon oma yksityinen elämä muuttuisi.

–Olen ollut aina sellainen tavallinen ihminen, että haluan käydä kahvilla kavereiden kanssa ja mennä vaikka leffaan. Ehkä se muuttuisi, jos Pekka valitaan presidentiksi. Aluksi voi olla hankalaa, mutta kaikkeen tottuu.

Millaisen presidentin puolison Suomi Floresista saisi?

– Positiivisen. Me haluamme vaikuttaa siihen, että Suomessa on hyvä elää. Täällä on rauhallista , ei tarvitse pelätä, täällä on hyvä elää.

Lue myös:

Toimittajalta: Puoliso tulee vaalin kylkiäisenä - mutta millainen?